Osa III: No tulkaa nyt peremmälle sieltä eteisestä!

Siis mitä, vieläkö te odottelette siellä eteisessä? Aivan, tehän jäitte sinne jo helmikuussa odottelemaan kutsua käydä peremmälle. Onneksi olette sentään saaneet ulkovaatteenne naulakkoon. Eli tässä tämä kotimme halli nyt sitten on. Odottakaahan hetki niin suljen nämä eteiseen johtavat ovet. No niin, kääntykääpä ympäri, tältä siis käynti eteiseen näyttää.

Mietitte ehkä, mitä nuo puna-mustat taulut ovat. Kuten eteisessä tervehtivästä Maosta voi ehkä päätellä, puna-aate ja sen nostalgia viehättävät. Siis nimenomaan kyseisen ideologian aatetaso, filosofinen ajattelutapa, ennen kuin itsekkäät ihmiset ovat käytännön toteutuksen tasolla päässeet pilaamaan sen. Mielestäni aatteessa on paljon hyvää, jonka toteutukseen ehkä ahneen ja itsekeskeisen ihmisen kyvyt eivät yksinkertaisesti vain riitä. Aina löytyy joku dorka, joka pilaa hyvät solidaariset aikomukset ahneella oman edun tavoittelullaan. 

No mutta, se siitä sosiologisesta miniluennosta. Nämä taulut ovat vanhoja vietnamilaisia postikortteja ja ne on hankittu eräältä kuuden viikon rinkkareissultamme, jonka aikana kiersimme Vietnamin päästä päähän. Yksi ikimuistoisimmista hetkistä tuolla matkalla liittyy Ho Tsi Minhiin tai pikemminkin siihen, mitä kyseisestä herrasta on edelleen graniittisessa mausoleumissa Hanoissa jäljellä. Kun on jonottanut +30 asteen helteessä ja yksinomaan vietnamilaisista koostuvassa jonossa lähes pari tuntia vain nähdäkseen herran balsamoidun ruumiin, ymmärtää paremmin mitä henkilöpalvonta on. 

Jos hieman käännätte katsettanne, niin näette keittiöön johtavan käytävän. Keittiömme sijaitsee talon itäseinällä,  minkä ansiosta voimme nauttia ihanasta aamuauringosta aamupalaa syöden. Nyt se ehkä jopa hieman häikäisee meitä, mutta eipäs valiteta kun on kerran ollut niin kauan ankean harmaata ja talvista. 

 

Anteeksi, mitä sanoit? Juu, huonekorkeus on täällä yli kolme metriä, mikä mahdollistaa esimerkiksi tuon suurehkon sisäikkunan. Ja tuo kenkäkaapin päällä oleva puska ei ole vihta, vaikka siltä saattaa näyttääkin. Se on kimppu kuivatettuja kukkia (nimeä en muista), jotka hain elokuussa  Tammelantorilta Nasun nukkuessa kantorepussaan. Joka oli muuten Manduca, aivan supersuperhyvä kantoreppu jos joku kaipaa vinkkiä. Joka tapuksessa tuo kukkapuska tuo aina mieleeni miniatyyrisen  pikku-Nasun tuhisemassa rintaani vasten ja siksi en vaan saa sitä heitettyä pois, vaikka se jo ehkä parhaat päivänsä nähnyt onkin.

Puskan vieressä on kehyksissä vielä yksi vietnamilainen vanha postikortti, jonka viestiä en nyt lähde kääntämään. Punalipun ylväyttä, taistelutahtoa ja Ho Chi Minhin suuruutta se arvatenkin julistaa.

Nyt jos katsotte vasemmalle, näette sen seinän, joka eteisestä katsottaessa on vastassa. Seinä on haluttu pitää mahdollisimman simppelinä, mutta mukavana. Niinpä siinä on vain tuoli, pöytä ja maalaus. Tässä usein hengailee bileissämmekin joku, juoma kolmiopöydällä lepäillen. Hallissa on nimittäin hyvä tarkkailla yleistä tunnelmaa, onhan se keskellä asuntoamme. Ikään kuin kodin keskipiste, joka jakaa asunnon eri tiloihin.

Tällä seinällä vieraita tervehtii joka kodin oma pikku Yoda, ulkomaanmatkalla teetetty maalaus. Tuotakin on meinaan rahdattu halki mantereiden maalausrulla rinkasta tönöttäen. Yodan kehyksenä toimii legendaarisen Pyynikin näkötornin vanha ikkuna, jonka kävin aikoinaan pelastamassa jätelavalta ja maalasin mustaksi. Uskomatonta tämä joidenkin vimma hävittää vanhaa ja kulttuurisesti arvokasta. Mutta siinä se onneksi lepää hallissamme, pala tamperelaista historiaa.

Yodan alla kotiaan pitää se kauan haaveilemani ihanuus, jonka ostin itselleni kun irtisanouduin entisestä työpaikastani. Sain nimittäin irtisanoutuessani eropaketin, jonka rahoista tämän pitkäaikaisen haaveeni toteutin. Aina kun istun tuohon nahalla entisöityyn Eero Aarnion Konjakkituoliini, koen lämpimän onnen tunteen hulvahduksen. Tuoli edustaa minulle monia asioita: rohkeutta toteuttaa omia unelmia, itsenäisyyttä, oman tien kulkemista, uskoa itseeni. Ja kaiken kukkuraksi siinä on pahuksen hyvä istua! Kokeilkaapa vaikka.

Mutta herranjumala, minä tässä  vain horisen ja oli puhe siitä kahvista! Olette varmaankin janoisia ja haluaisitte ehkä istahtaa hetkeksi alas? Lähdetäänpä siis kohti keittiötä, siitä niin kuljette vain pitkin sitä käytävää ja kohti valoa. 

Hetkonen, pysähtykääpä vielä hetkeksi ja kääntykää ympäri. Kas noin, tältä siis näyttää hallin toinen pääty. Noista ovista toinen johtaa olohuoneeseen ja toinen kirjastoon. Mutta kumpi johtaakaan kumpaan, se selviää hieman myöhemmin. Nyt sitä kahvia... (jatkuu seuraavassa numerossa).