Nasu täytti tänään yhdeksän kuukautta. Se on mielestäni jotenkin mahtava ikä; Nasu on tänään ollut olemassa maan päällä yhtä kauan kuin masussa. Jos siis ajattelee suurpiirteisesti että raskaus kestää tasan tuon yhdeksän kuukautta.
Tuntuu oudolta ajatella, että olen saanut pitää Nasua elämässäni ja sylissäni nyt yhtä kauan kun mitä se myyrysi, kasvoi ja kehittyi vatsassani. Ja että yhdeksäntoista kuukautta sitten Nasua ei ollut laisinkaan, oli vain mies ja minä.
Tämä päivä on siis mennyt tunnelmoidessa pikku pallopääni yhdeksänkuukautissynttäreitä ja omaa raskausaikaani muistellessa. Nyt, kun muutama ystävänikin on raskaana, on tuo odotusaika tullut uudelleen vahvana mieleeni. Kuinka ihanaa aikaa se olikaan! Mutta kuten raskaana oleville ystävilleni sanon, raskausaikaa parempaa on vain se, kun lopulta saa oman naperonsa mukaan arkeensa ja syliinsä. Sillä sitä elämä Nasun kanssa on: joka päivä parempaa kuin mitä se olisi ilman sitä.
Juhlapäiväksi puettiin puna-mustaa ylle, se kun on yksi lempiväriyhdistelmistäni.
Hei äiti, pitäiskös laittaa tätä rasvaa tähän mun naaman raapaleeseen?
Jaa mitä, tänään on mun juhlapäiväni vai? Siistiä!
***********
Valas body - Lindex
Punaiset sammarit - KappAhl, kummipoika-Kaapolta lainassa
On hassua miten ihminen sopeutuu muuttuviin olosuhteisiin niin, ettei osaa enää kuvitellakaan muuta. Ennen kuin Nasu syntyi, kuvittelin aina että kärsisimme miehen kanssa hirvittävästä kulttuurishokista ensimmäisen vuoden ajan eikä kaksihenkisen perheemme muuttuminen trioksi sujuisi kriiseilemättä. Olin tästä itse asiassa aivan varma. Mutta kuinkas sitten kävikään? Kun Nasu syntyi, tuntuikin aivan luontevalta että siinä se nyt on, osana elämäämme. Tuo ihana albiino pallopäämme.
Kah, kun mä nyt vaan oon niin tajuttoman ihana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti