Hyvää päivää ja terveisiä elämämme ensimmäisestä Vauvakinosta. Tähän saakka olen lähinnä skeptisesti ihmetellyt moista konseptia. Hirveä määrä eri ikäisiä vauvoja erilaisine nukku- ja syömisrytmeineen sullotaan suljettuun pieneen tilaan ja tässä tilassa vanhempien olisi tarkoitus seurata ja nauttia leffaelämyksestä. Saanko esittää epäilyni?
Etukäeen järjellä ajateltuna eihän se vaan voi toimia, eihän? Jos perusleffassa häiritsee joskus jo vieruskaverin popcornin raavinta (se ääni kun käsi hamuaa niitä poppareita sieltä pahvilootasta) tai nauru väärässä kohdin (siis minähän tiedän ne oikeat kohdat leffassa koska saa nauraa), niin eihän tuollainen vauvasirkus voi onnistua. Eihän?
Eturivin paikat on suosittuja tässä näytöksessä. Lähde: Vau.fi
Mutta kun se onnistuu. Ihan uskomatonta. Siellä meitä oli Cine Atlaksen leffateatterissa Koskikeskuksessa kaksi salillista vanhempia jokeltelevien jälkikasvujemme kanssa ja nautin kaikesta ihan kympillä! Siitäs sait taas Heli nenillesi, sinä ja typerät ennakkoluulosi!
Vauva-, äiti- ja vaunuhärdelli. Lähde: Vau.fi
Nasulla jäi ensimmäiset päiväunet kokonaan väliin, sillä leffa alkoi klo 11, jolloin napero on normaalisti jo viimeistään unten mailla. Olin varma, että tämä johtaa totaaliseen kiukkurepeämiseen leffasalissa, mutta mitä vielä! Nasukkahan oli yhtä auringonpaistetta koko leffan ajan, seurasi sitä kuin mikäkin leffakonkari ja jokelteli vaan onnessaan. Näin hyvin siis tunnen lapseni, hehe.
On se vaan hauska paikka, ympärillä kuuluu kaikki vauvaelämään kuuluvat äänet jokeltelusta unituhinaan ja kiukkuähinään Välillä joku vaihtaa vaippaa tai mikrottaa ateriaa huoltopisteellä (salin etuosassa on hoitopöytä, mikro ja vaippatarjoilu), toisaalla joku hytkyttelee vauveliaan uneen. Ja, käsittämätöntä kyllä, mikään tämä ei häirinnyt mua laisinkaan. Pysytyin seuraamaan ja nauttimaan leffasta kuin oltaisiin kodin rauhassa. En voi vieläkään tajuta, että se toimii noin hyvin. Mutta, toimivuus toki selittää sen suuren suosion, joten olisihan siitä voinut jotain jo päätellä. Tuskin kukaan lähtee sinne säännöllisesti kitumaan, kun nyt oikein asiaa ajattelee?
Huolto pelaa. Lähde: Vau.fi
Aamulla nukuin sen verran pommiin, että tuli kiire lähtö. Jouduin jo soittamaan kotoa ystävälleni, että hän lunastaisi lippuni, me kun saavumme Nasun kanssa tyylillemme uskollisesti myöhässä. Ja niin kun olin yrittänyt päästä sinne ajoissa. Taisi olla se eilisyön Huutissavotta, joka niin mua aamulla väsytti. Oli miten oli, ehdittiin onneksi paikalle silti hyvissä ajoin ennen leffan alkua.
Kotoa lähdettäessä päälle valittiin jotain nopeasti puettavaa, sopivasti lämmintä ja mukavan pehmoista. Tällä kertaa näillä kriteereillä puettiin sekä äiti että Nasu. Nasulla se tarkoitti retroja froteepöksyjä, minulla mustia stretch-pillifarkkuja ja tunikaa. Voi kunpa aikuisille saisi noita froteevaatetta kanssa! Kertokaahan hyvät ihmiset ihmeessä jos tiedätte että niitä saa / mistä niitä saa!
Nyt menee hermot. Jaa pitäskö tän kalan muka auttaa asiaa?
Valmet body - Metsola
Froteiset haalarihousut - Tutan retroa
Valkoiset sukat - H&M
2 kommenttia:
En ole nyt ihan vakuuttunut, kuinka hyvin sitä elokuvaa tuli sitten seurattua, kun jätit itse elokuvasta kokonaan kertomatta! ;) Mikä oli elokuva?
Vadelmia: Hei, todella hyvä pointti! Haha, unohtuipa se itse leffa sit kokonaan :D Täytyypä huomenna muistaa kertoa siitäkin jotain.
Lähetä kommentti