tiistai 8. helmikuuta 2011

Hypi, tyttökulta, hypi!

Kestovaippa sopii paitaan ja sukkiin niin hyvin, että voisi toimia asukokonaisuuden housuina.



Punavalkoinen heppa-paita - Lindex
Punaiset tähti velour housut - Lindex

Nasulla on uusi laite kokeilussa. Kyllä, luitte oikein, laite. En oikein keksi härvelille parempaa nimitystä. Se, mitä näiden vauvakuukausien aikana olen ainakin oppinut on se, että vauvojen maailmassa on kaikenmaailman härpäkettä ja härveliä, jolla kaikilla tuntuu olevan oma uniikki tarkoituksensa. On sitteriä ja Bumboa, jotka kehittävät nasselin istumista. On aktiviteetticentereitä, joiden pitäisi parantaa naperon älyllistä kehitystä, havainnointikykyä ja motoriikkaa. On vauvaleluja, joiden uniikit pinnat, tekstuurit ja muodot haastavat pilttisi kehittymään yhä monipuolisemmin ja mielekkäämmin. Amatööriäiti on vähemmästäkin Helisemässä (huomatkaa nerokas sanaleikki).

No nyt on Nasulla sitten käytössä hyppykiikku, jossa nimensä mukaisesti hypitään ja kiikutaan. Saimme härvelin serkultani lainaksi, mikä on suuri onni, sillä tälläkin kapistuksella näytti Prismassa olevan hintaa 40 €. Se ei siis riitä, että kaiken maailman vekottimia hädissään hommailee, ehei. Piltti mokoma kehittyy niin vauhdilla, että tuntuu kuin joka ikäkuukaudelle olisi omat laitteensa ja juttunsa. Me ollaan sitten miehen kanssa otettu näihin härdelleihin sellainen rennoin rantein -asenne: kokeillaan niitä, jotka tuntuu hauskoilta ja joiden hankinta ei aja meitä vararikkoon. Siunattu sisko ja sukulaiset ovat myös avittaneet asiassa.

Hyppykiikun saa kätevästi ovenkarmiin kiinni ilman, että tarvitsee porata mitään reikiä. Reaktioiden perusteella tämä on yksi Nasun ehdottomista lemppareista, sen verran hanakasti nassikka hyppii, pyörii ja hihkuu siinä. Sen vuoksi myös osa alla olevista otoksista on epäselviä; mä kun en millään pysy ton pikku kaverin vauhdissa.

Siis missä mä nyt oon? Mä tuun sinne!

 Hä, matka tyssäs tähän vai? 
Mutta mitä ihmettä, tämähän pyörii!


Ou jee, jippii! Meitsi hyppii, pomppii ja pyörii ihan ite!

Yritin myös napsaista kuvia Nasun ilmeistä hieman lähempää, mutta myös se osoittautui todella hankalaksi, vekara kun pyöri kiikussaan kuin hyrrä.

Ota jo se kuva, et pääsen pomppiin!

 
 
Maailmahan on ihan eri näköinen pystyasennosta!

Tänään rasittavat kattolumenpudottajat estävät Nasun parvekepäikkärit, joten taidetaan tästä lähteä kävelylle kaupunkiin. Tänään(kään) ei aurinko paista, mutta huomisesta alkaen onkin sitten luvattu monta päivää yhtä paistetta! Sen voimin jaksaa vielä tämän päivän harmauden. Mutta ei sitten tippaakaan enempää.               

Ei kommentteja: