torstai 31. maaliskuuta 2011

Huutiksen sabotoija

Palloviikon kolmas päivä valkeni sekin mahtavan aurinkoisena ja keväisenä. Tuntuu kuin tällä meidän palloteemalla olisi jokin maaginen yhteys säätilaan, sen verran poikkeuksellisen valoisia päiviä on sen ajaksi osunut. Pitänee pitää teemaviikkoja tästä eteenpäinkin, niin päästään lopulta sinne kesään. Tosin teemaa on välillä kyllä vaihdettava, ihan niin paljon ei meilläkään tuota pallokuosia ole.

Mummi oli teemaviikostamme innostuneena löytänyt Nasulle ihanan pallopaidan, sillä hänkin aprikoi josko meillä ihan viikoksi pallokuosia on. Niinpä mummi kantoi kortensa kekoon ihan mahtavan ja kotimaisen kirpislöydön kanssa, joka pääsi tämän päivän palloasuksi.

Tuota noin, kuinka tämän nyt mahdollisimman hellästi sulle mutsi sanoisi?

Etkö jo otsan kurmuista ja punehtuneesta naamastani tajua, et mua väsyttäääääääääää!
**************
Punainen pallopaita - Mummin kirppislöytö
Punaiset sammarihousut - KappAhl, Kaapo-pojalta lainassa
Punaiset jarrusukat - Finnwear
Mallin olotila - surkea, sillä kuvausten vuoksi ollaan myöhässä päikkäreiltä

Ajattelin myös avautua yhdestä asiasta, joka on viime aikoina ärsyttänyt niin maan penteleesti! Nimittäin Huutikseen on ilmestynyt reilun huutokauppameiningin ja kierrätyksen sabotoija. Näin siis minä olen tämän henkilön leimannut ja kohta kuulette miksi.

Ensin huomasin hänet muutamissa huudoissani, kuin ihmeen kaupalla tämä henkilö ilmestyi tai oli jo huutamassa tuotteita, joista kiinnostuin. Tarkoitan sellaisia hyvähintaisia löytöjä, harvinaisempia tuotteita tai silmiinpistäviä kuoseja. No, eihän siinä mitään ajattelin, sama maku on varmasti monella. Menetin useat huutoni hänelle ja ajattelin, että siinäpä sai sitten toinen huutaja edullisesti esimerkiksi Meandin jänöhaalarit. Eipä huolta, minä sitten ehkä saan seuraavat. Sillä ainahan noita tuotteita tulee uudelleen myyntiin kun vaan on kärsivällinen, no hätä. 

Sitten aloin kummastella, kun sama huutaja huusi uudelleen ja uudelleen samoja haalareita, samassa koossa. Kuinka monet Meandin haalarit joku oikein tarvitsee, onko sillä huutajalla siellä Ameriikan tyyliin kahdeksikko puettavanaan? Alkoi ärsyttää, sillä jatkuvasti menetin muitakin hyviä löytöjä tälle huutajalle. Ei auttanut, vaikka kuinka yritin olla nopea ja tehostin louhintaani. Ei, siellä se sama nimimerkki aina huuteli, usein ties monettako kertaa samoja vaatteita. Jaa mistäkö tiedän sen? No siitä, että aloin seurata kyseistä huutajaa, niin kummalta ja silmiinpistävältä se meininki tuntui.

Aluksi ajattelin, että ehkä hän oli loppumetreillä sitten hävinnyt suuren osan huudoistaan. Huutiksen haku-toiminnolla selvisi ettei näin ollut. Samalla toiminnolla selvisi myös, että kyseinen henkilö huusi parhaillaan lähes kolmeasataa kohdetta! Mitä ihmettä? Kuten arvata saattaa, oli huutojen joukossa parhaimmillaan esimerkiksi neljät eri Pususammakko-haalarit, samassa koossa ja väreissä. Noin niinku muun muassa. Lisäksi selvisi, että hän oli aloittanut tämän Huutisuransa vasta tämän vuoden tammikuussa ja tähän mennessä toteutuneita kauppoja oli ehtinyt kertyä jo lähes kaksi ja puoli sataa. Melko tehokasta, siinä on oltava jo useampi kauppa per päivä, jokaikinen päivä. Eli aikas ammattimaista kaupankäyntiä, sanon minä.


Avauduin asiasta miehelle. Oli selvää, että henkilö ei huutanut vain omaan käyttöönsä (kenelläkään ei voi olla tuollaista vaatetarvetta), vaan tämä oli selvää bisnestä. Joko huutajalla on kirpispöytä jossakin tai sitten hänellä on esimerkiksi kierrätettyjä lastenvaatteita myyvä liike. Huutiksessa hän ei nimittäin edelleenkään itse myy mitään. Ja jos tyypin myyntiväylänä on esim. kirppispöytä tai jokin toinen nettikirppis (esim. Keltainen Pörssi) niin tämä ammattimaisen oloinen bisnes on kaiken kukkuraksi vielä verovapaatakin. Kuinka kätevää! Voi että kun aloin nähdä punaista!

Miksi, kysytte ehkä? Eikö nyt kuka vaan saa huutaa Huutiksesta, kyllähän siellä myy ammattimyyjätkin tuotteitaan? Esimerkiksi antiikkikauppiaat tuntuvat välillä olevan hyvinkin aktiivisia löytöjä tehdessään. Ja eikös se ole vaan myyjille hyvä, että tuotteet tulevat myydyiksi? Kyllä, kyllä ja kyllä. Mutta tämänkaltainen toiminta ja volyymi on jo mielestäni eri asia. En vain voi hyväksyä, että yksi ja sama ihminen huutaa jo kohta kymmenennet edulliset Meandin haalarit niin, että minä en voi tehdä edes yhtä löytöä tyttäreni käyttöön. Vain myydäkseen ne sitten katteella jossakin.

Se olisi vielä ok, että henkilö ostaisi muutamat tuotteet aina tiettyjä juttuja (esimerkiksi nuo Meandin haalarit nyt on yksi sellainen ikikohde) ja väistyisi tämän jälkeen edes hetkeksi syrjään, niin että me omaan käyttöön ostavat saisimme edelleen myös tehdä niitä kivoja huutislöytöjä lapsillemme. Sillä sehän tekee Huutiksesta Huutiksen, edullisten löytöjen tekeminen. Mutta ei, tyyppi huutaa jatkuvasti kaikki hienot löydöt pois, usein vielä hintavarauksella suojautuneena. Niin että varmasti kukaan muu ei pääse tekemään edullista löytöä. Sillä sitten kun huudat niin kauan, että tyypin hintavaraus lopulta ylittyy, ei löytöä oikein enää voi kutsua löydöksi. Sen hinta on jo taivaissa tai ainakin normaalitasolla.

Kyseinen huutaja mielestäni vääristää Huutista ja sen toimivuutta. Ei tuo foorumi ole yhden ihmisen bisneksen tekemistä varten, ainakaan noin dominoivasti. Jos haluat ostaa muutaman tuotteen kirppispöydällesi, fine. Mutta yli kolmesataa huutoa jatkuvasti on jo kyllä ihan eri mittaluokkaa. Jos me kaikki toimisimme niin, ei kukaan enää voisi tehdä edullisia löytöjä lapselleen, ostaa tuotteita suoraan äidiltä toiselle. Vaan välissä olisi aina jokin koura ottamassa katteita pois. Huutiksesta tulisi ihan normaali lastenvaatekauppa ja se siitä sitten.

Lisäksi ongelmia syntyy siitä, että eihän nyt perusäidillä ole aikaa louhia ja metsästää mahtavia tuotteita päivittäin. On aivan eri asia, jos sitä tekee työkseen. Ja tämän henkilön etsintätehokkuudesta päätellen voin sanoa, että Huutiksessa todella on varaa notkua, ilmeisesti työpäivän verran. Sen verran on omaakin kokemusta että tiedän kuinka aikaa vievää hyvien löytöjen tekeminen on. Kisaa siinä nyt sitten - päiväunien, vaipanvaihdon ja ruokailujen välimaastoissa. Ei onnistu, eipä tietenkään.


Kyseinen huutaja huusi myös minulta tuotteen ja jos vaan sääntöjen puitteissa olisi ollut mahdollista, en olisi tuotetta hänelle myynyt. Suoraan sanottuna ärsytti ihan kympillä sitä hänelle myydä, sillä olin laittanut hinnan alas nimenomaan sillä periaatteella, että koska aikoinaan itse löysin sen tuotteen Huutiksesta edullisesti lämpimiä löytämisen onnentunteita kokien, halusin tarjota vielä saman kokemuksen jollekin toiselle. No, nyt se tarjosi ammattimyyjälle onnentunteen, kun hän silmiensä edessä varmaan visualisoi kuinka suuren katteen tuotteesta saa. Prkl!

Ajattelin jo ilmoittaa huutajasta ylläpidolle, mutta en ole oikein varma rikkooko hänen toimintansa Huutiksen sääntöjä. Luultavasti ei.  Mutta sen voin sanoa, että hänen käyttäytymisensä vinouttaa Huutista tällä hetkellä ja on suoraan sanottuna erittäin ikävää. Ja erityisesti superitsekästä. Ai niin, kerroinko jo senkin että kukaan teistä pikkulapsen omaavista vanhemmista ei ole turvassa, sillä huutaja huutaa iloisesti kaikkia vaatekokoja 50 cm -120 cm välillä. Ettei vaan kukaan pienen lapsen omaava voi tällä hetkellä löytää sitä edullista ja hyväkuntoista Småfolkin haalaria ilman, että tämä pälli joko huutaa sen ohitsesi kun et ole jatkuvasti koneella päivystämässä tai sitten nostaa hintavarauksellaan huudon hinnan perustasolle. Ehei, se on kuulkaas mentävä ostamaan se haalari tämän henkilön puodista Turusta.

Olo on aseeton ja surkea. Rakas harrastukseni on ainakin tällä hetkellä pilattu. En siis voi tehdä juuri muuta kun avautua asiasta ja kärsiä. Entä mitä mieltä te muut olette? Savuanko turhaan? Missaanko nyt jonkun olennaisen pointin? Olenko naivi? Onko se vaan hyväksyttävä, että ahnein, itsekkäin ja härskein meistä vie usein voiton no matter what?

10 kommenttia:

HannaL kirjoitti...

Uskomatonta! Grrrrrrrrrrr!!!! Kyllä tuosta varmaan voi ylläpidolle pistää viestiä, ainakin kysyä, että onko tällainen homma ihan salittua. Luulisi, että heillä on sitten keinot selvittää onko kyseessä yritys, tai muuten voisivat tehdä asialle jotain. Kurjalta kuulostaa jos tuollainen meno voi jatkua :(

Nasulla on muuten ihana teemaviikko menossa =)

Viona kirjoitti...

Onko nimessä yksi konsonantti ja yksi vokaali? Enkä nyt viittaa itseeni, heh, vaikka ostankin valtavasti eri kokoisia vaattteita, mutta meillä ne tulee ihan käyttöön. Ja vaikka myynkin niitä, niin ei se kyllä mitään tuottoisaa bisnestä ole. ;)

villahuivi kirjoitti...

Voi ei! Pistää muakin vihaksi, ihan sympatista! Olen HannaL:n kanssa samoilla linjoilla, ilmoita tyypistä Huutiksen ylläpitäjille, saavat sitten he tehdä päätöksen, onko toiminta sääntöjä rikkovaa.
Toivottavasti sinulla on tarpeeksi vaatteita hamstrattuna, ettei ihan heti tarvii ryhtyä kilpasille tuommoisen kanssa! :)

Maija kirjoitti...

No todellakin ilmoitat Huutiksen ylläpidolle! En usko että sielläkään hyvällä katsotaan tuontyyppistä toimintaa. Tai sitten katsotaan. Mutta onpahan tehty jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Siis todellakin ärsyttävää :-( Miten aina löytyy joku, joka pilaa hyvän jutun oman edun tavoittelulla. Ihmiset on just tuollaisia.

Kyllä munkin mielestä tuosta voi hyvin ilmoittaa ylläpidolle, tekevät sitten jotain tai eivät. Uskallatko paljastaa ko. nimimerkin?

No, toivotaan pahaa karmaa moisen tyypin businekselle.

- mimmu

ps. Ihania asuja palleroviikolla :-) Me voitais tehdä raitaviikko, vaatekaapin yleissilmäyksen perusteella.

Maria kirjoitti...

Inhottavaa, että tuolla tavalla joku ostaa myyntitarkoituksissa Huutiksesta :(

Ihana blogi sinulla! Ja suloinen tyttö!

Kiki kirjoitti...

Jumaliste mitä sakkia. Murr!

Ollaanks me Heli samaa vuosikertaa kun sullakin on tuollainen aurinkopeitto? Mää olen '79. Tosin ei sun nyt ikääsi täällä tarvii paljastaa:) Hitsi, se minun peitto on varmaan mennyt jonnekin hylkyyn jo - olen vähän kaipaillut sitä kun se on niin, noh, aurinkoinen.

Heli kirjoitti...

HannaL: Älä muuta sa! Kyllä joidenkin itsekkyys nostaa verenpainetta! Mut hei, ihana kuulla että teemaviikko miellyttää :)

Vadelmia: Osuit arvauksissa oikeaan, taitaa olla tuttu tyyppi sullekin? Sähän toimit musta juuri niinku Huutiksessa pitääkin timia: rehtiä kierrätystä! Ja samoinhan mäkin ostan ja myyn, mut tää on kyllä jotain ihan muuta, tämä tyyppi.

villahuivi: Voi kiitos symppiskiehumisesta! :) Ja onhan näitä vaatteita jo jonkin verran varastossa seuraaviksi kokoluokiksikin (ostan aina kun teen hyvä löydön), mut aikas monta mahtilöytöä on jo tuon tyypin bisnekselle mennyt...grrrr!

Maija: Joo, toiminta se on joka puree. Tosin muhun iski nyt lauhtumisreaktio, joten annan tyypille hetken armonaikaa. Mut jos mikään ei muutu, lähtee täältä kyllä sellainen vuodatusmaili ylläpidon suuntaan, et oksat pois!

mimmu: Joo, aina näköjään korista löytyy se yksi mätä omena, joka pilaa muiden nautinnon :( En mä nyt vielä viitsi sen nimimerkkiä paljastaa, mut kohta puoliin saatan sen tehdäkin, jos toi älyttömyys vaan jatkuu ja jatkuu.

Kiitokset hei teemaviikko-kehuista, tää on ollut yllättävän hauskaa ja suosittelen lämmöllä teille raitaviikkoa! :)

Maria: Joo, törkeydelläkin on rajansa. Ja ne on aikas kaukana tän toiminnan alapuolella, prkl! Kiitos mieltälämmittävistä kehuistasi, mukava kuulla Sinusta!

Kiki: Joo, prkl, tana... ja muuta kunnon kotiäidin perussanastoa! :

Ei mun ikä mikään salaisuus ole, taitaa olla siinä esittelypostauksessakin mainittu. Eli olen '77, pauttiarallaa tasan kolkytkolme ja puoli :) Ja tuo aurinkopeitto - se on meidänkin ehdoton lemppari. On kyllä tällä kertaa miehen lapsuudesta, miehen joka muuten on '78, hihih.

Anonyymi kirjoitti...

www.tradera.com sieltä löytyy meandit ja po.p:t halvalla.

Heli kirjoitti...

Anonyymi: Hyvä vinkki! Mulla itse asiassa on tili sinne, mut en oikein tiedä miksen ole siellä aktivoitunut. Täytyneekin lähteä tästä vähän kaivelemaan Traderan tarjontaa...