Pienelle myyryäjälle asunnossamme riittää kiperiä paikkoja. Monta kertaa päivässä kuulen natiaisen äheltävän jossain päin kulloistakin huonetta ja melko usein ähellys päättyy "olen pulassa, auta"- huutoon. Milloin napero on jumissa tuolinjalan ja pöydän välissä, milloin se on peruuttanut itsensä nurkkaan eikä tajua kääntyä ja milloin se on sulkenut itsensä kaappiin. Vielä tuo nassikka kun ei osaa itse tulla kaapista, hehe.
Olohuoneessamme (ai niin, emme olekaan ehtineet Koti-sarjassa vielä sinne vaan taidamme yhä olla hallissa, pitänee korjata asia) on pöytä, jonka alakerta tarjoaa pikku-madolle melko kinkkisen esteradan. Olin jotenkin naivisti ajatellut ettei natiainen sinne osaa matoilla, mutta väärässähän mä olin. Jälleen kerran.
Pari iltaa sitten istuin rauhassa lehden kanssa sohvalla (ööö, no siis niin rauhassa kun Nasun kanssa nykyään voi istua: toinen silmä kiinni lehdessä, toinen naperossa) ja napero touhusi omiaan. Ihanan rauhallisen ja kaivatun lukutuokion keskeytti äkisti vaativa huuto. En vieläkään tiedä miten nassikka tuonne päätyi, mutta sieltä se kiukkuisena huuteli kun tie oli noussut pystyyn.
Hei, nyt äiti vähän jeesiä sitten!
Onko tää tutti tiellä, etkö kuullut?
Lisätään volyymia, tuskaisuutta ja naamaan kiukkupunaa.
Antaa olla, ei tartte auttaa. Mä hanskaan tän homman sit itte.
Täksi ja seuraaviksi päiviksi on luvattu sadetta. Ankeaa, mutta niin ne lehdet saadaan kasvamaan. Sateen mukana on tullut pilviä (luonnollisestikin) ja pilvien mukana aurinko menee piiloon. Niinpä päivän asuksi valittiin aurinkoista Tuttaa, ihan vaan tuomaan hieman paistetta tänne sisälle.
Ai että, naksuja! Tosin tätä pussia on kyllä mukavampi natustaa.
Iloisen keltainen Itämaiset norsut haalari - Tutta 50v.
Tällä hetkellä ulkona ropsii vettä/rakeita, ukkostaa ja Nasu tuutii tyytyväisenä parvekkeella. Hyvät on unenlahjat, onneksi. Siinä missä luonto ulkona herää sateiden myötä viheriöimään, on mun äitienpäiväkimppu ja Nasun Lilja-kimppu hitaasti mutta varmasti kuihtumaan päin. Mutta eipä hätiä mitiä, purin kimput ja rakentelin jäljelle jääneistä elinkelpoisista yksilöistä kaksi pienempää kimppua. Nyt on sitten keittiön lisäksi olkkarissakin kimppu. Ihanaa!
Keittiön ja olkkarin kimput. Vaikken mä mikään hortonomi olekaan, niin ihan ok noista tuli.
Ainakin omasta mielestäni ja sehän on pääasia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti