Muistanette sen saakelin Bloggerin pimentymisen parisen viikkoa sitten, sen joka aiheutti nettihiljaisuutta blogissa kuin blogissa? Lupasivat palauttaa hävinneet tekstit ja kommentit, mutta niin vaan multa hävisi ainakin postaus Allegrosta, tuosta mainiosta pyykinpesuaineesta.
Ja koska olen saanut ihanan aktiivisilta lukijoiltamme palautetta kadonneesta tekstistä ja toiveita sen uusimisesta, kaivelin hieman varmuuskopioitani ja muistiani (eivät todellakaan ole muuten sama asia) ja päätin julkaista tekstin uudelleen. Joten tässä tulee, var så god.
Joku teistä lukijoistamme on joskus kysynyt multa, että mitä pesuainetta käytän ja miksi. Päätin tehdä asiasta itsestään oikein oman postauksensa ja ei, tämä ei (valitettavasti) ole mitenkään päin sponsoroitu kirjoitus. Eli meillä pyykinpesuun käytetään itse asiassa yhtä arjen luottokamaani eli Allegron pyykinpesuainetta.
Ja koska olen saanut ihanan aktiivisilta lukijoiltamme palautetta kadonneesta tekstistä ja toiveita sen uusimisesta, kaivelin hieman varmuuskopioitani ja muistiani (eivät todellakaan ole muuten sama asia) ja päätin julkaista tekstin uudelleen. Joten tässä tulee, var så god.
**************************
Joku teistä lukijoistamme on joskus kysynyt multa, että mitä pesuainetta käytän ja miksi. Päätin tehdä asiasta itsestään oikein oman postauksensa ja ei, tämä ei (valitettavasti) ole mitenkään päin sponsoroitu kirjoitus. Eli meillä pyykinpesuun käytetään itse asiassa yhtä arjen luottokamaani eli Allegron pyykinpesuainetta.
Allegro on aivan loistotuote, löysin sen aikoinaan ystäväni suosituksesta, tilasin ja ihastuin. Ja kyllä, Allegroa tilataan netistä, sitä ei (ainakaan tietääkseni) saa kaupoista. Korjatkaa ihmiset ihmeessä jos olen väärässä!
Allegero on Suomessa valmistettu, hajuton, zeoliititon ja valkaisuaineeton. Se on ystävällinen herkälle ja kutiavalle iholle ja poistaa lian, mutta ei haalista värejä. Ei vahingoita kuituja ja tekstiilejä ja sillä pestessä tummat vaatteet eivät todistettavasti harmaannu. Vaatteisiin ei jää niitä inhoja pölyäviä jäämiä eikä kone ala haisemaan pahalle. Allegro sopii oikeasti sekä valko- että kirjopyykille, mikä tekee siitä laiskan äidin parhaan ystävän. Allegro saa pyykin tuoksumaan vain puhtaan raikkaalle eikä millekään keinari-omena-esanssille. Ja kyllä, kaikki nämä mainoslauseet todella allekirjoitan kokemusteni perusteella.
Viime tynnyri ainetta (tulee 8 kilon pakkauksessa) kesti meillä lähes kaksi ja puoli vuotta. Kyllä, luitte oikein, kaksi ja puoli vuotta. Miten ihana aika olla ostamatta & raahaamatta naama tuskanirvistyksessä sitä kauppakassin yhtä painavinta tavaraa. Ja ei, meillä ei pestä mitenkään niukasti pyykkiä, vauvan ja kahden urheilua harrastavan ihmisen taloudessa sitä pyykkiä todella tulee ja sitä pestään. Vannon sen.
Nyt sitten tilasin Allegroa lisää, vaikka vanhan saavin pohjalla onkin vielä muutaman kymmenen pesun putut jäljellä. Kliks kliks vaan kun naputtelin tilauksen iltakympiltä kotisohvalla ja kahden päivän päästä sain tekstarin Matkahuollosta, että pakettini on saapunut. Voiko olla helpompaa? No voi, ne voisivat tietty kantaa sen oikein kotiin saakka, mutta aika lähelle kiitettävää tälläkin palvelulla päästään. Ilman postikuluja, I might add.
Siinä sitä nyt on, ihmeainetta.
Allegron mukana saa pesukoneenpuhdistajaa, jonka avulla pääsee eroon niiden perinteisten pyykinpesuaineiden aiheuttamista zeoliiteistä. Lisäksi mukana on pieni pussi pesuntehostajaa, ainetta jota me ei olla juuri tarvittu, koska Allegro itsessään on musta ihan riittävää. Puhdasta tulee.
Tämä on vinkkivitonen, jonka takana seison. Kokeilkaa. Allegrokin lupaa ilmaista kokeilua kahdenkymmenen koneellisen verran, tsekatkaa vaikka niiden nettisivut tästä: KLIK. Nettisivut on ehkä vähän kököt (myönnän, tämä on ammattitauti arvostella käyttiksiä), mutta ne toimivat ja ennen kaikkea itse tuote on ihan killeri!
Toistosta innostuneena puin Nasulle päälle samat vaatteet mitä silloin oli päällä kun alkuperäinen teksti kirjoitettiin. Tulee siis varsin tarkkaa imitointia, täällä kun panostetaan niihin yksityiskohtiin, hehe.
**************************
Mitä? Joku on sotkenut leluvarantoni ympäri kämppää? Minä se en ainakaan ollut.
Tai-dat-tai, mä viaton sotkuun oon. Sädekehä vaan loistaa pään päällä, khihi.
**********
Keltaiset potkarit & body - Tutta, itse värjätyt
Ruskea velour liivari - KappAhl
Mallin syyllisyys - Takuuvarmaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti