Jatketaanpa Nasun arkirutiineista kertomista ja sukelletaan kiinteiden ruokien ihmeelliseen maailmaan. Jokainen nestepaastoja pitänyt aikuinen (älkää edes kysykö miksi olen niitäkin kokeillut, hullusta kokeilunhalustani kai lähinnä) tietää kuinka mielettömän ihanaa on jälleen pureskella ruokaa monen päivän mehujen litkimisen jälkeen. Silloin viimeistään ymmärtää, että ihminen on luotu pureskelemaan ja maistelemaan ruokaansa.
Olen kuvitellut, että tällä kokemuksella pääsen ehkä aikas lähelle nassikan fiiliksiä, kun siinä kuuden kuukauden rajapyykillä siirryimme maistelemaan kiinteitä ruokia. Sillä se autuaiden ilmeiden kirjo, massutus ja lussutus muistutti ihan meikäläistä nestepaaston jälkeisen aterian kimpussa.
Olen kuvitellut, että tällä kokemuksella pääsen ehkä aikas lähelle nassikan fiiliksiä, kun siinä kuuden kuukauden rajapyykillä siirryimme maistelemaan kiinteitä ruokia. Sillä se autuaiden ilmeiden kirjo, massutus ja lussutus muistutti ihan meikäläistä nestepaaston jälkeisen aterian kimpussa.
Mä tahtoisin hei jo pu-res-kel-la jotain muutakin ku vaan tätä lusikkaa.
Kiinteisiin ruokiin siirtyminen jännitti minua, amatööriäiti kun olen. Minulla ei ollut hajuakaan mitä kaverille annetaan, koska ja miten. Tästä aiheesta ja mokailuistani olen kirjoittanut jo aiemmin, joten ei siitä tällä erää sen enempää. Sanotaan nyt vaikka niin, että kiinteisiin ruokiin siirtyminen oli lähinnä haaste äidille, ei vauvalle. Tunnustan myös heti tässä ja nyt, että olen toimivan suoramainonnan helppo uhri. Kotiin lähettivät Muksu-lastenruoan esitteitä ja neuvoja, minkä seurauksena olen autopilottimaisen kiltisti kävellyt kaupoissa aina Muksu-hyllyjen luo.
Viime aikoina tarjontaa on tosiaan laajennettu Bonan suuntaan, pyristelen irti mieleni mainoskuvista miten vaan pystyn. Ei sillä, toimivat nuo Muksut meillä oikein hyvin ja ovat käsittääkseni laadukkaitakin. Häiritsee vain hieman tämä oma ohjattavuuteni. No, onneksi itseluottamuksen karttuminen on nyt ohjannut kokeilemaan muitakin tuotteita. Samoin meillä kävi aikoinaan vaippojenkin kanssa, jos muistatte: kun sairaalasta antoivat Liberoa mukaan, meni aikansa ennen kuin uskaltauduin lähikaupan sammakkomerkin äärelle. Mutta onneksi uskaltauduin!
Nasu on syönyt mössöjään ensimmäisestä lusikallisesta alkaen innolla ja maiskutellen. Meinaan aina vahingossa kutsua Nasun ruokia pateeksi, sillä pateeksi kutsumme Rikin lihamömmöjä. Virhe on ymmärrettävä, mutta arjessa potentiaalisen vahingollinen. Jos vaan tyydyn toteamaan miehelle että "annoitko jo pateet, jos et, anna", saattaa joko kissa tai vauva tulla ylisyötetyiksi. Toivon kutenkin, että itse mömmöt eivät jonain päivänä mene sekaisin.
Vannoin aiemmin, että minähän en sitten mitään mömmöjä itse ala keittelemään, purkkiruoilla mennään. Sittemmin havaitsin itse tehdyt mömmöt niin helpoiksi (kröhöm, muutamien haparoivien ensiaskelien jälkeen siis), että onkin pääasiassa tullut keiteltyä vihanneksia itse. Eli never say never, todellakin.
Hedelmät olemme alusta saakka antaneet purkista, mutta vihannekset lähes täysin itsetehtyinä. Valmiita vellejä olemme kokeilleet muutamia, ja näistä ainoastaan maissivelli on uponnut. Ilmeisesti Nasu tosiaan haluaa nyt pureskella, tuleehan sitä tissistä sitten edelleen nestemäistä ravintoa. Ja purraan sitä tissiäkin nykyään, ilmeistä päätellen ei edes vahingossa.
Bataatilla aloitettiin. Bataatilla ja porkkanoilla. No okei, ihan ensiksi oli maissinaksut, mutta mössöistä bataatti oli eka. Sen jälkeen kokeiltiin kukka- ja parsakaalia sekä perunaa. Peruna on itse asiassa ainoa ruoka, josta nassikka ei ole pitänyt ja kokeilu jäi ekaan kertaan. Voisinkin tässä taas kokeilla, jos vaikka saisin siitä tällä kertaa vähemmän liisterimäistä. Uppoaisi ehkä helpommin.
Nasun ruoat säilyvät pakasteessa samassa astiassa, jossa aiemmin pakastin pumpattua maitoani. Jotenkin aikoinaan nauratti tuo astiavalinta: äidinmaito oli heinäkuun helteissä Nasun vaniljajätskiä.
Hedelmistä ensimmäinen oli päärynä. Silloin tosin tein sen virheen, että koitin antaa sitä heti maidon perään ja irvistyksestä kiinnostuneena kokeilin itse samaa. Päärynähän on makeaa ja hyvää? Yök! Kokeilkaapa. Kirpakka päärynä heti maidon jälkeen ei ole hyvää. Piste. En söisi itsekään. Päärynän jälkeen maisteltiin sitten mangoa, omenaa, mustikkaa, kuningatarta ja luumua. Kaikki upposivat, vaikkakin luumusta muodostui heti ehdoton lemppari.
Tietenkin luumusta tuli se lemppari, sillä sen lopputuotos on se kaikkein räiskyvin ja näyttävin, jos tiedätte mitä tarkoitan... Eli ihana siivota kestovaipoista. Näyttää kuin vauvasta olisi räjähtänyt jotain mustaa hyytelömäistä. Ja haisee makealle, mille kakan ei mielestäni koskaan pitäisi haista. Ihan vaan jo sen äklöttävyyden takia. Itsellä on haissut joskus liian monen Guinessin jälkimainingeissa, mutta se onkin jo toinen tarina. Ja koska aiemmin jo vannoin jättäväni nämä kakkapuheet, hiljenen näistä lopputuotoksista tämän jälkeen. Luumusta vaan oli yksinkertaisesti ihan pakko tehdä erityismaininta.
Lihaa olen koittanut antaa, ensimmäiset yritykset olivat itse keitettyä kanaa. Sitä ei uponnut muutamaa hassua lusikallista enempää, mutta sitkeästi ollaan sitä aina vihannesten sekaan ujutettu. Valmisliisteri (se todella oli liisterimäistä) peruna-kana-mössö ei uponnut sekään. Nyt viimeisin miehen löytö, liha-bataattipata, tuntuu poikkeuksellisesti kelpaavan. Olemme toiveikkaita, lihaa kun olisi hyvä saada tuohon ruokavalioon jo pikkuhiljaa mukaan. Proteiineja, nääs.
Aamiaisella ja iltapalalla syödään puuroa. Ehdoton hitti on riisipuuro. Kaurapuuroakin on kokeiltu, mutta se ei saavuttanut lähellekään niin suurta suosiota mitä riisi. Ajattelin kyllä tulevaisuudessa ostaa ihan aikuisten hiutaleita ja sitten vain murjoa niitä pienemmäksi, mutta näin alussa on ollut helpompaa kokeilla suoraan tuota vauvoille tarkoitettua, erityisen hienojakoista puurohiutaletta. Puuro on Nasun mielestä parasta jonkun hedelmän kanssa, tässä se on sotkettu ihanan sottaavaan kuningatarhilloon.
Nasua on myös aina ollut suhteellisen helppo syöttää, pikkuisella on jo lusikan nähdessään suu auki kuin linnunpojalla. Välillä Nasu kuitenkin yrittää tarttua lusikkaan ja syöttää itseään, mistä seuraa infernaalista sotkemista. Se kun heti vaikuttaa mun sihtitarkkuuteeni. Tähän tepsii usein se, että nassikalle annetaan käteen oma lusikka, jolla se sitten tarmokkaasti avittaa. Tai lelu. Ja kyllä, luitte oikein, meillä leikitään ruokapöydässä.
Sormiruokien ideasta viehätyin kovasti, mutta tein amatöörimokan niissäkin. Kokeilin antaa nassikalle niin pieniä kurkunpaloja, että hyvä kun itsekään sain niistä otetta. Kaverin pinsettiote kun ei todellakaan vielä tuolloin ollut hallussa, eikä ole täysin vieläkään.
Kiitos lukijamme, tajusin tämän jälkeen suiroa ne palat enemmän sormea muistuttavammiksi. Minä kun aina luulin termin "sormiruoka" johtuvan siitä, että sitä syödään sormin, mutta nyt tajuan että nimi saattaa myös vihjata palojen ulkonäköönkin. Joka tapauksessa, tämän jälkeen porkkana- bataatti- ja kurkunpaloja on lussuteltu vaihtelevin menestyksin, mutta ei niistä ainakaan vielä mitään hittiä ole tullut. Tanakat maissinaksut ovat ainoita, jotka tekevät kunnolla kauppansa oman käden kautta.
Mainoksen uhri. Mutta on siellä joukossa jo Bonaakin.
Viime aikoina tarjontaa on tosiaan laajennettu Bonan suuntaan, pyristelen irti mieleni mainoskuvista miten vaan pystyn. Ei sillä, toimivat nuo Muksut meillä oikein hyvin ja ovat käsittääkseni laadukkaitakin. Häiritsee vain hieman tämä oma ohjattavuuteni. No, onneksi itseluottamuksen karttuminen on nyt ohjannut kokeilemaan muitakin tuotteita. Samoin meillä kävi aikoinaan vaippojenkin kanssa, jos muistatte: kun sairaalasta antoivat Liberoa mukaan, meni aikansa ennen kuin uskaltauduin lähikaupan sammakkomerkin äärelle. Mutta onneksi uskaltauduin!
Nasu on syönyt mössöjään ensimmäisestä lusikallisesta alkaen innolla ja maiskutellen. Meinaan aina vahingossa kutsua Nasun ruokia pateeksi, sillä pateeksi kutsumme Rikin lihamömmöjä. Virhe on ymmärrettävä, mutta arjessa potentiaalisen vahingollinen. Jos vaan tyydyn toteamaan miehelle että "annoitko jo pateet, jos et, anna", saattaa joko kissa tai vauva tulla ylisyötetyiksi. Toivon kutenkin, että itse mömmöt eivät jonain päivänä mene sekaisin.
Vannoin aiemmin, että minähän en sitten mitään mömmöjä itse ala keittelemään, purkkiruoilla mennään. Sittemmin havaitsin itse tehdyt mömmöt niin helpoiksi (kröhöm, muutamien haparoivien ensiaskelien jälkeen siis), että onkin pääasiassa tullut keiteltyä vihanneksia itse. Eli never say never, todellakin.
Hedelmät olemme alusta saakka antaneet purkista, mutta vihannekset lähes täysin itsetehtyinä. Valmiita vellejä olemme kokeilleet muutamia, ja näistä ainoastaan maissivelli on uponnut. Ilmeisesti Nasu tosiaan haluaa nyt pureskella, tuleehan sitä tissistä sitten edelleen nestemäistä ravintoa. Ja purraan sitä tissiäkin nykyään, ilmeistä päätellen ei edes vahingossa.
Nasun ja äidin elämän ensimmäiset itse tehdyt bataattimössöt. Olen ylpeä.
Tässä matkalla pakastimeen bataatti- ja kukkakaalikääröt.
Nasun ruoat säilyvät pakasteessa samassa astiassa, jossa aiemmin pakastin pumpattua maitoani. Jotenkin aikoinaan nauratti tuo astiavalinta: äidinmaito oli heinäkuun helteissä Nasun vaniljajätskiä.
Nasun vaniljalaatikosta paljastuu bataattia. Viereisessä rasiassa ei-niin-hittituotetta kanaa.
Hedelmistä ensimmäinen oli päärynä. Silloin tosin tein sen virheen, että koitin antaa sitä heti maidon perään ja irvistyksestä kiinnostuneena kokeilin itse samaa. Päärynähän on makeaa ja hyvää? Yök! Kokeilkaapa. Kirpakka päärynä heti maidon jälkeen ei ole hyvää. Piste. En söisi itsekään. Päärynän jälkeen maisteltiin sitten mangoa, omenaa, mustikkaa, kuningatarta ja luumua. Kaikki upposivat, vaikkakin luumusta muodostui heti ehdoton lemppari.
Lempihedelmäsoseita ja Nasun oma leikkilusikka.
Tietenkin luumusta tuli se lemppari, sillä sen lopputuotos on se kaikkein räiskyvin ja näyttävin, jos tiedätte mitä tarkoitan... Eli ihana siivota kestovaipoista. Näyttää kuin vauvasta olisi räjähtänyt jotain mustaa hyytelömäistä. Ja haisee makealle, mille kakan ei mielestäni koskaan pitäisi haista. Ihan vaan jo sen äklöttävyyden takia. Itsellä on haissut joskus liian monen Guinessin jälkimainingeissa, mutta se onkin jo toinen tarina. Ja koska aiemmin jo vannoin jättäväni nämä kakkapuheet, hiljenen näistä lopputuotoksista tämän jälkeen. Luumusta vaan oli yksinkertaisesti ihan pakko tehdä erityismaininta.
Lihaa olen koittanut antaa, ensimmäiset yritykset olivat itse keitettyä kanaa. Sitä ei uponnut muutamaa hassua lusikallista enempää, mutta sitkeästi ollaan sitä aina vihannesten sekaan ujutettu. Valmisliisteri (se todella oli liisterimäistä) peruna-kana-mössö ei uponnut sekään. Nyt viimeisin miehen löytö, liha-bataattipata, tuntuu poikkeuksellisesti kelpaavan. Olemme toiveikkaita, lihaa kun olisi hyvä saada tuohon ruokavalioon jo pikkuhiljaa mukaan. Proteiineja, nääs.
Aamiaisella ja iltapalalla syödään puuroa. Ehdoton hitti on riisipuuro. Kaurapuuroakin on kokeiltu, mutta se ei saavuttanut lähellekään niin suurta suosiota mitä riisi. Ajattelin kyllä tulevaisuudessa ostaa ihan aikuisten hiutaleita ja sitten vain murjoa niitä pienemmäksi, mutta näin alussa on ollut helpompaa kokeilla suoraan tuota vauvoille tarkoitettua, erityisen hienojakoista puurohiutaletta. Puuro on Nasun mielestä parasta jonkun hedelmän kanssa, tässä se on sotkettu ihanan sottaavaan kuningatarhilloon.
Nasulla on oma pieni violetti lusikkansa, joka sopii pikku suuhun optimaalisesti.
Nasua on myös aina ollut suhteellisen helppo syöttää, pikkuisella on jo lusikan nähdessään suu auki kuin linnunpojalla. Välillä Nasu kuitenkin yrittää tarttua lusikkaan ja syöttää itseään, mistä seuraa infernaalista sotkemista. Se kun heti vaikuttaa mun sihtitarkkuuteeni. Tähän tepsii usein se, että nassikalle annetaan käteen oma lusikka, jolla se sitten tarmokkaasti avittaa. Tai lelu. Ja kyllä, luitte oikein, meillä leikitään ruokapöydässä.
Mä syön ITTE.
Sormiruokien ideasta viehätyin kovasti, mutta tein amatöörimokan niissäkin. Kokeilin antaa nassikalle niin pieniä kurkunpaloja, että hyvä kun itsekään sain niistä otetta. Kaverin pinsettiote kun ei todellakaan vielä tuolloin ollut hallussa, eikä ole täysin vieläkään.
Ihan tosi mutsi hei, millä mä nyt noista saan otteen?
Kiitos lukijamme, tajusin tämän jälkeen suiroa ne palat enemmän sormea muistuttavammiksi. Minä kun aina luulin termin "sormiruoka" johtuvan siitä, että sitä syödään sormin, mutta nyt tajuan että nimi saattaa myös vihjata palojen ulkonäköönkin. Joka tapauksessa, tämän jälkeen porkkana- bataatti- ja kurkunpaloja on lussuteltu vaihtelevin menestyksin, mutta ei niistä ainakaan vielä mitään hittiä ole tullut. Tanakat maissinaksut ovat ainoita, jotka tekevät kunnolla kauppansa oman käden kautta.
No nythän meitsi saa tän jo käteensä ja kohti suuta.
Maissinaksut, ne vasta on herkkua! Erityisen kiva on ensin katsella,
kun äiti puputtaa yhtä ja sitten matkia sitä.
Kyllä syöminen on kivaa!
PS. Naaman pyyhkiminen puhtaaksi syöminkien jälkeen EI OLE kivaa!
T: Nasu
4 kommenttia:
Nasulla on naksutyyli juuri kohdillaan!!
Kiki: Nasu loves naksut (en edelleenkään osaa tehdä sitä sydäntä tähän). Kohta menee varmaan omatkin nakit virran mukana :)
Pakko kommentoida tota perunaliisteriä, kun vedin kerran itse 10 litran kattilallisen perunoita liisteriksi, en muusiksi. Loistavaa :)
Perunoissa oleva tärkkelys liisteröityy soseutettaessa, eli kannattaa murskata perunasurvimella (onko toi oikea sana?) tai sitten tökkiä perunat kevyesti rikki ja käyttää sähkövatkainta, sen ei pitäis liisteröidä jos ovat jauhoperunoita. Tuli muuten mieleen, että jos Nasu nyt oikeesti diggaa pureskelusta, niin sähkövatkaimellahan siihen "muusiin" jää vähän rakennetta.
Vitsi Nasusta on kyllä aina niin hienoja ja hauskoja kuvia!!
Elisa: Kiitoksia kohtalotoverini! En siis ole ainoa perunan liisteröijä ja vielä syykin selvisi -ja ratkaisu! Mahtavaa, mulla on kyllä blogimaailman parhaat lukijat! :)
Lähetä kommentti