lauantai 16. huhtikuuta 2011

Koomailija kyllästyy koomaansa

Tämä ihanan aurinkoinen päivä on täällä meillä vietetty jälleen neljän seinän sisällä. Paitsi Nasu, joka on riipaissut kahteen otteeseen päikkärit parvekkeella. Kyllä, arvasitte oikein, täällä sairastetaan edelleen. Ainoa muutos meikäläisen olotilassa oli hiipivä ärtymys, joka alkoi vallata alaa. Kohta viikkoon en ole saanut aikaiseksi mitään, en yhtikäs mitään. Valun vain ympäri kämppää, nukun aina kun mahdollista ja paastoan. Sillä edelleen on helpointa olla kun ei syö. Mikä tietenkin verottaa sitten ihan kiitettävästi tuota energiapuolta.

Tänään meni hermot, sen verran jaksoin siis muumiotilastani havahtua. Eli ensin meni hermot, sitten kypsyttelin ärtymystilaani hetken aikaa ja lopulta siirryin toimintaan. Nimittäin Nasun vaatekaappien äärelle. Koska en jaksa oikein mitään, pistetään koneet asialle, ajattelin ja siivosin naperon kaapit. Suurempia kokoja esiin nostellessani katselin sitä vaatemäärää ja päätin pistää uuden satsin Huutikseen myyntiin. Niinpä ensimmäinen töihin pääsevä kone oli pyykinpesukone, johon myyntiin valitut vaatteet sulloin. 

Tämän jälkeen nousin huojuen keittiön tuolille ja kuvasin vaatteet. Eli kone nimeltä kamera pääsi töihin. Sen jälkeen linnottauduin tähän sohvalle kone numero kolmonen sylissäni myynti-ilmoituksia näpyttelemään. Ja siinä puuhassa olenkin viihtynyt jo useamman tunnin, mitä nyt välillä hoidin Nasun pehkuihin.

Eli, rakkaat lukijamme, taas olisi uusi satsi Huutiksessa myynnissä. Tiedoksi niille, keitä tämä saattaa kiinnostaa. Myynnissä on Finnwearia, Zaraa, Småfolkia, Moonkidsiä, KappAhlia, Lindexiä, Meandia, Maxomorraa... ainakin :) Ja nyt on sitten meikäläisen näpit melko väsyneet, mutta mieli tyytyväinen. Mä kun en kauhean kauan tykkää olla mitään tekemättä ja tämä viikko nyt on mennyt aivan ohi. Onneksi sitten sain tänään tehtyä nämä myynti-ilmoitukset ja kaappien siivouksen, pitkästä aikaa päivä jona olen puuhannut jotain järkevää. Erävoitto, sanoisin.

Tänään Nasu on myyrynnyt koko päivän ympäri ämpäri olkkarin lattiaa, minkä vuoksi päälle puettiin hieman lämpöisempi fleecehaalari. Ja niin söpökin vielä!


Hei mutsi, mä taidan soittaa mummille!


Mitä? Hihihi, nyt se iskä vasta hassun jutun kertoi!

  
Dalmatialaisasu - Napero
Musta-valkoraidalliset sukat - Barbapapa

Napero on jatkuvasti vaan hyvällä päällä ja energisenä, maailma kun kiinnostaa istuma-asennosta ihan eri tavalla. Ja vaikka pieni pallopää aina välillä kopsahteleekin lautalattian pintaan, ei Nasu juuri koskaan parahda edes itkuun. Tyyppi tuntuu aika kovapäiseltä ja pelottomalta, onneksi. Se kun tulee tässä maailmassa tarpeeseen.


Nasu, varsinainen ilveilijä ilmeilijä.
 

Jolla on maailman suloisin otsapyörre (muistanette ehkä kun kerroin siitä aiemmin).

Ei kommentteja: