Huutiksen sabotoija

Palloviikon kolmas päivä valkeni sekin mahtavan aurinkoisena ja keväisenä. Tuntuu kuin tällä meidän palloteemalla olisi jokin maaginen yhteys säätilaan, sen verran poikkeuksellisen valoisia päiviä on sen ajaksi osunut. Pitänee pitää teemaviikkoja tästä eteenpäinkin, niin päästään lopulta sinne kesään. Tosin teemaa on välillä kyllä vaihdettava, ihan niin paljon ei meilläkään tuota pallokuosia ole.

Mummi oli teemaviikostamme innostuneena löytänyt Nasulle ihanan pallopaidan, sillä hänkin aprikoi josko meillä ihan viikoksi pallokuosia on. Niinpä mummi kantoi kortensa kekoon ihan mahtavan ja kotimaisen kirpislöydön kanssa, joka pääsi tämän päivän palloasuksi.

Tuota noin, kuinka tämän nyt mahdollisimman hellästi sulle mutsi sanoisi?

Etkö jo otsan kurmuista ja punehtuneesta naamastani tajua, et mua väsyttäääääääääää!

**************

Punainen pallopaita - Mummin kirppislöytö

Punaiset sammarihousut - KappAhl, Kaapo-pojalta lainassa

Punaiset jarrusukat - Finnwear

Mallin olotila - surkea, sillä kuvausten vuoksi ollaan myöhässä päikkäreiltä

Ajattelin myös avautua yhdestä asiasta, joka on viime aikoina ärsyttänyt niin maan penteleesti! Nimittäin Huutikseen on ilmestynyt reilun huutokauppameiningin ja kierrätyksen sabotoija. Näin siis minä olen tämän henkilön leimannut ja kohta kuulette miksi.

Ensin huomasin hänet muutamissa huudoissani, kuin ihmeen kaupalla tämä henkilö ilmestyi tai oli jo huutamassa tuotteita, joista kiinnostuin. Tarkoitan sellaisia hyvähintaisia löytöjä, harvinaisempia tuotteita tai silmiinpistäviä kuoseja. No, eihän siinä mitään ajattelin, sama maku on varmasti monella. Menetin useat huutoni hänelle ja ajattelin, että siinäpä sai sitten toinen huutaja edullisesti esimerkiksi Meandin jänöhaalarit. Eipä huolta, minä sitten ehkä saan seuraavat. Sillä ainahan noita tuotteita tulee uudelleen myyntiin kun vaan on kärsivällinen, no hätä. 

Sitten aloin kummastella, kun sama huutaja huusi uudelleen ja uudelleen samoja haalareita, samassa koossa. Kuinka monet Meandin haalarit joku oikein tarvitsee, onko sillä huutajalla siellä Ameriikan tyyliin kahdeksikko puettavanaan? Alkoi ärsyttää, sillä jatkuvasti menetin muitakin hyviä löytöjä tälle huutajalle. Ei auttanut, vaikka kuinka yritin olla nopea ja tehostin louhintaani. Ei, siellä se sama nimimerkki aina huuteli, usein ties monettako kertaa samoja vaatteita. Jaa mistäkö tiedän sen? No siitä, että aloin seurata kyseistä huutajaa, niin kummalta ja silmiinpistävältä se meininki tuntui.

Aluksi ajattelin, että ehkä hän oli loppumetreillä sitten hävinnyt suuren osan huudoistaan. Huutiksen haku-toiminnolla selvisi ettei näin ollut. Samalla toiminnolla selvisi myös, että kyseinen henkilö huusi parhaillaan lähes kolmeasataa kohdetta! Mitä ihmettä? Kuten arvata saattaa, oli huutojen joukossa parhaimmillaan esimerkiksi neljät eri Pususammakko-haalarit, samassa koossa ja väreissä. Noin niinku muun muassa. Lisäksi selvisi, että hän oli aloittanut tämän Huutisuransa vasta tämän vuoden tammikuussa ja tähän mennessä toteutuneita kauppoja oli ehtinyt kertyä jo lähes kaksi ja puoli sataa. Melko tehokasta, siinä on oltava jo useampi kauppa per päivä, jokaikinen päivä. Eli aikas ammattimaista kaupankäyntiä, sanon minä.

Avauduin asiasta miehelle. Oli selvää, että henkilö ei huutanut vain omaan käyttöönsä (kenelläkään ei voi olla tuollaista vaatetarvetta), vaan tämä oli selvää bisnestä. Joko huutajalla on kirpispöytä jossakin tai sitten hänellä on esimerkiksi kierrätettyjä lastenvaatteita myyvä liike. Huutiksessa hän ei nimittäin edelleenkään itse myy mitään. Ja jos tyypin myyntiväylänä on esim. kirppispöytä tai jokin toinen nettikirppis (esim. Keltainen Pörssi) niin tämä ammattimaisen oloinen bisnes on kaiken kukkuraksi vielä verovapaatakin. Kuinka kätevää! Voi että kun aloin nähdä punaista!

Miksi, kysytte ehkä? Eikö nyt kuka vaan saa huutaa Huutiksesta, kyllähän siellä myy ammattimyyjätkin tuotteitaan? Esimerkiksi antiikkikauppiaat tuntuvat välillä olevan hyvinkin aktiivisia löytöjä tehdessään. Ja eikös se ole vaan myyjille hyvä, että tuotteet tulevat myydyiksi? Kyllä, kyllä ja kyllä. Mutta tämänkaltainen toiminta ja volyymi on jo mielestäni eri asia. En vain voi hyväksyä, että yksi ja sama ihminen huutaa jo kohta kymmenennet edulliset Meandin haalarit niin, että minä en voi tehdä edes yhtä löytöä tyttäreni käyttöön. Vain myydäkseen ne sitten katteella jossakin.

Se olisi vielä ok, että henkilö ostaisi muutamat tuotteet aina tiettyjä juttuja (esimerkiksi nuo Meandin haalarit nyt on yksi sellainen ikikohde) ja väistyisi tämän jälkeen edes hetkeksi syrjään, niin että me omaan käyttöön ostavat saisimme edelleen myös tehdä niitä kivoja huutislöytöjä lapsillemme. Sillä sehän tekee Huutiksesta Huutiksen, edullisten löytöjen tekeminen. Mutta ei, tyyppi huutaa jatkuvasti kaikki hienot löydöt pois, usein vielä hintavarauksella suojautuneena. Niin että varmasti kukaan muu ei pääse tekemään edullista löytöä. Sillä sitten kun huudat niin kauan, että tyypin hintavaraus lopulta ylittyy, ei löytöä oikein enää voi kutsua löydöksi. Sen hinta on jo taivaissa tai ainakin normaalitasolla.

Kyseinen huutaja mielestäni vääristää Huutista ja sen toimivuutta. Ei tuo foorumi ole yhden ihmisen bisneksen tekemistä varten, ainakaan noin dominoivasti. Jos haluat ostaa muutaman tuotteen kirppispöydällesi, fine. Mutta yli kolmesataa huutoa jatkuvasti on jo kyllä ihan eri mittaluokkaa. Jos me kaikki toimisimme niin, ei kukaan enää voisi tehdä edullisia löytöjä lapselleen, ostaa tuotteita suoraan äidiltä toiselle. Vaan välissä olisi aina jokin koura ottamassa katteita pois. Huutiksesta tulisi ihan normaali lastenvaatekauppa ja se siitä sitten.

Lisäksi ongelmia syntyy siitä, että eihän nyt perusäidillä ole aikaa louhia ja metsästää mahtavia tuotteita päivittäin. On aivan eri asia, jos sitä tekee työkseen. Ja tämän henkilön etsintätehokkuudesta päätellen voin sanoa, että Huutiksessa todella on varaa notkua, ilmeisesti työpäivän verran. Sen verran on omaakin kokemusta että tiedän kuinka aikaa vievää hyvien löytöjen tekeminen on. Kisaa siinä nyt sitten - päiväunien, vaipanvaihdon ja ruokailujen välimaastoissa. Ei onnistu, eipä tietenkään.

Kyseinen huutaja huusi myös minulta tuotteen ja jos vaan sääntöjen puitteissa olisi ollut mahdollista, en olisi tuotetta hänelle myynyt. Suoraan sanottuna ärsytti ihan kympillä sitä hänelle myydä, sillä olin laittanut hinnan alas nimenomaan sillä periaatteella, että koska aikoinaan itse löysin sen tuotteen Huutiksesta edullisesti lämpimiä löytämisen onnentunteita kokien, halusin tarjota vielä saman kokemuksen jollekin toiselle. No, nyt se tarjosi ammattimyyjälle onnentunteen, kun hän silmiensä edessä varmaan visualisoi kuinka suuren katteen tuotteesta saa. Prkl!

Ajattelin jo ilmoittaa huutajasta ylläpidolle, mutta en ole oikein varma rikkooko hänen toimintansa Huutiksen sääntöjä. Luultavasti ei.  Mutta sen voin sanoa, että hänen käyttäytymisensä vinouttaa Huutista tällä hetkellä ja on suoraan sanottuna erittäin ikävää. Ja erityisesti superitsekästä. Ai niin, kerroinko jo senkin että kukaan teistä pikkulapsen omaavista vanhemmista ei ole turvassa, sillä huutaja huutaa iloisesti kaikkia vaatekokoja 50 cm -120 cm välillä. Ettei vaan kukaan pienen lapsen omaava voi tällä hetkellä löytää sitä edullista ja hyväkuntoista Småfolkin haalaria ilman, että tämä pälli joko huutaa sen ohitsesi kun et ole jatkuvasti koneella päivystämässä tai sitten nostaa hintavarauksellaan huudon hinnan perustasolle. Ehei, se on kuulkaas mentävä ostamaan se haalari tämän henkilön puodista Turusta.

Olo on aseeton ja surkea. Rakas harrastukseni on ainakin tällä hetkellä pilattu. En siis voi tehdä juuri muuta kun avautua asiasta ja kärsiä. Entä mitä mieltä te muut olette? Savuanko turhaan? Missaanko nyt jonkun olennaisen pointin? Olenko naivi? Onko se vaan hyväksyttävä, että ahnein, itsekkäin ja härskein meistä vie usein voiton no matter what?

Mummolapäivä

Viime yö meni jotenkin ihmeellisesti, levottomasti. En tiedä mitä unta Nasu näki, mutta se parahteli unissaan itkemään ja huutamaan useampaan otteeseen yön aikana. Voi pientä raasua, joko ne noin pienenä alkavat, pahat unet? :(

Aamulla oli jotenkin pöllämystynyt olo; olenko nukkunut viime yönä laisinkaan? Nukkumista ei ainakaan helpottanut miehen flunssainen yskä, jonka takia joko hänen ramppaamisensa niistämässä tai sitten kuorsaamisensa pitivät meikäläisen hereillä silloin kun nasukka tuhisi tyytyväisenä. Eli valvottivat mua vuorovedoin, penteleet. 

Itse asetetun pallohaasteen kolmas päivä valkeni mielettömän aurinkoisena, mikä jostain kumman syystä herätti halun pukeutua puhtaan musta-valkoiseen. Ota näistä mietteistä ja päähänpistoista nyt sitten selvää. Mutta musta-valkoista se sitten oli, aina kuvasarjan kehyksiä myöden.

Musta-valkoinen pallobody - Marimekko

Raidaliset byysat - Lindex 

Pallosukat - Marimekko

Tänään Nasulla on otsikon mukaisesti mummolapäivä. Havahduin noin kuukausi sitten siihen tosiasiaan, että päivät juoksevat eteenpäin hirveää vauhtia. Nasu muuttuu, kasvaa ja kehittyy niin hirveällä kasvutahdilla, että edes minä en meinaa perässä pysyä, vaikka sitä joka päivä vierestä seuraankin. Tiedän, tiedän, kaikkihan aina hokevat, että vauva-aika menee niin vauhdilla ettei sitä tajuakaan. Se on silti eri asia, kun yhtäkkiä huomaakin elävänsä tuota tutuksi tullutta sanontaa. 

Itselläni ei ole ollut tässä elämässä kuin yhdet isovanhemmat, äitini vanhemmat kuolivat jo ennen kuin olin syntynytkään. En tiedä johtuiko se sitten pikkusiskoni vaikeavammaisuudesta, serkusten suuresta määrästä vai mistä, mutta minulla ei valitettavasti ole kovin läheisiä välejä isovanhempiini ollut. Enemmän ehkä vaariini, mutta hän kuoli jo vuonna 1989. Ei meillä ainakaan sellaista suhdetta ollut, että mummo ja vaari olisivat arjessamme mukana olleet. Näimme satunnaisesti, ehkäpä pari kertaa vuodessa, ja sellaisella tapaamistiheydellä ei valitettavasti kauhean läheisiä ja kiinteitä suhteita pääse syntymään. Tiedän kokemuksesta.

Nasulla on ihanat isovanhemmat ja kaikkein ihanin isomummi. Lisäksi Nasulla on erittäin tärkeä ja rakas isotäti. Kaikki nämä ovat kultaakin arvokkaampia suhteita pikku pallopääni elämässä. Haluan osaltani auttaa siinä, että nasukka saisi sellaiset läheiset suhteet isovanhempiinsa, joista itse jäin paitsi. Niinhän se on, että lapselleen haluaa kaiken paremmin mitä itsellä on ollut.

Eli, havahduin siis jokin aika sitten siihen, että arkemme juoksee jo melkein minultakin karkuun, on tartuttava hetkeen ja toimittava. Jos en tee asialle mitään, lentävät viikot välillä silmien editse niin, että voi mennä parikin viikkoa etteivät mummi ja ukki näe Nasua. Näin ei saa käydä! Juttelin asiasta parhaan ystäväni (ihanan kummipoikani Kaapon äidin) kanssa ja sain idean, oikean käytännön tason idean. 

Tämän jälkeen juttelin asiasta mummin & ukin kanssa ja sovimme ideani toteuttamisesta. Eli  mummolapäivästä. Joka viikko Nasu menee mummulaan hoitoon mummin ja ukin silmäteräksi, sitä varten  varataan viikosta joku päivä. Päivä voi vaihdella, sen yli voidaan välillä hypätä jos aikataulut eivät jostain syystä sillä viikolla sovikaan, mutta noin niinkun lähtökohtaisesti päivä on siellä. Osana arkeamme.

Mummolapäivä tarjoaa myös minulle pienen välin, sellaisen, johon voin sopia vaikkapa kampaajan, taloyhtiön hallituksen kokouksen tai kuntosalitreenin. Vaikka arki naperon kanssa ei mielestäni mitenkään rankkaa ole, siis sillä tavalla että tarvitsisin itse hetken hengähdystaukoa, on tämä oma vapaa viikottain silti hyvin tervetullut. Nämä meidän mummolapäivämme ovat nyt pyörineet rontin kuukauden ja hyvältä tuntuu. Nassikka rakastaa mummolassa oloa (viimeksikin tuli itku kun piti lähteä), mummi ja ukki omaa naperoaikaaansa ja minä kotiäidin vapaatuntejani.

Olen ollut ideastani ylpeä, vaikka jotkut nyt ehkä kohauttelevatkin olkiaan miettien mitä ihmeellistä tuossa nyt on, näinhän meillä on toimittu aina. Mutta minullepa siinä on. Minulla ei ole rutiineja, ei tapoja tai käytäntöjä siitä että lapsi olisi mummulassa hoidossa. Kuten jo kerroin, me emme siskojeni kanssa olleet. 

Niinpä se, että keksin koko mummulapäivää ehdottaa, on minulle suuri juttu. Tällä idealla voin konkreettisesti mahdollistaa Nasun, mummin ja ukin omaa aikaa, täysin omien juttujen puuhaamista. Eli Nasun arjessa on mukana nyt pysyvästi myös pala mummula-arkea. Mummulahan on lapselle parhaimmillaan yksi tärkeimmistä paikoista, toinen koti, eikä isovanhempia voi kukaan korvata. He ovat uniikkeja, ainutlaatuisia, äärimmäisen rakkaita. Juuri Nasun ikiomia.

Can't touch this

Tänään oli pallohaasteen toinen päivä. Hauskinta tämän päivän asussa oli se, että kun aamulla heräsin, oli mies muistanut haasteemme ja pukenut Nasulle jo valmiiksi uuden pallokuosisen vaatteen. Miten olikaan onnistunut louhimaan nasukan vaatekaappien syövereistä nämä haaremihousut, on ne kyllä veikeät tuollaiset lököttimet.

 Jaahans, yrität vai tällä tutilla saada mua pysyyn paikoillaan?

Turha toivo, taa-tit-tat-tit-tat-taa, can't touch this.

Noin, meikä heitti salamana mahalleen. 

Ja eiku pienet Mc Hammer -liikkeet tähän loppuun byysien kunniaksi.

Ja kyllä multa laulukin onnistuu.

************

Valkoinen kaulusbody - Kenguru gold

Pallokuosiset haaremihousut (on vielä kääntöhousutkin) - Lindex

Valkoiset sukat - H&M

Kuten viime päivien asukuvistakin ehkä näkyy, Nasu liikkuu nyt entistä hanakammin, pyörii ja kääntyilee niin ettei perässä pysy. Tänäkin aamuna meitä tervehti sänkynsä laidan yli kurotteleva topakka pallopää, mahalleen kääntyneenä ja naama valtavassa riemuvirneessä hihkuen. Vielä Nasu ei kuitenkaan ryömi, ei konttaa. Edelleen nasukka nostelee peppuaan ylös ja takapää käy tämän tästä konttausasennossa, mutta koska etupää ei vielä seuraa mukana, jää yritys ähinän tasolle. Toistaiseksi. 

Mutta arvatkaas mihin meikäläinen suuntaa nyt? Ette ehkä arvaakaan, menen nimittäin tekemään pitkästä aikaa rahkaa. Siis sellaista kunnon omatekemää rahkaa, johon tulee mansikoiden ja rahkan ohella oikeaa kuohukermaa. Ah! Viime kerrasta onkin aikaa.

PS. Muistatte ehkä kuinka noin viikko sitten arvoin kahden keväisen fleecehaalarimme välillä: kumman niistä myyn, Norsun vai Pilven? Noh, kiitos ihanan lukijamme, sain kuin sainkin ostettua Pilvi-haalarin suuremmassa koossa, joten laitoin sen meidän lähes käyttämättömän ja liian pienen 68-koon haalarin nyt Huutikseen myyntiin.

Osa III: No tulkaa nyt peremmälle sieltä eteisestä!

Siis mitä, vieläkö te odottelette siellä eteisessä? Aivan, tehän jäitte sinne jo helmikuussa odottelemaan kutsua käydä peremmälle. Onneksi olette sentään saaneet ulkovaatteenne naulakkoon. Eli tässä tämä kotimme halli nyt sitten on. Odottakaahan hetki niin suljen nämä eteiseen johtavat ovet. No niin, kääntykääpä ympäri, tältä siis käynti eteiseen näyttää.

Mietitte ehkä, mitä nuo puna-mustat taulut ovat. Kuten eteisessä tervehtivästä Maosta voi ehkä päätellä, puna-aate ja sen nostalgia viehättävät. Siis nimenomaan kyseisen ideologian aatetaso, filosofinen ajattelutapa, ennen kuin itsekkäät ihmiset ovat käytännön toteutuksen tasolla päässeet pilaamaan sen. Mielestäni aatteessa on paljon hyvää, jonka toteutukseen ehkä ahneen ja itsekeskeisen ihmisen kyvyt eivät yksinkertaisesti vain riitä. Aina löytyy joku dorka, joka pilaa hyvät solidaariset aikomukset ahneella oman edun tavoittelullaan. 

No mutta, se siitä sosiologisesta miniluennosta. Nämä taulut ovat vanhoja vietnamilaisia postikortteja ja ne on hankittu eräältä kuuden viikon rinkkareissultamme, jonka aikana kiersimme Vietnamin päästä päähän. Yksi ikimuistoisimmista hetkistä tuolla matkalla liittyy Ho Tsi Minhiin tai pikemminkin siihen, mitä kyseisestä herrasta on edelleen graniittisessa mausoleumissa Hanoissa jäljellä. Kun on jonottanut +30 asteen helteessä ja yksinomaan vietnamilaisista koostuvassa jonossa lähes pari tuntia vain nähdäkseen herran balsamoidun ruumiin, ymmärtää paremmin mitä henkilöpalvonta on. 

Jos hieman käännätte katsettanne, niin näette keittiöön johtavan käytävän. Keittiömme sijaitsee talon itäseinällä,  minkä ansiosta voimme nauttia ihanasta aamuauringosta aamupalaa syöden. Nyt se ehkä jopa hieman häikäisee meitä, mutta eipäs valiteta kun on kerran ollut niin kauan ankean harmaata ja talvista. 

 

Anteeksi, mitä sanoit? Juu, huonekorkeus on täällä yli kolme metriä, mikä mahdollistaa esimerkiksi tuon suurehkon sisäikkunan. Ja tuo kenkäkaapin päällä oleva puska ei ole vihta, vaikka siltä saattaa näyttääkin. Se on kimppu kuivatettuja kukkia (nimeä en muista), jotka hain elokuussa  Tammelantorilta Nasun nukkuessa kantorepussaan. Joka oli muuten Manduca, aivan supersuperhyvä kantoreppu jos joku kaipaa vinkkiä. Joka tapuksessa tuo kukkapuska tuo aina mieleeni miniatyyrisen  pikku-Nasun tuhisemassa rintaani vasten ja siksi en vaan saa sitä heitettyä pois, vaikka se jo ehkä parhaat päivänsä nähnyt onkin.

Puskan vieressä on kehyksissä vielä yksi vietnamilainen vanha postikortti, jonka viestiä en nyt lähde kääntämään. Punalipun ylväyttä, taistelutahtoa ja Ho Chi Minhin suuruutta se arvatenkin julistaa.

Nyt jos katsotte vasemmalle, näette sen seinän, joka eteisestä katsottaessa on vastassa. Seinä on haluttu pitää mahdollisimman simppelinä, mutta mukavana. Niinpä siinä on vain tuoli, pöytä ja maalaus. Tässä usein hengailee bileissämmekin joku, juoma kolmiopöydällä lepäillen. Hallissa on nimittäin hyvä tarkkailla yleistä tunnelmaa, onhan se keskellä asuntoamme. Ikään kuin kodin keskipiste, joka jakaa asunnon eri tiloihin.

Tällä seinällä vieraita tervehtii joka kodin oma pikku Yoda, ulkomaanmatkalla teetetty maalaus. Tuotakin on meinaan rahdattu halki mantereiden maalausrulla rinkasta tönöttäen. Yodan kehyksenä toimii legendaarisen Pyynikin näkötornin vanha ikkuna, jonka kävin aikoinaan pelastamassa jätelavalta ja maalasin mustaksi. Uskomatonta tämä joidenkin vimma hävittää vanhaa ja kulttuurisesti arvokasta. Mutta siinä se onneksi lepää hallissamme, pala tamperelaista historiaa.

Yodan alla kotiaan pitää se kauan haaveilemani ihanuus, jonka ostin itselleni kun irtisanouduin entisestä työpaikastani. Sain nimittäin irtisanoutuessani eropaketin, jonka rahoista tämän pitkäaikaisen haaveeni toteutin. Aina kun istun tuohon nahalla entisöityyn Eero Aarnion Konjakkituoliini, koen lämpimän onnen tunteen hulvahduksen. Tuoli edustaa minulle monia asioita: rohkeutta toteuttaa omia unelmia, itsenäisyyttä, oman tien kulkemista, uskoa itseeni. Ja kaiken kukkuraksi siinä on pahuksen hyvä istua! Kokeilkaapa vaikka.

Mutta herranjumala, minä tässä  vain horisen ja oli puhe siitä kahvista! Olette varmaankin janoisia ja haluaisitte ehkä istahtaa hetkeksi alas? Lähdetäänpä siis kohti keittiötä, siitä niin kuljette vain pitkin sitä käytävää ja kohti valoa. 

Hetkonen, pysähtykääpä vielä hetkeksi ja kääntykää ympäri. Kas noin, tältä siis näyttää hallin toinen pääty. Noista ovista toinen johtaa olohuoneeseen ja toinen kirjastoon. Mutta kumpi johtaakaan kumpaan, se selviää hieman myöhemmin. Nyt sitä kahvia... (jatkuu seuraavassa numerossa).

Palloviikko

Teemat ovat kivoja. Rakastan teemabileitä, teemapukeutumista ja teemafiilistelyä. Nasun kanssa emme olekaan vielä teemailleet, joten tuosta ulkona sitkeästi vellovasta lumimassasta sisuuntuneena päätin piristää arkeamme teemapukeutumisella. Tällä viikolla teemamme on siis pallokuosi. Joka on muuten aivan valloittava kuosi ja toimii todella monen väriyhdistelmän kanssa. Tägäsin tämän asusarjan "spessua teille" tägillä, sillä myös teitä ilostuttaaksemme tämä teemaviikko nyt on.

Päätin teemasta Nasua päiväunille imettäessäni, vailla oikeastaan varmaa tietoa siitä, riittääkö meillä pallokuosisia vaatteita viikoksi vai ei. Noh, sehän tekee tästä vaan entistä haastavampaa, hauskempaa ja luovempaa. Tavoitteena nimittäin on, että samaa pallovaatetta (paitsi ehkä sukkia) ei käytetä kuin yhtenä päivänä.

Nasun tyypillisin asento viime viikkoina: sormi syvällä oikean puolen takalegoissa. 

Lisää pikkunaskaleita siis tulossa.

Rauh! Nasu hurjana. Tsekatkaas näitä alaleuan puruhampaita!

***********

Mustat leggarit - Bogi, lahja isotädiltä

Harmaa-musta pallomekko - Bogi, lahja isotädiltä

Harmaat säärystimet - H&M

Valko-mustat pallosukat - Marimekko

 

Viikon päästä mies on Kaliforniassa työmatkalla ja me Nasun kanssa ihan vaan tyttöjen kesken täällä kotona. Keskellä tätä ikuista lumimaisemaa, huoh. On jo alkanut tuntua siltä, ettei tämä talvi ikinä lopu. Päivät kyllä pitenevät, sen tuntee, mutta tuo valkoinen kylmä lumi ei näytä olevan menossa minnekään. Näinköhän sitä avantouidaan vielä juhannuksenakin?

Lullabub Cot Rocker / asennus

Tänään oli tosi kiva uintikerta, Nasu jopa kurottautui oma-aloitteisesti uimapatjalta luoksemme. Eli siis teki komean sukelluksen istuma-asennosta, vieläpä aivan vapaaehtoisesti. Muutenkin napero potki, hihkui ja pärski siihen malliin, ettei ole epäselvää etteikö sunnuntaiaamujemme tuskaheräämiset ole sen arvoisia. Todella koomassa tänäänkin nimittäin hallille raahauduttiin, unohdin jopa sen itse ompelemani muovifrotee-hirvityksenkin kotiin ja sen seurauksena turvakaukaloa onkin sitten kuivateltu loppupäivä.

Kuten ennenkin, uinnin jälkeen päälle puettiin pehmoista haalaria iloisissa väreissä. Nasulla oli touhu päällä vielä pitkään kotonakin ja nassikasta oli mahdotonta saada poseerauskuvaa selällään. Sen sijaan sain taltioitua yhden Nasun meganopeista käännöksistä.  

Vai että poseerauskuvaa halajat? Nyt meitsi kääntyy, tat-ta-daa! Can't touch this!

 Tosta noin heittäen mennään. Ehditkös mutsi edes räpäyttää silmiäsi?

 

 

Leppishaalari- Duns

Punaiset jarrusukat - Finnwear, kaupanpäällisiä Huutiksesta 

Jotkut teistä varmaan muistavatkin, kuinka olen jo aiemmin maininnut tuon hauskan australialaisen keksinnön, Lullabub Cot Rockerin? Kehdonjalat, jotka hytkyttävät pinnasänkyä eri rytmein. Lukijan vinkistä kiinnostuin vempeleestä ja aikani googletettuani karu totuus selvisi: Suomesta sitä ei taida saada mistään. Ei niin mistään. Ruotsissa sitä sen sijaan oli, Barnens Husissa, mistä asiasta vinkannut lukijammekin oli omansa ostanut. Mutta mutta, vaikka tämä ystävällinen ja ihana lukijamme olisi jopa postittanut Nasulle sellaisen, loppui se sitä ennen jo Barnens Husistakin. Plääh!

Mutta ei hätää, keksijän sivuilla Lullabubia myytiin ilman postikuluja, joten ei muuta kuin tilaamaan sieltä. Olihan sitä nyt selvitettävä onko niissä netin lukuisissa ylistävissä käyttäjäkokemuksissa perää vai ei. Me tosin olisimme tarvineet tämän ennemminkin silloin, kun nasukka oli pieni vauva ja hytkyttelimme häntä uneen milloin kantokopassa, milloin kehdossa. Mutta voi tälle yhä nytkin olla käyttöä, varmasti ainakin silloin kun yösyötöistä aletaan luopua.

Sain Lullabubini vihdoin tullista viime maanantaina ja vasta tänään saatiin aikaiseksi jalkojen kiinnitys, saamattomia kun olemme. Kiinnitys vaati reikien poraamista pinnasängyn jalkoihin ja meillä kun ei kunnon poraa edes ole, piti eilen käydä lainaamassa sellainen mummolasta. Mutta tänään sitten alettiin sanoista tekoihin.

Siinä se nyt on, Australian ihmevekotin.

 Kaikenmoista.

Onneksi Brion pinnasängyn jalat ovat sen verran pehmoista puuta, ettei poraamisessa mennyt hermot minulta, ei mieheltä. Usein niin käy, sillä emme todellakaan ole mitään remonttireiskoja. Muistan kerrankin, kun yritimme nakuttaa sähköjohtoja niillä pienillä napsuilla jalkalistoihin kiinni. Viidessä minuutissa kaunis lautalattiamme oli peruuttamattomasti lommoilla, kumpikin kiroili sylki vaan suusta roiskuen ja johdot irvistelivät edelleen pitkinä maata pitkin valuvina matoina. Tämän takia meidän huushollin kaikki sähköjohdot onkin nykyään liimataustaisilla johtokouruilla kiinni jalkalistoissa. Ja siinä pysyvät.

Takaisin asiaan. Eli ne Lullabubin jalat, ne saatiin kerrankin paikoilleen ilman virheporauksia, tapaturmia ja ärräpäitä. Kaiken kruunuksi Nasun sänkykin mahtui edelleen paikoilleen parisängyn ja seinän väliin.

Siinä ne nyt on. Valmiina värisemään.

Meidän ohella myös Riki oli kiinnostuneesti mukana vempeleen kokoamisessa. Koko perheen voimin siis askaroitiin Nasun uuden härpäkkeen kimpussa - tosin karvahanurista ja natiaisesta ei liiemmin ollut apua.

Venatkaa hei, meitsi tsekkaa noista ohjeista miten se kootaan.  

Lullabubin jalat oli helppo kiinnittää pinnasänkyyn, piti vain porata kiinnitystulppien kokoiset reiät keskelle pinnasängyn jalkoja. Kiinnitystulpat nostavat jalat sellaisten liikkuvien osien keskelle, mikä mahdollistaa sängyn värisemisen. Sänky ikään kuin kelluu liikkuvien alustojen päällä. Se mikä tässä mekanismissa on erityisen hyvää on, että tämä ansiosta myös Nasu voi omalla liikehdinnällään itse hetkuttaa sänkyään. 

Lullabubin kontrollointi tapahtuu kaukosäätimen (hihi) avulla. Eli senkun vaan laiskasti röhnöttää sängyssään, painelee kaukosäätimen nappeja ja antaa masiinan tehdä työn. Vempeleessä on neljä eri värinämoodia: auto, vene, äidin sydämensyke ja masussa olo. Käyttö osoittanee mikä meidän naspandeerokseen uppoaa parhaiten.

Tämä siis Lullabubista tältä erää. Jatketaanpa itse käytöstä ja masiinan tarpeellisuudesta sitten seuraavassa osassa kun ollaan ensin päästy käyttämään tätä. Silloin sitten luvassa viiltävän tarkkaa käyttäjäanalyysia - tai sitten ei. Omien taitojen rajoissahan täällä kirjotellaan, hehe. 

Kolmekymppinen mummo

On päiviä, kun suunniteltu päivän asu ei vaan natsaa. Mulla on mielestäni aikas hyvä mielikuvitus ja kyky visualisoida asioita mielessäni (se selittää osan hyvästä muististanikin, joka on selkeästi näköaistiin pohjaava), mutta välillä jokin ei vaan toimi. Vaikka ennalta mielessään näki sen toimivan. 

Hyvä esimerkki on tämän päivän ensimmäinen asu. Halusin laittaa Nasulle päälle Katvigin ruutuhaalarin, jossa on kivat shortsilahkeet ja lyhyet hihat. Eli shortsiasuhan se siis kait oikeasti on. Asu on mielettömän pehmoinen ja ajattelin, että siinä naperon olisi kiva myyryillä. Mutta ei, ei nuo sukkikset ja body nyt vaan joteskin sovi tuon kanssa. Tunkkaiseksi menee. Ihan pakko oli vaihtaa toiseen, sanokaa pinnalliseksi vaan.

Itse haalari on söpö, mutta ei se toimi noilla sukkiksillä. Ehkä haalari on söpöin ihan 

vaan paljaan vauvanihon kanssa shortsiasuna, kuten se on tarkoitettukin.

 

 Mitäs sä kyttäät siellä?

Mitä, hä? Meitsi lukee täällä, et sä näe?

Eniten silmää miellytti tuo valko-ruskea body ja ruskeat sukkikset, joten valko-ruskea päivä tästä nyt sitten tuli. Apuun löytyi Meandin luottohaalari, Pilvi-kuosia kuinkas muutenkaan. Jotenkin tuntuu, että olen viime aikoina todella pahasti fiksautunut tuohon kuosiin, pitänee aktiivisesti nyt pyristellä irti siitä. Mutta vasta huomenna, tänään siitä nautitaan täysin palkein.

Mikäs se siellä? Meitsi kurkottaa taivaisiin. 

Ihana Pilvityttö aurinkoisella taivaalla.

Ruskea-valkoinen body - Pippi

Pilvihaalarit - Me&I

Ihanan pirteä aurinkotaivas - mummin retrohuopa, Nasun lemppari loikoilualusta

Eilen postiluukusta tulla tupsahti jälleen niin suloisia ja mahtavia Huutislöytöjä, että ihan pakko jakaa niitä kanssanne. Viime huudoissani olen mielestäni kyllä todella onnistunut, sillä monet niistä ovat sellaisia, joita olen etsinyt ja metsästänyt jo pitkään. Ai että sitä onnentunetta, kun sen viimein löytää ja huudollaan itselleen saa! Ja koska näitä uusia löytöjä on nyt puskenut tuolta luukusta aiottua enemmän, päätin laittaa myyntiin myös aiottua enemmän noita pieneksi jääneitä vaatteita. 

Plastisockin tajuttoman ihanat vakosamettiset haalarit ja niihin kuuluva takki.  Nuo housut löysin jo ehkä kuukausi sitten, mutta tuota takkia on sitten saanutkin etsiä  ja metsästää. Onneksi nyt natsasi, eikä hintakaan ollut paha!

Tutan Kyyhky-body. Tämä meillä oli pikkukoossa ystävältä lainassa ja ihastuin tähän kuosiin palavasti. Harvoin näitä on kuitenkaan Huutiksessa, ainakaan minä en ole törmännyt. Nyt oli, parilla eurolla! Näytin bodylle nypynpoistajaa ja nyt se on mielestäni oikein hyväkuntoinen ja edustava.  

Sekä Dunsin ihana aurinkobody, joka oli puhdas löytö ja ex tempore -ostos. Mutta hyvä sellainen! On meinaan paksua ja laadukasta puuvillaa tuo! Niin, ja oikeastaan uusi :)

Metsolan shortsihaalari ja Plastisockin unipussi. Tuota haalaria emmin jonkin aikaa, kun myynnissä oli sekä kokoa 80 että 74. Onneksi sitten päädyin tuohon kokoon 80, sen verran metsolamaisen nafti tuntuisi olevan. Ja hei, se 74-koon on vielä myynnissä siellä. Unipussi sanoo olevansa kokoa 60, mutta hienosti menee vielä Nasulle.  

 

Ai että, Meandin Cecilia Blankensin mopsi-sarjaa! Tuon neuletakin, myssyn ja huivin pongasin jo pari kuukautta sitten ja siitä saakka olen etsiskellyt asuun kuuluvia housuja. Nyt natsas ja vielä kaksin kappalein!

Vitsit kun tulin näistä onnelliseksi! Pienet on kotiäidin onnenhetket, saatatte ajatella. No niin ne onkin :) Lisäonnea viime päiviin on tuonut ystäväpiirin iloiset uutiset, joita on nyt kuultu kaksin kappalein. Itselleni nuo uutisten julkistamishetket ovat tuoneet kyyneleet silmiin, näinköhän olen jo 33-vuotiaana mummoutumassa. 

Tiedättehän mitä tarkoitan, mummot kun itkevät pyrskäyttelevät mille vain, ainakin minun mielikuvissani. Niin nykyään sitten minäkin: itken ilosta, onnesta, yllätyksestä, surusta, liikutuksesta, naurusta... siis tiivistettynä itken usein. Ja mikä hassuinta, lähinnä positiivisista syistä. Nuorempana en voinut ymmärtää sanontaa "itkeä ilosta" ja nykyään en voi ymmärtää kykyä nauraa itkemättä. 

Nyt tarvisin enää vain jostain sellaisen mummomaisen ja pitsireunaisen ruusunenäliinan, jolla pyyhkiä näitä vuotavia silmänurkkiani.