Nasun Asu: Naattina.

On se uskomatonta kuulkaas, miten heikoksi vetää tällainen äkkinäinen ruoansulatuselimistön tyhjennys ja paasto. Ja miten se meneekin niin, että kun äidillä on energiat vähissä, on nassikalla ne vuorostaan katossa? Poikkeuksena vallitsevaan käytäntöön Nasu nukkui ekoilla päikkäreillään vain kaksi tuntia, kuten minäkin, vaikka meikäläinen oli onnellisena valmistautunut auvoisiin kolmen, neljän tunnin päikkäreihin. Mutta ei, juuri tänään kun äidillä on happi vähissä, päätti napero porhaltaa päiväänsä eteenpäin itselleen pikaisten päivätorkkujen jälkeen.

Ja sitä virtaa on piisannut sitten senkin jälkeen. Tiivistettynä päiväämme voisi kuvailla niin, että Nasu istuu, touhuaa ja leikkii eri puolilla asuntoamme raato äiti vierellään maaten. Välillä jutustellaan eli Nasu jokeltelee, nauraa ja kiljahtelee, äiti pihisee tai vaihtoehtoisesti örisee takaisin. Nyt napero on onneksi toisilla päikkäreillään ja minä valun pitkin sohvaa.

Onko tämä sitten ruokamyrkytys vai vatsatauti, mene ja tiedä. Mutta olo on karmea, kuumettakin on. Olen jopa saattanut saada tämän pöpön Nasulta, joka kärsi vatsavaivoista lauantaiyönä. On nimittäin jäänyt tässä miehen kotiutumishärdellissä kokonaan kertomatta tuosta meidän kosteasta lauantai-illastamme.

Kävi siis niin, että Nasu alkoi huudella siihen normaaliin syömisaikaansa klo 01-02 välillä (kyllä, kyllä, yösyömisistä pitäisi alkaa jo vieroittamaan, teemme sen heti kun olot normalisoituvat) ja minä nousin sohvalta tietsikan äärestä sitä imettämään. Tunnustelin tietäni pimeässä ja kurkotin kädellä pinnasänkyyn. Mitä? Märkää? Ja täällä myös, mitäs tämä nyt on? Hapuilin kädelläni ympäri sänkyä, märkää kaikkialla.

Räppäsin valot päälle ja mikä näky siellä odottikaan! Nasu oli aivan yltympäriinsä oksennuksessa, tyyny, peitto, yöppäri, lakana, pikku kaveri... kaikki kuorrutettuja iltapuuro-oksennuksella. Ja sen mössön keskellä surkeana itkevä pikkuruinen pallopääni. Voi pientä! Sydämessä läikähti ja kaappasin Nasun kainalooni. Ei muuta kuin napero suihkuun, puhdasta päälle ja uudet petivaatteet. Sitten sitä lohduttavaa maitoa ja uutta unta palloon. Ei mennyt montaa minuuttia kun nassikka oli takaisin unessa ja minä makealle tuoksuvan pyykkivuoren keskellä.

Aamulla nassikka oli kunnossa ja ihmettelin mistä moinen saattoi johtua. Nasu kun ei ole aiemmin oksentanut. Mutta koska pikkuinen oli ihan kunnossa, en vaivannut asialla päätäni sitten sen enempää. Kunnes nyt, kun oma olo kääntyi tällaiseksi. Ehkäpä sain nasukaltani jonkun pöpön, joka sitten kohtelee tällaista raihnaista kolmekymppistä rankemmin kuin elinvoimaista kasikuukautista? Mene ja tiedä, mutta raato mä olen edelleen.

Mies valitsi taas päivän asun, joten päällä on jälleen miehen lemppari-froteehaalarit. Eipä siinä mitään, on ne munkin lempparit.