Väsyneen esteetikon aamuherätys

Viime yönä Nasu heräsi poikkeuksellisen usein. On sellainen olo, etten ole yöllä muuta tehnytkään kuin imettänyt ipanaa. Onkohan sillä joku tankkausvaihe? Jotain se nimittäin tankkaa; maitoa, läheisyyttä tai ihan vaan tissiä. Normaalisti nukun sujuvasti vaikka kuinka usein imettäisinkin, mutta viime yönä en jotenkin saanut nukuttua, vaan heräilin Nasun jokaiseen ähellykseen. Oli hiki, Nasu läpsi ja pyöri, mies kuorsasi. Teki mieli herättää mies ja valittaa, että te kiusaatte mua. Nasu kiusaa, sä kiusaat. Mutta eihän ne tahallaan, onnekkaat nukkujat.

Mä en normaalisti kärsi huonounisuudesta, vaan oon ennemminkin kaveripiirissäni kuuluisa siitä, että uni tulee helposti ja missä vaan. Olen muunmuassa nukahtanut InterRaililla rinkan päälle Amsterdamin juna-asemalle, kesätöissä leipomon pellinputsauskoneen päälle (kesken koneen puhdistamisen) ja rinkkamatkalla lähes uppoavaan paattiin keskelle myrskyävää Etelä-Kiinan merta. Eli unenlahjoja on. Mutta viime yönä ei jostain syystä ollut ja torkahtelin unen ja valveen rajamailla kuin mikäkin pilkkijä.

Aamulla sitten nostin sälekaihtimet ylös pöpperöisin silmin ja yhtäkkiä väsymys oli tiessään: miten kaunista!  Näkymä herätti minut kuin kuppi espressoa. Luonnon kauneutta on saanut henkäillä pitkin tätä talvea, ja niin sai jälleen tänä aamuna. Lunta oli satanut yön aikana valtavasti ja sitä tiputteli taivaalta edelleen. Oli kuin valtavia pumpulipalloja olisi hitaasti leijunut taivaasta. Oi joi! Yritin ikuistaa tuota kauneutta kamerallani, mutta eihän kamera ikinä pääse samaan kuin todellisuus. Ei ainakaan minun kuvaamanani. Mutta haluan silti jakaa tuota kauneutta kanssanne, joten katsokaa nyt:

 Kyllä, asumme näpsäkästi leikkipuiston laidalla.  

Lumisia polkuja vain. 

  

Ai että! Kun vielä aurinko paistaisi...

 Ihania vanhoja lehmuksia, joita Tampereen 

kaupunki ei ainkaan vielä ole tuhonnut.

 

Kun vein Nasua päiväunille parvekkeelle, henkäisin uudestaan. Katot notkuvat puhtaan valkoista lunta ja niistä roikkuu mahtavan kokoisia jääpuikkoja. Pihalle jääneet pyörät ovat hautautuneet lumen alle ja ullakkoikkunasta tuskin näkee ulos. Olispa ihana asua siellä ja tirskitellä nietosten takaa maailman menoa!

Ei liene siis yllättävää, että tunnustan olevani esteetikko. Nautin kaikesta kauniista. Saatan vain istuskella olohuoneessamme pimeässä kynttilänhehkussa ja katsella varjojen leikkiä seinillä, huonekaluja, Nasun puuhastelua, takkatulta. Ja nauttia siitä kaikesta.

Samoin rakastan pällistellä erinäköisiä ihmisiä kaduilla, kahviloissa, viihteellä. Kaikissa ihmisissä on kauneutta, se voi vaan piillä hyvinkin eri paikoissa. Joskus unohdun tuijottamaan kaunista asiaa ja sen ollessa toinen ihminen, saatan vaikuttaa aikamoiselta töllistelijältä. Olen yrittänyt petrata, koitan tuijotella salaa. Joskus onnistun, aina todellakaan en. Joten ihminen, jos olet joutunut tuijotukseni kohteeksi, pahoittelen! Olet vain ollut niin kaunis, etten ole saanut silmiäni irti sinusta säälliseen aikaan.

Aiemmin mainitsemani 62-vaatekokohaasteemme jatkuu. Tänään oli vuorossa mekkoilua ja farkkuhan on kankaista yksi mieluisin.

Body ja potkarit - Tutta

Farkkumekko - minymo (Sisukas.net -kaupasta)

Päivä tulee jatkumaankin kauniisti, kun vien miehen illalla juhlaillalliselle ravintolaan. Nasu pääsee mummin ja ukin hoiviin, missä on aina kivaa. Kaunista päivää myös kaikille teille!