Kiitos Kikin löysin juuri netistä polaroid-kuvia tekevän softan nimeltään Polardroid. Softa on ilmainen ja sen avulla kuvistaan saa sellaisia Polaroid-kuvien näköisiä, joita useissa blogeissa näkee. Nyt näkee sitten tässäkin blogissa. Innostuin hieman leikkimään sillä ja te saatte nyt kärsiä siitä, hehe.
Mutta ensin päivän asu, joka on tällä kertaa mummin eilen valitsema. Mummi oli pukenut Nasulle ihanaa punasävyistä ja kisuaiheista vaatetta, suuri kissojen ystävä kun on. Asu oli niin ihana, että sillä jatkettiin myös tämä päivä. Päivän asu -kuvat otettiin nyt ensimmäistä kertaa sohvalla, kun halusin kokeilla josko napero jo pysyisi siinä omin avuin istumassa. Ja melko hyvin se sujuikin, tosin jonkinmoista vaappumista oli havaittavissa, minkä vuoksi kuvatarkkuus jättää ehkä hieman toivomisen varaa.
Tyynyyn rennosti nojailu jo sujuu, mutta ilman tukea on vieä melko huteraa.
Kikkailu onnistuu kuitenkin aina.
Ja sitten lisää näitä Polaroideja. Tässä vaihteeksi edustavia otoksia äidistä itsestään, suoraan kampaajan penkistä. Ja kampaajanihan on syytön mallin hirveyteen, hehe. Käskin Marjoa hieman trimmaamaan noita latvoja, ne kun tuppasivat ikävästi varjostamaan näkökenttää ja tunkivat jo pannahiset suuhunkin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti