perjantai 21. tammikuuta 2011

Ti - ti - taa - taa

Tänä aamuna herättiin herätyskellolla, sillä tiedossa oli flamencomuskarin ensimmäinen tunti. Mä olen harrastanut flamencoa nyt neljä-viisi vuotta, mutta se jäi raskauden takia telakalle noin vuosi sitten. Oli meinaan sellainen aamupahoinvointi, ettei sen kurimuksessa paljon liikkumista ajateltu. Hyvä kun päivän sai rämmittyä läpi.

Syksyllä flamencokoululla oli tarjolla kenguruflamencoa, joka kyllä ihan kauheasti kiinnosti, mutta ajankohta (klo 10-11 perjantaisin) oli meille lopulta mahdoton. Ei herätty sinne ikinä, vaikka kuinka yritettiin. Mutta nyt päätin, että onhan sitä itsekuria oltava tai me ei ikinä päästä minnekään. Onhan meillä itsekuria herätä sunnuntaiaamuisinkin klo 06.30 siihen järjettömään aikaan tapahtuvaan vauvauintiin, joten kai nyt sitten monta tuntia aiempaan flamencoonkin. Perkules!

Joten kello soi, väsytti ja horroksessa käänsin kylkeä. Mutta Nasupa heräsi myös kelloon ja se oli sitten menoa. Niinpä havahduin lopulta sen innokkaaseen hihkuntaan ja huitoviin raajoihin. Ylös sikkuraisin silmin, kuppi kuumaa kahvia ja taas mennään! Nasu oli yhtä naurujokellusta aina flamencon loppuun saakka, mistä päättelin ettei ajankohta nyt sille liian varhainen olekaan. Laiskalle äidille vain. Vauva se on kätevä tekosyy omalle saamattomuudelleen, hehe. 

Vaatekaapista päälle valittiin lisää Hippoa eiliseen tapaan.  Mutta ei tietenkään samoja vaatteita, sillä vaatekaapin siivoaminen paljasti korutta kuinka ahne äiti on innoissaan huutanut samat potkarit, samassa koossa, mutta hieman eri värisenä. Joten samoissa lookeissa mennään tänään kuin eilenkin. Pitäis varmaan alkaa myymään näitä vaatteita Huuto.netissä itsekin.



Nalle body - Tutta
Hippo potkarit - Tutta
Ruskeat lintu sukat - kaupanpäällisiä Huuto.netistä

Itse muskari oli hauskaa ja tuli kyllä hiki! Kun tuota rontti kuusikiloista käsipainoa bodaa ylös alas tunnin ajan, tuntuu se jo alleissa. Ainakin meikäläisellä. Muskarissa vielä nimensä mukaisesti laulettiin, mutta ei tämä meikäläisen raakunta nyt sieltä mitenkään  muiden äänien ylitse kohonnut. Tai sitten en vaan halunnut huomata sitä. Nasu olisi pomppinut koko muskarin läpi ja liinatanssiessa syönyt liinan, mutta muuten taisi mennä oikein mallikkaasti. Ainakin oli tosi hauskaa.  

Kotona odotti avaamaton lahja. Saatiin näet kauempana asuvilta sukulaisilta lahja, tai oikeammin Nasu sai. Paketti odotti meitä mummolassa, sillä mummi ja ukki olivat käyneet sukulaisten luona ristiäisissä ja saaneet sen sieltä mukaansa. Myös meidät oli kutsuttu ristiäisiin, mutta Nasun rokoteärripurreus muutti matkasuunnitelmia. Mutta nyt lahja siis odotti meitä oman keittiön pöydällä. Suloinen paketti kortteineen näytti jo ulkoisesti ihanalta.  


Ja mitä sisältä paljastuikaan...


Ihana Tutan retro Itämaiset norsut - haalari. Voi että! Meillä on tämä haalari jo punaisena, mutta ei violettina eikä ainakaan 74-koossa. Joten varmasti tulee ahkeraan käyttöön, kun siihen kokoon päästään. Siihen asti on tyydyttävä ihailemaan sitä vaatekaapin 74-kokoisten hyllyllä.

Hello Kitty pääsee kyllä heti testimaisteluun kun Nasu herää päikkäreiltään. Muskari tais näköjään imaista nassikasta mehut aivan totaalisesti, sillä sen verran äänetöntä on parvekerintamalla ollut jo pidemmän aikaa.

5 kommenttia:

Salla H kirjoitti...

Moikka,

piti jo aiemmin kommentoida, että sun innottamana kaivoin nypynpoistajan esille ja sain meidän sohvan näyttään paljon paremmalta! Meidän lastenvaatteissa ei kyllä taida olla pesunukkaa, poistaisiko kuivausrumpu sen ongelman?

Mekin käydään vauvauinnissa, mutta Hervannassa, se on tämmöselle aamulaiskalle parempaan aikaan kun alkaa vasta klo 10 :) En edes harkinnut muita ryhmiä niiden epäinhimillisten alkamisajankohtien takia.

Ja vielä piti sanoo, että Nauti niistä ihanista aamuista! Minäkin esikoisen kanssa nukuin aina vähintään yhdeksään, useimmiten paljon yli kymmenen. Nyt aina jompikumpi päättää herätä ja herättää sitten toisen... No saadaan useimpina aamuina nukkua kuitenkin kahdeksaan.

--salla

Heli kirjoitti...

Salla H: Losiatvaa, nypynpoistajat töihin! Ja sulla onkin ollut siellä kunnon urakka, koko sohva, respect! Kuivausrummulla tosiaan lähtee osa ja kun päälle vetää nypynpoistajaa, on moni vaate kuin uusi.

Mä itse asiassa (tunnustan) ovelana hain myös tuohon Hervannan inhimilliseen 10-lähtöön, mut ei päästy sinne :( Se oli kyllä ehdottomasti meidän ykkösvalinta, hö!

Ja kyllä, aamut on ihan parhautta. Oon itse asiassa joskus miettinytkin, et mitä teen jos vauvoja joskus tulee lisää? Oisko jotain tainnutinta yms? :)

Salla H kirjoitti...

Mää veikkaan, että se tainnutin oli esikoisen kanssa tissi ja tutti. Molemmista on luovuttava jossain vaiheessa... Tosin nykysin on semmonen vakio, että jos laittaa herätyskellon kumpikaan ei taatusti oo hereillä sillon kun se soi. Yllättäen lauantain kunniaks molemmat oli aamulla 7.15 pirteitä kun peipposet ;)

Heli kirjoitti...

Salla H: Joo, noinhan se menee. Ei muuta ku joka aamulle herätyskello päriseen ;)

Kiki kirjoitti...

Ihana haalari! Meillä on tuota kuosia parissa bodyssä!