sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Yökyöpelin comb over

Viime yö oli harvinainen. Nasulla oli vatsavaivoja, joita sitten yhdessä valvottiin kokonaista neljä tuntia. Laatuaikaa, sano. Oli  siis aikaa miettiä ja koska kuulun niihin, jotka vihaavat herätyksiä, mietin mietteitäni aluksi lähinnä raivoissani. Eihän se nassikan vika ole, että vatsaan koskee eikä pysty nukkumaan. Tarkalleen ottaen se on jälleen amatööriäidin vika; kuka käski syömään tulista intialaista ruokaa edellisenä päivänä? Niin, kuka? 

Joka tapauksessa suunnittelin siinä pimeässä sohvalla istuessani ja vauvaa heijatessani itselleni uutta tukkaa, sillä tykkään vaihdella hiustyyliäni suhteellisen usein. Kuten kuvista olette ehkä huomanneetkin, vähän aikaa sitten se oli vielä musta ja nyt se on hopeanvaalea. Siitä ajatukset sitten siirtyivät luonnollisesti Nasun tukkaan, kun sitä tuhinaa kantokopasta kuuntelin. Ja voi pientä! Myötätunto löi lävitseni tsunamin lailla. Miksikö? No, sanotaanko vaikka pokeritermein niin, että Nasulle jäi hammerit kouraan pyörteitä jaettaessa. Kuin taikaiskusta raivofiilikseni hälveni ja tunsin mieletöntä empatiaa pikkuistani kohtaan. Tässä me yhdessä valvomme, pörröpää ja pikku-pyörteinen, modernin maailman taistelutoverit :)

Aamulla oli  sitten jotenkin usvainen olo ja ulkona lumisen kaunista, joten turkoosi tuntui päivään sopivalta väriltä.
 


 
 Body - Lindex, Huuto.netistä
Potkarit - Tutta, Huuto.netistä
Sukat - Ruskovilla
Nauru - priceless

Nasu, kuten niin moni muukin vauva olen käsittänyt, on myös kalju. Osakalju. Tarkemmin kuvaillen Robin Hoodista tutun Munkki Tuckin lailla munkkikalju. Se ei riitä, että raasu on perinyt mieheltä (ei tietenkään minulta, luoja paratkoon!) ne kaksi megapyörrettä päähänsä. Ehei, hän on myös omatoimisesti hinkannut osan über-blondista letistään makuualustoihinsa.




Vielä niistä pyörteistä. Ensimmäinen pyörre jakaa tukan kätevästi otsalta 90 astetta oikealle. Kätevää siis sinänsä, ettei tule koskaan tukka silmille. Huonompi homma jos Nasu ikinä haluaa vaikkapa otsatukan tai ylipäätään hiuksia kasvojaan kehystämään. Toinen pyörre onkin sitten luodintarkasti pään vastakkaisella puolella, takaraivolla. Tämä pyörre jatkaa otsapyörteen aloittamaa karmeutta ohjaten koko hiusmassan vaakasuoraan halki takaraivon oikealta vasemmalle. Kuten vanhojen miesten patentoitu klassinen kaljunpeittojakaus, comb over, ikään:


Voi mun pientä. Tämä on varmaan taas yksi niistä asioista elämässä, jotka olis helpompia jos olis poika. Tai mistäpä minä itse asiassa tiedän, lähes pyörteetön kun olen.

5 kommenttia:

pipa kirjoitti...

Tähän *reps* ja *kops*!

Mutta onhan se tytölle aika vakava juttu jos on kaksi vahvaa pyörrettä ja jos sattumoisin tykkää siten vanhempana lyhyestä tukasta niin sitä voi olla aika haastavaa pitää.

Mun vanhemmalla pojalla on myöskin aksi pyörettä ja molemmat vieretysten takaraivossa. Vauvana meidän pojan tukka oli ihan pystyssä ja näytti hullulta professorilta. Nyt tukka on alle kolme vuotiaan paksua ja tuuheaa tukkaa, joka luojankiitos laskeutuu alas nätisti.

Heli kirjoitti...

pipa: Nimenomaan! Ellei tyttö sitten äitinsä lailla innostu ajamaan kaljua? ;)

Sun tukkahistoria poikasi luo meihin kyllä toivoa. Ja voihan aina myös pitää hattua jos näyttää hullulta professorilta vielä kouluiässä :)

Kiki kirjoitti...

:D Upea havainnekuvakin vielä.

Pyörteitä on sekä äidillä, että isällä, joten tokihan meidän pojallakin on:)

Heli kirjoitti...

Kiki: Siis kuvittele, et tuo kuva on comb over-patenttihakemuksesta aito havainnekuva! :D Saa ainakin mun patentit näyttään aikas ankeilta...

Kiki kirjoitti...

Hehhee