lauantai 5. maaliskuuta 2011

On elämä pullaa

Ehtoota ystävät! Kovin jäävät nämä blogipäivitykset nyt myöhäiseen aikaan, päivät kun täyttyvät kaikenlaisesta puuhailusta miehen isyysloman ansiosta. Tänäänkin ollaan puuhailtu aamuysistä saakka vaikka mitä. Koska huomenna on laskiaissunnuntai, leivoimme sen kunniaksi miehen kanssa korvapuusteja ja sämpylöitä. Tiedän, tiedän, laskiaispulla kermavaahdolla lienee se ortodoksisesti oikea ratkaisu, mutta koska kumpikin pidämme enemmän korvapuusteista, teimme nyt niitä.

Siellä ne paisuu.

Kuvasta paljastuu millainen amatööri-kodinpitäjä välillä olen. Muistattekos vielä joulun tienoilta sen surullisen kuuluisan amatööriäidin aatonaaton? Kun kovasti yritän välillä olla se pullantuoksuinen, kaiken sulavasti hanskaava kotiäiti 1950-luvun tyyliin ja sitten vain kaikki menee karmaisevalla tavalla pieleen? Aina nämä viritelmäni munkin mielessä on upeina ideatasolla  (muistanette esimerkiksi ne etanahousut), mutta sitten käytännön toteutus jää lievästi ilmaistuna jälkeen.

No, kuvasta näette, että esimerkiksi tuo aatonaaton tuskasta todistusaineistoksi jäänyt muovilla kuorrutettu keittolevy, se on edelleenkin samassa tilassa. Juhlii itse asiassa kohta kolmekuukautissynttäreitään. Martat, tulkaa raapimaan tuo puhtaaksi!

No, nämä leivonnaiset kyllä onnistuivat tällä kertaa, varmaankin miehen ansiosta. Ai että, miten ihania puusteja!

Nam, ja liinojen alla on vielä lisää näitä herkkuja.

Nasukan päivän asu on tänään miehen käsialaa. Teemana toimi kuulemma "Little Lebowski" ja suloiselta tuo napero kyllä näytti syöttötuolissaan, kun aamulla raahauduin keittiöön. 

Aurinko paistaa ja meitsiä naurattaa.

Trailer body - Me&I
Ruskeat college housut - H&M
Valkoiset sukat - H&M

Ei siinä sitten kauaa mennyt, kun edellisillan luumumätöt tekivät tepposensa ja työntyivät kainaloista esiin. Eli ei muuta kuin asu vaihtoon ja päälle päivän asu vol II. Tässä inspiraationa oli farkku, joka on yksi sekä miehen että minun lempivaatteista. Niinpä sitä on kiva pukea myös jälkikasvun päälle. Siinä vaan on jotain megasuloista, kun nuo pikkuiset pallurajalat täyttävät pillifarkkujen puntit. Lisämausteensa asuun toi taustalla soiva Jefferson Airplane. 



Hei, tässä asussa meitsi rokkaa!
 
Katu-uskottava sähkökitara body - Me&I
Reteet farkku leggarit - Lindex 
Valkoiset sukat - jäänne edellisestä asusta

Huomenna onkin sitten taas vauvauinti, viime kerta kun jäi väliin sen pahuksen korvatulehduksen takia. Sen jälkeen olisi tarkoitus lähteä ystävän mökille saunomaan, laskiaisriehailemaan ja viihtymään, ellei mitään yllättävää tule. Jos ei, niin huominen postaus tullee sekin varmaan sitten illansuussa. Niinpä toivotammekin Nasun kanssa (Nasu tosin toivottelee lähinnä unimaasta käsin) jo nyt:

Oikein nastaa laskiaissunnuntaita kaikille!

PS. Muistaako kukaan enää Neljää Ruusua? Siis ajalta ennen sitä noloa 4R-viritelmää. Otsikkohan on lainattu Neljän Ruusun biisistä Pullaa, kiitokset vaan Alangon Ilkalle. Jostain syystä biisi on soinut tänään päässä.

2 kommenttia:

Kiki kirjoitti...

No pullaahan se!

Voi mitkä hienot farkut!

Heli kirjoitti...

kiki: Pulla on hyvää :)