Hatuttaa

Missä olet, aurinko? Tule jo esiin! Kesän lapsena kaipaan niin aurinkoa, valoa ja paistetta. Meillä on ollut miehen kanssa tapana paeta jonnekin reissuun viimeistään tässä vaiheessa vuotta, mutta Nasun kanssa ei nyt olla suomeksi sanottuna uskallettu lähteä. Vauvan kanssa on kuulemma helppo reissata, sanovat, mutta silti arveluttaa. Ehkä sitten myöhemmin. 

Joka tapauksessa lähimmäksi aurinkoa pääsemme nyt vaatteiden avulla, niin ankealta kuin se kuulostaakin. Eli päälle siis jotakin aurinkoista. Eli keltaista. Sukellan Nasun kaappiin.

Alle äidin ihan itte painama body (kyllä, tämä sentään onnistui)

Päälle Tutan retrobody

Body - valkoinen perusbody, kangasväreillä itse painettu

Leijonabody - Tutta

Keltaiset jellonapotkarit - Venla & Veikko (äitiyspakkauksesta)

Valkoiset perussukat - H&M

Musta tuntuu, että Nasu löysi tänään varpaansa. Päivä muistiin siis. Aiemmin olen yrittänyt tarjota sille varpaita (Nasun omia, en luoja paratkoon omiani) huonolla menestyksellä. Ei ole kiinnostanut. Mutta sitten tänään yhtäkkiä! Kaveri jumppasi kuin mikäkin jumppakuutio varpaidensa äärellä heti kun sen lattialle kuvattavaksi laskin. Oli meinaan yhtä taistelua saada edes nuo yllä olevat asukuvat otettua, kun valtaosan ajasta pikku kaveri oli näin:

tai näin...

tai näin...

 

Jos Nasu löysi itsestään varpaat, oon mä löytänyt itsestäni uuden vimman. Hattuvimman. Tiedättehän kun ihmisellä voi olla tällaisia mieltymyksiä, vimmoja? Kerron käytännön esimerkin: Ikeavakiot. Aina kun menen Ikeaan (eli ehkä noin pari kertaa vuodessa), on mun pakko ostaa kukkia ja säilytysastioita. En ymmärrä mikä sampurin vimma on ostaa aina säilytyspurkkeja, kun kohta koko huushollissa ei ole kuin niitä purkkeja, mitä säilöö sinne purkkeihin. 

Ja entä ne viherkasvit sitten? Elinaikaa niillä on yleensä ehkä kuukausi-pari oston jälkeen. Sitten en tiedä mitä mystistä tapahtuu, mutta ne ottavat nokkiinsa ja kuolevat. Kuin sudenkorennot, joiden aika on ennalta määrätty. Ja tämä hentoinen elinkaari tapahtuu siis vaan mun kasveille, sillä kun ystävä ostaa saman kasvin, porhaltaa se vielä vuosia iloisesti eteenpäin. No, tämä jatkuva äkkikuoleminen arvatenkin pitää sitten tätä Ikea-kukka-vimmaani elossa. Varmaan ainoa henkiinjäänyt ikealainen on tässä, bonsaipuuta muistuttava härpäke (ei todellakaan tietoa sen lajikkeesta):

Stayin´ alive, stayin´ alive, ha ha ha ha, stayin´ aliiiiive

Nyt sitten olen tosiaan havainnut, että mulla on myös lastenhattuvimma. Nasun vaatekaappia siivotessani häkellyin hattujen määrästä, niitä meinaan on! Toisaalta puolustukseksi on sanottava, että ne on kaikki musta ihan törkeän suloisia. Jokaiselle on hetkensä, fiiliksensä ja käyttönsä. Voisin joskus tehdä laajemmankin kuvakollaasin Nasun eri hatuista, mutta tänään haluan puhua erityisesti kahdesta kaunokaisesta, jotka viime viikolla tipahtivat postiluukustamme. Että muuten rakastan tuota "käyvän postiluukun" ääntä. Meillä kun on sellainen vanhanaikainen luukku suoraan eteiseen, jonka läppä pärisee ja kolahtaa oikein kunnolla. Varsinkin kun paketti pläjähtää lattialle, mitä on tapahtunut viime aikona usein ;)

Mutta asiaan. Pongasin Emelin blogista ihania hattuja, joita hän oli lapselleen tehnyt. Ja kyllä, hatuissa oli ihania aplikointeja, muunmuassa. Laitoin sitten Emelin Katjalle mailia, josko hän voisi tehdä myös Nasulle pari hattua. Ja Katjahan onneksemme suostui! Suunnittelimme yhdessä millaisia ne voisivat olla, otin Nasun päästä mitat ja tadaa, rontin viikon päästä postiluukusta todellakin kolahti kaksi ihanaa myssyä.

 

Jellona. Ekaan kuvaan pyysin Nasua murisemaan kuin jellona.

Siili. Nasulla ei pitänyt pokka poseerata kuin piikikäs pikku siili. 

Puhumattakaan kiroilevasta siilestä. 

Ei voi kuin huokasten todeta, että jotkut äidit osaa ja toiset ei. Tiedätte kumpaan kategoriaan allekirjoittanut kuuluu. Mutta onneksi olen melko haka pongailemaan netistä asioita, joita en itse osaa. Kuten nyt nämä fleecehatut. Jos innostuitte, käykää ehdottomasti tsekkaan Katjan sivut. Ja maililla selviää, josko Katja ommella päräyttäisi teillekin hatun. 

Loppuun vielä yksi ihana hattu kaapista. Tämän saimme suloiselta neiti M:ltä ja hänen äidiltään kun he kävivät vierailulla viime viikolla. Voihan video, kun on niin jetsulleen meidän värejä että!

Kypärä päässä ei voi kuin nauraa.