Tänään vietän elämäni ensimmäistä äitienpäivää äitinä ja tästä virstanpylväästä eteenpäin tulen niin myös tekemään, hautaan saakka. Tämä vetää sekä kiitolliseksi että nöyräksi. Ajatella, että saan olla jonkun äiti! Se vasta on kunniatehtävä.
 |
| Ystävän tuoma ihana Lilja-kimppu |
Aamulla kävimme vauvauinnin jälkeen Tammelantorilla ja minä sain valita itselleni äitienpäiväkimpun. Tai niin sen piti mennä, mutta sitten mies päättikin, että hän haluaa valita kimpun itse. Lopputulemana sain torin kauneimman kimpun, jonka olisin valinnut itsekin. Tällaisen minun näköiseni, keltaisen, jonka keskellä on hassu valkoinen karvapallo.
Äitienpäivä sai minut miettimään niitä pelkoja, joita minulla oli ennen synnytystä. Enkä nyt puhu kaikista niistä raskauteen ja synnytykseen liittyvistä peloista, vaan pikemminkin niistä peloista ja huolista, joita tunsin tätä alkavaa vanhemmuuttani ja sen tuomaa hoitovastuuta kohtaan. Sanalla sanoen arkea vastasyntyneen kanssa, sitä kun ei kauheasti pidemmälle elämäänsä vielä osannut ajatella. Tai minä en ainakaan osannut. Niinpä pelkäsin esimerkiksi
- ettei minulla ole vauvan synnyttyä edelleenkään hajua siitä miten se laitetaan sänkyyn nukkumaan
- etten edes tiedä missä se meillä nukkuu
- etten tiedä koska sillä on nälkä, kuinka paljon se syö tai koska se on väsynyt
- etten osaa pukea sitä oikein
- etten tiedä koska vaippa pitää vaihtaa
- etten osaa syöttää sille oikeanlaista ruokaa, kun se siirtyy kiinteisiin
- etten tiedä kun se on sairas, jos vaikka en vaan huomaa sitä
- etten ymmärrä miksi vauva itkee
- etten osaa juottaa vauvaa tuttipullolla
- etten kyllä osaa imettääkään
- etten tiedä imetänkö vain toisesta rinnastani kerrallaan, kummastakin peräperää vai kuinka hitossa
- etten tiedä missä asennossa vauvaa imetän
- etten tiedä koska sitä imetän, kuinka usein ja kuinka kauan
- etten tiedä kuinka saan sen nukahtamaan kun se on väsynyt
Mietin myös mitä jos vauva ei tykkääkään meistä, miehestä ja minusta. Jos sen mielestä meidän juttumme eivät ole hauskoja, vitsit tylsiä. Jos hoidamme sitä väärin, emme ymmärrä mitä se yrittää meille kertoa. Mitä jos vauveli täysin turhautuu meihin, tunarivanhempiinsa. Vauvaa kävi jopa sääliksi, voi pientä raasua, tällaiset amatöörit se saa vanhemmikseen.
Ja silti, kaikesta tästä huolesta ja tunariudestamme huolimatta me saimme näin ihanan, tyytyväisen, nauravaisen ja sanalla sanoen maailman parhaan vauvan omaksemme!
Onnellista äitienpäivää kaikille!
2 kommenttia:
Ja vauveli sai maailman parhaat vanhemmat.
Marjatta: Voi ei miten ihanasti sanottu! Awwwwwww! :)
Lähetä kommentti