Nasun arkitouhuja: liikkeelle!

Nasu on nyt tasan kahdeksan kuukautta ja viikon. Sunnuntai-illalla, pari tuntia miehen lähdettyä, Nasu yllätti minut ja ehkä itsensäkin punkeamalla mahalta makuuasennosta istumaan. Ja se meni meinaan tyylipuhtaasti spagaatin kautta. Hetken Nasu häkeltyneenä tihrusti, olisiko hieman olleet jänteet ja nivuset kovilla, mutta kun minä yllättyneesti ihastelin ja hihkuin puhkesi nassikkakin riemujokellukseen. Onhan se nyt mahtavaa, herranjestas, kyetä itse muuttamaan perspektiiviään makuuasennosta istuvaan. Siinä se maailma aukeaa ihan eri tavalla, miettikääpä nyt itsekin.

Pidetään äiti vielä kädestä kiinni, jookos?

 Jahuu! Oisit mutsi hei kertonut, että itsekseen istuminen on näin mahtavaa!

Raportoin kehitysaskeleesta heti miehelle, kun hän illemmalla soitti. Pettyneestä äänestä päätellen häntä harmitti, mutta minkäs teet. Olisihan Nasu voinut tehdä sen ihan yhtä lailla niin, että minä olisin sattunut vaikka lukemaan lehteä ja havahtunut siihen, että pirpana onkin yhtäkkiä istumassa. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Tapahtunut palautti mieleen tämän juttusarjan, jonka olin jo hetkeksi unohtanut. Eli Nasun arkitouhuilut.

Mennäänpä siis aikamatkalle Nasun motoriseen kehitykseen ja aloitetaan luonnollisesti masuajasta.

Nasu oli masussa mielestäni tosi aktiivinen, mutta vaikeapa tuota on objektiivisesti arvioida, kun ei ole mitään vertailukohtaa. Muistelisin, että nasukan liikkeet alkoivat tuntua siellä 16-20 raskausviikon tietämillä niin, että viimeistään vkon 20 rakenneultrassa ne jo tuntuivat selkeinä. Ja kuten kaikissa ohjekirjasissakin sanottiin, erehdyin aluksi luulemaan naperon möyrintää suolessa kulkevaksi ilmaksi, hehe. 

Nasun masumöyrintä oli niin kovin suloista että aika ajoin pökkäsin häntä hellästi masun läpi, jotta saatoimme ikään kuin keskustella liikkeiden kautta. Usein Nasu vastasikin pienellä, mutta sinnikkäällä töytäisyllä. Ja se oli ihanaa! Joku tyyppi tuolla masussa mulle tosiaan huutelee, koputtelee masua että pääsisikö täältä jo kohta ulos. Yksi erityinen möyrintähetki ajoittui Nasulla aina yöhön klo 01-02 välille, kun olimme miehen kanssa menossa nukkumaan. Ja kyllä, olimme sen tasoisia yökyöpeleitä ennen, jotta.  Mua aina kiusoiteltiinkin, että vauvelin masurytmit heijastelee usein vauvan tulevia rytmejä, mutten kyllä sitten Nasun synnyttyä huomannut mitään erityistä valvepiikkiä noihin kellonaikoihin. Onneksi.

Nasua sanottiin myös neuvolassa ja Taysin ultrissa aktiiviseksi ja hyvin liikkuvaiseksi lapseksi, sillä sitä oli vaikea saada ultrassa pysymään paikallaan niin, että tarvittavat mittaukset olisi saatu tehtyä. Samoin neuvolatätimme taisteli usein sydänäänet löytääkseen, napero kun pörräsi yksiössään niin vauhdikkaasti että sydänäänet hukkuivat tämän tästä. Tämän vuoksi Nasun sukupuolikin oli meille epävarmaa pitkälle rakenneultran jälkeenkin, vaikka sen siis rakenneultrassa kysyimme. Uteliaita kun olemme. 

Raskauden lopussa, ehkä viimeiset pari kuukautta napero hikkaili säännöllisesti. Ensin se oli suloista, mutta aikaa myöden masun pompinta hikkausten tahdissa alkoi myös ärsyttämään. Hikkaukset kun kävivät yhä voimakkaammiksi mitä suuremmaksi Nasu mahassa kasvoi. Eikä niille voinut tehdä mitään, ei yhtään mitään. Kerrallaan hikkakohtaukset kestivät ehkä vain kymmenisen minuuttia, mutta välillä se kutittelu tuntui kyllä kestävän pitkään. Mä nimittäin kutian tosi helposti ja nahan alaista kutinaa on yllättävän vaikea raapia.  

Kun Nasu syntyi, oli kätilöiden ensikommentit siitä seuraavanlaiset: "Voi miten blondi! Onpa harvinaisen tarkkaavainen! Onpa tosi jäntevä vauva!" Myös meistä nämä ensiluonnehdinnat osuivat nappiinsa. Sen lisäksi, että Nasu on syntymästään saakka todella ollut hyvin vaalea ja ympäristöään herkeämättömästi tarkkaileva vauva, on se myös ollut erittäin jäntevä. Ja on tätä kaikkea kyllä edelleen.

Viiden, kuuden viikon ikäisenä leikimme Nausn kanssa usein ystäviltä saadulla Mursu-helistimellä, jonka kulkua nasukka seurasi herkeämättä. Erityisen kiinnostavaksi Nasu koki huoneensa tapetin, jota hän on tuijotellut kotiinpääsystään saakka. Se on aina ollut moninkertaisesti kiinnostavampi kuin neuvolasta saatu hymynaama tai muut vauvojen aktivointikuvat. Sangen hyvä tapettivalinta meiltä siis.   

Jäntevyydellä tarkoitan sitä, että Nasun pää ei ole oikeastaan koskaan ollut mitenkään kovin hervoton.  Vauvakirjan merkinnöistä selviää, että kaveri kannatteli omaa päätänsä ensimmäisiä kertoja jo kolmeviikkoisena ja tähän merkintään on kyllä syytä uskoa, sen verran vähän noita merkintöjä on, että jokainen raapustettu on kyllä varmasti eksakti. Naperon päätä ei siis ole tarvinut hirveästi tukea koskaan ja kun nasukka oli kahden kuukauden ikäinen, saimme jo luvan olla tukematta hänen niskaansa sen kummemmin. Pikku kaveri kun kannatteli sitä niin hyvin itse.

Nasu 2vkoa ja äippä 33-vee rannalla. 

Pehmonen tyynytuki ja äidin syli ovat kaikki mitä lempeässä kesäillassa tarvitaan.

Nasu viihtyi alusta saakka melko hyvin myös mahallaan ja jo kaksikuisena se yritti jalkojaan sätkytellen ilmeisesti möyriä eteenpäin. Tietenkin onnistumatta. Ensimmäisiä kertoja Nasu kääntyi ympäri kolmikuisena ja tällöin mahalta selälleen, vatsalleen kääntymistä odoteltiin hieman pidempään.

Hnngghh! 

Tästä se pieni kuule ponnistaa!

Ja rontin kuukauden päästä meno on jo huomattavasti ylväämpää.

Tattadaa! Näin sitä mutsi mennään kuules heittämällä ympäri!

Tämän jälkeen kääntymisessä oli paussi ja napero lötkötteli tyytyväisenä lelukaaren alla selällään, kunnes sitten kuukauden päästä nelikuukautissynttäreinään Nasu hoksasi asian yhtäkkiä uudelleen. Todistetusti, auttamatta ja säännöllisesti nasukka kääntyili mahalleen kuitenkin vasta tammikuun alussa eli viisikuukautisena. 

Onpa tämä lelukaari kätevä näinkin, pujottelutolppana.

Selällään maatessaan pikku kaveri ei ole kuitenkaan koskaan ollut toimeton, kaikkea muuta. Siltaan punkeaminen, siinä eteenpäin hinkuttaminen ja omien käsien laajamittainen hyötykäyttö ovat kautta linjan olleen kovia sanoja.

 

Erityisesti Nasu on kunnostautunut sillan tekijänä, 

tästä asennosta jaloilla kuulkaas vaan ponnistetaan komealle kaarelle.

 

Omat kätensä napero löysi kolmen, neljän kuukauden iässä ja vietti tämän jälkeen pitkiäkin toveja niitä ihaillen. Kaikkeen ohikiitävään tartuttiin hanakasti pikku kätösten täydellä puristusvoimalla, mikä hankaloitti erityisesti meikäläisen aamukahvin juontia. Nasu myös tykkäsi pienempänä pitää käsiään rinnan päälle ristittynä, kuin harras mummo, ja kantokopassa nukkuessakin pikku kätöset usein hakeutuivat tähän asentoon. Meistä se oli tietenkin äärettömän huvittavaa ja suloista. 

Hei, mikäs se mutsilla siinä kädessä? Annappa tänne!

 

Ai että, näitä villasukkia on niin kiva natustella. 

Varsinkin nyt kun saan ne itse irti jalastani, hehee.

Viiden kuukauden iästä tämän päivän kahdeksan kuukauden ikään saakka Nasu on kunnostautunut kääntyilemään ympäri vatsalta selälleen ja takaisin, pyörimään ja peruuttelemaan sekä nostelemaan peppuaan konttausasentoon. Niin, ja tietenkin kierimään. Luoja paratkoon millä vauhdilla se kieriikään, muistanette vaikkapa sen surullisen kuuluisan Acutan yön pari viikkoa sitten? Erityisen innoissaan se on  myös useamman kuukauden ajan ollut esineiden tutkimisesta mahallaan.

 

 

Hmmm... jaa täälläkö niitä puita säilytetään?
Hei porukat, mä lisään tonne takkaan puita, näyttää liekki hieman hiipuvan.

 

Vielä Nasu ei kuitenkaan ryömi eteenpäin eikä konttaa. Hyppykiikusta kirjoitin jo helmikuun alkupuolella, se on ollut Nasulle suuri riemunaihe, joskin viime aikoina sen käyttö on jo jäänyt vähemmälle, koska Nasu tykkää seisoa tuettuna ilman sitä. 

 

Välillä lököttelen rentona sohvalla telkkaria katsellen, välillä käskytän äitiä syöttötuolista käsin.

Uusimpia taitoja on istuminen omin avuin ja nyt siis myös istumaan punkeaminen. Tosin se on tapahtunut tietääkseni vasta kerran, viime sunnuntai-iltana kuten tekstin alussa kerroinkin. Vielä Nasua ei täysin uskalla jättää tuetta istumaan, mutta melko lailla se jo omin avuin istuu. Äitiä tarvitaan lähinnä mahdollisten horjahdusten varalle. 

 

Usein istumasta päädytään konttausasenton, josta Nasu vielä rennosti lösähtää päinmakuulle. Ehkäpä se jonain päivänä jaksaa jäädä konttausasentoon ja lähtee siitä vielä etenemäänkin? Tosin en valita, äidille sopii oikein hyvin tämän pienellä alueella myyryntä.

Parasta Nasusta on kuitenkin touhuta isin ja äidin kanssa. Yksi kaikkien aikojen suosikeista on se, kun Nasu makaa selällään ja jompi kumpi meistä touhottaa siinä hänen yllään. Sitä ei edelleenkään tunnu voittavan juuri mikään.

 

Ihana iskä!