perjantai 4. maaliskuuta 2011

Hemmottelupäivä

Kyllä, Tuttaa sen nyt näköjään olla pitää. Ja tarkennettuna vielä eläimiä. Viime päivät ovat olleet yhtä norsuilua ja tänään siirryttiin sitten lintuihin. Eli tietysti niihin, jo usein naperon päällä nähtyihin, pingviineihin. En tiedä mikä niissä on, ne vaan naurattaa mua niin. Niinpä päälle pääsi ennestään tutun bodyn lisäksi uusin Huutislöytöni, pingviinejä sekin.


Ensin tämän hetken lempparibody, sitten päälle pehmoinen korvaversio.  

 
Pingviini body - Tutta
Fleecetakki korvilla - Tutta
Mustat velour housut - Me&I 
Valkoiset sukat - H&M

Tänään on ollut miehen ja minun hemmottelupäivä. Veimme Nasukan jo aamupäivällä mummolaan ja aloitimme päivämme loistavan intialaisen ravintolan, Nanda Devin, lounasbuffetissa. Tätä ravintolaa voin käsi sydämellä ja masu ylistäen kehua, syömme siellä varmaan kuukausittain. Viime kerta oli ne meikäläisen nimpparimätöt, jos muistatte. Ja tänään päästiin sitten pitkästä aikaa paikan päälle, ihanaa! 

Mutta niinhän se on, että ainakin meikäläisellä naama vetää enemmän kuin maha jaksaa kantaa. Vedin buffetin herkkuja sillä tutulla buffetti-mentaliteetilla: kyllähän sitä nyt vielä santsataan, kun ollaan kerta täällä ja lisää saa hakea. Miksei sitä ihminen vaan opi? Ikää on päälle kolmekymmentä, tikittäen mennään kohti neljääkymmentä, ja välillä tuntuu että mitään ei ole opittu. Samanlaiset ähkyt näköjään vedän edelleen kuin mitä aikoinaan Pizza Hutin pizzabuffetissa. Muistatteko? Aikana, kun Pizza Huteja oli kaupungissa useampia ja ne pizzat pieniä, mutta rapean paksupohjaisia pannupizzoja. Ai että, niistäkin on tosiaan tullut vedettyä aikamoisia ähkyjä. Puhumattakaan nyt Raxista... 

Masu kivistäen, housunnappi auki (eläköön pitkät paidat) ja jalat täristen (edelleen kivistää hullu-Laurin jäljiltä) raahauduin nurkan takana olevaan elokuvateatteriin, jossa vuorossa oli hemmottelupäivämme seuraava rasti. Käytiin katsomassa Coenin veljesten uusin Kova kuin kivi ja ei voin kuin suositella sitäkin! Upposi ainakin meihin ihan täysillä. Oli myös hauskaa olla leffassa perjantaina kello puoli neljä iltapäivällä - en usko että olen ikinä elämässäni ollut siihen aikaan kuvissa. Saatiin ainakin hyvät paikat, hehe.

Kun palattiin mummolaan Nasua hakemaan, oli veitikka siellä yhtä hymyä mummin ja ukin silmäteränä. Kuinkas muutenkaan, napero kun viihtyy mummolassa paremmin kuin hyvin. Kotiin päästyä koottiin vielä Nasulle ensimmäinen oma tuoli, syöttötuoli, joka erittäin äänekkäistä riemunkiljahduksista (sori naapurit) päätellen oli lievästi ilmaistuna mieleinen.



Iltapalaksi nassikka vetäisi ekan kerran kokonaan lautasellisensa puuroa ja nukahti sen jälkeen pinnasänkyynsä heti kun pää kosketti tyynyä. Edes hetken hytkytystä ei tarvittu. Nyt meillä miehen kanssa jatkuu tämä hemmottelupäivä tallennettujen tv-ohjelmien ja mangolassien parissa. Ei muuta kun mahtavaa iltaa kaikille muillekin!

2 kommenttia:

Kiki kirjoitti...

Upeeta istuntaa teillä!

Heli kirjoitti...

Kiki: Nasu kiittää ja heilauttaa innokkaasti päätään taaksepäin (uusi lempiliike tuossa syöttötuolissa).