torstai 20. tammikuuta 2011

Jälki kasvua

Ohoi, ystävät! 

Ollaan Nasun kanssa oltu koko päivä käytännössä katsoen kaupungilla samoamassa. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Tuntuu nimittäin, että vaikka kuinka kaikki jokapuolella auraavat, ei sitä huomaa missään. Me Nasun kanssa ainakin henkilökohtaisesti aurattiin tänään kymmenkunta kilometriä Tampereen keskustaa ja sen ympärystä. Jotain kertonee se, että kun piruuttaan laitoin sykemittarin lenkille mukaan, näytti se kahden tunnin tarpomisen jälkeen 800 kulutettua kaloria. Että silleen.

Kävelylenkille lähdettiin väriteemalla. Lime. Jotenkin limetytti tänään. Ja kun on tuo 62-kokohaastekin päällä, löytyi pieneksi jäävistä vaatteista onneksi osuva limesetti.



 

Hippo body - Tutta
Hippo potkarit - Tutta
Korvahuppari - H&M
Oranssit raitasukat - serkkutytöiltä lainassa

Keskustassa nähtiin ystävä työelämästä, joka sai muutama kuukausi sitten pienen pojan. Ja voihan video, miten suloinen ilmestys siellä vaunuissa köllikään! Meillä on tiedossa laajempikin tapaaminen vanhojen & lähiaikoina lisääntyneiden työkavereiden kanssa ensi tiistaina. Jos luvan saan, voisin esitellä näitä mukuloita sitten sen tapaamisen jälkeen vähän enemmänkin. Saatte vähän vaihtelua pelkän Naspandeeroksen naaman katseluun. 

Kävelylenkki huipentui parhaan ystäväni, Nasun sylikummin, tapaamiseen klassisessa Stockan kahviossa. Klassinen se lienee sikäli, oon kuullut, että siellä on aamupäivisaikaan paljon äitejä vauvojensa kanssa. Me kun Nasun kanssa ollaan harvoin siihen aikaan hereillä vaan tursastellaan vällyjen alla, ei olla paikan päälle päästy katsomaan. Pitäis varmaan jonain päivänä ryhdistäytyä ja yrittää edes. Näin loppupäivästä siellä ei montaa pilttiä enää näkynyt. Oli ihanaa jutella ystävän kanssa aikuisten juttuja, oikein kunnon sanoilla, vaikkakin tapaaminen jäi lyhyeksi. Viime aikoina ku nää meikäläisen päivisaikojen "puheet" on ollu lähinnä Frederikin lauluja ja pärinää. Mä laulan ja pärisen, Nasu nauraa ja pärisee.

Kävelylenkeillä käytiin Nasun kanssa ratsaamassa myös paljon kohistu Sokoksen lapsialue. Vaikka olin kuullut mainintoja, en silti tiennytkään, että Sokoksella on -2 kerroksessa oikea lapsitaivas. On imetysaluetta, leikkialuetta ja sairaan tilava hoitohuone. Seistiin sit siellä keskellä sitä kaikkea Nasun kanssa huuli pyöreänä, eksyksissä ja vaikuttuneina. Way to go Sokos! Ystävä kertoi, että myös Sokoksella on äitien kokoontumisajot aamupäivisin. Pitäisiköhän joskus tosiaan heräillä herätyskellolla ja käppäillä messiin?


Oonko muuten maininnut mitä työkseni puuhailen? En taida. No, työelämässä teen siis aivotyötä. Mikä on kyllä ihan hassu termi, mutta kuvannee sitä parhaiten. Ratkon ongelmia, keksin uutta, suunnittelen. Mutta täällä äitiyslomalla tuntuu että aivot ovat alkaneet kulkea ihan omia hassuja ratojaan. Jopa enemmän ku normaalisti, hehe. En tiedä mistä johtuu, ehkä kapasiteettiä on vapautunut jo liikaakin, mutta ideoita ja visioita vaan kuulkaa lentelee päässä jotta suhina käy. Mikä ei aina ole hyvä juttu, mietin meinaan aivan älyttömiä joskus. Kuten esimerkiksi:

Kotimatkalla aloin miettimään termiä "jälkikasvu". Kuinka hullunkurinen ilmaus, kun oikein miettii! Jälki... kasvu. Jälkeen tapahtuvaa kasvua. Minkä jälkeen, oman pituuskasvunko? Eli ensin lopetat oman pituuskasvusi jossain vaiheessa, mutta kasvat sitten sen jälkeen lisäkasvua pienen pötkyläsi muodossa vai? Pikku napero on vain ulkoinen minän jatke, mini-minä?

Vai onko kyse siitä paljon puhutusta henkisestä kasvusta? Sanotaan, että lapset kasvattavat vanhempia. Eli onko "jälkikasvussa" idea siinä, että olet ensin aikuiseksi kasvaessasi kasvanut johonkin henkiseen mittaan ja kun saat lapsia, jatkat tuon pisteen jälkeistä kasvua? Hmmm... 

Vai onko kyseessä kasvu, johon olet vaan jättänyt jälkesi? Jäljitetty kasvu, jälkikasvu.

Vai onko mulla vaan liikaa aikaa, omaperäiset aivot ja älyttömät pohdinnat? Päätellen  kotifilosofimme Riki Sorsan ilmeestä tuossa vieressä, on :)

"Hei pliis, miettisit ny ees jotain oleellista"

Ei kommentteja: