Ettäs tiedätte

Huh, huh, onpas tänään ollut puuhakas päivä! Ei me olla täältä kotoa mihinkään lähdetty, flunssa kun edelleen vainoo mua, mut ollaan vaan puuhailtu Nasun kanssa vaikka mitä. Napero nukkui normaalia lyhyemmät ekat päikkärit ja oli sen jälkeen niin energinen, että oksat pois. Mä taas käytin noi ekat päikkärit lehtien lueskeluun, hassua miten niitä kertyy nykyään sellainen pino, että lukemisen aloittaminen tuntuu lähes velvollisuudelta. Jo on aikoihin eletty, kun sisustus- ja muotilehdet on lähes velvollisuuksia! 

Mutta ensin päivän asuun. Vaatekaapista pongasin sinne unohtuneita löytäjä ja koostin niistä asun, joka yllätti toimivuudellaan. Ja kyllä, tässä asussa on nyt sit rehdisti pinkkiäkin mukana.

Ensin lähdettiin liikkeelle harmailla potkareilla, mutta ne tuntui jotenkin valjuilta.

Niin, ja niihin tuli myös kuvauksen aikana pissakepponen. 

Vaihdettiin ne sitten pinkkeihin leggareihin ja johan piristy yleisilme silmissä!

********

Torsoasu - Småfolk

Pinkit leggingsit - lahja Ruåtsin sukulaisilta

Violetti villamekko ja harmaat säärystimet - H&M

Violetit villasukat - lahja isomummilta

Takaisin siihen päivän puuhakkuuteen. Heti herättäyään nasseli vetäisi ensin vihannespussukkansa ja sitten  sen päälle vielä hedelmäsatsin. Kaikki yhteen putkeen. Kaiken tän päälle tyyppiin upposi vielä litrasotalla maitoa (siltä ainakin tuntui), niin että ihan kiitettävän kokoinen mahalaukku kaverilla ainakin on, vaikkei niitä kiloja nyt vielä niinkään. 

Feed me! Tää hedelmä ei oo oikee.

Syönnin jälkeen lähdettiin tutustumaan tiluksiin. Ensin ryömittiin keittiössä ja vessassa ja sieltä matka jatkui äidin kainalon kautta olkkariin. Siis Nasu ryömi, en minä. Hassua miten sitä on alkanut käyttää tuota petollista passiivi-muotoa kuvaamaan Nasun puuhia ja sitten kun lauseitaan lukee uudelleen, tulee tarve korostaa että Nasu sen teki, en minä. Vaikka tuskin te minun odotittekaan ympäri kämppää ryömivän (mitä itse asiassa tänään kyllä myös tein).

 Ensin se oli näin päin.

 Ja parin sekunnin kuluttua näin päin.

Kaveri kyllä menee vauhdilla eteenpäin, peruuttaen. Vähän väliä joko peppu on ponnistettu konttausasentoon tai sitten jalat huitovat vimmoissaan ilmaa. Kyllä toi taitaa kohta puoliin muuttua oikeaksi eteenpäin ryömimiseksi ja sitten ei äidilläkään ole enää aikaa lueskella lehtiä kun napero tutkii asuintilojaan. Mutta vielä naustiskelen laiskasta sohvalla röhnöttämisestä ja kauhulla kuvittelen aikaa, kun nassikan perässä on juostava joka paikkaan. Kuinkahan se oma kunto kestää?

  

Ai että kun on kivaa vain hyöriä pyöriä ympäriinsä, viis leluista!

  

Välillä täytyy lepuuttaa kuulaa lattiassa, että jaksaa taas painaa kunnon pystynojassa.

On se hurjaa miten vielä hetki sitten täysavuttomana kantorepussa nukkunut vesseli on nyt itsekseen vauhdilla häärivä pikku ihminen, jolle kaiken kukkuraksi on selkeästi kehittynyt jo oma tahto? Tällä ajanjuoksulla ei mene kauaa, kun se jo kiikuttaa jonkun haituvaviiksisen jampan meille kotiin ja ilmottaa, että "Petri on sit meitsin poitsufrendi, ettäs tiedätte."

Jee jee, elämä on nastaa!