lauantai 29. tammikuuta 2011

Tyttöjen ilta

Onpas ollut kiireinen päivä! Suuntasimme heti aamusta Nasun kanssa taloyhtiömme talkoisiin ja siellä meikäläinen kuulkaa muunmuassa piikkasi betonilattiaa auki. Olipahan pikimiesmäinen olo! Puuha on yllättävän hauskaa, mutta fyysisesti melko rankkaa, sillä työasennot eivät olleet niitä ergonomisimpia.  Nasu keskittyi talkoissa lähinnä nukkumiseen, viisituntisten päikkäreiden putki sen kun vaan jatkuu. 

Illalla Nasu kävi sitten mummolassa moikkaamassa mummia ja ukkia, kun me miehen kanssa kävimme ystäviemme kanssa ulkona syömässä ja juhlimassa Puolaan työkomennukselle lähtevää ystäväämme. Nasu viihtyy mummolassa loistavasti ja kun me parin tunnin poissaolon jälkeen saavuimme nassikkaa hakemaan, ei se olisi lähtenyt kotiin millään. Eli itkuhan siinä talvivaatteita pukiessa sitten tuli. Nasu niin nauttii mummin ja ukin silmäteränä olemisesta :)

Aamulla oli hamemainen olo ja ylle valittiin ruskea-keltaista.  




Oranssi-ruskea-keltainen froteebody - Metsola
Ruskeat sukkikset - H&M
Kelta-ruskea vakosamettihame taskulla - retrolöytö Huuto.netistä
Keltaiset villasukat - kirppikseltä
Nasun ensimmäinen seisontaposeeraus - Isin hellien käsien mahdollistama


Tällä hetkellä löffäillään kotona ja vietetään tyttöjen iltaa, kun miehellä on vastaavasti poikain ilta. Käytännössä villi iltamme on nyt enää sitä, että minä istun olohuoneen sohvalla läppäri sylissä ja heijaan toisella jalallani kehdossa nukkuvaa Nasua. Mutta aiemmin vietimme riehakasta iltaa yhdessä kikatellen, lelujen kanssa leikkien ja masupöristellen. Välillä vähän syötiin ja kutiteltiin ja vaihdettiin ilokiljahduksista vaippaan pörissyttä tavaraa pois. 

Tällaistahan tämä ihana arki on, simppeleitä juttuja. Ja silti niitä oikeasti tärkeimpiä. Musta on niin ihanaa, että mulla on tytär, jonka kanssa voin viettää tyttöjen iltoja. Tällä hetkellä se tarkoittaa vaikkapa sitä, että ensin minä maistelen riemusta tikahtuvan Nasun pikku masua ja sen jälkeen Nasu koittaa saada koko minun naamani mahtumaan suuhunsa. 

Voi, toivottavasti Nasu haluaa myös vanhempana tyttönä viettää äitinsä kanssa tyttöjen iltoja! Täytyy siis pitää huoli ettei musta tule kaavoihin kangistunutta jurpoa kalkkismutsia :)

3 kommenttia:

Kiki kirjoitti...

Ooh la laa! Bella bambina! Jo on tyylikäs asukokonaisuus!

pipa kirjoitti...

vau miten ihana hame! Tosi suloinen vaateyhdistelmä!

Heli kirjoitti...

Kiki: Quelle jolie bébé, hihi. Nasu kiittää ja pomppii (niiaus ei oikein vielä luonnistu)

pipa: Koskaan ei ole liian nuori pitämään minaria, eikös? Mä ihastuin kans tohon hameeseen, ku pongasin sen. Eikä ollut edes pahan hintainen :)