Kirjoitanpa tällä kertaa jostain aivan muusta kuin väsyneestä äidistä. Muuten teistä, rakkaat lukijamme, tulee väsyneitä lukijoita, hehe. Sillä väsymyshän tunnetusti tarttuu.
Eli jokin aika sitten eräs lukijamme suositteli meille ruotsalaisten Huutista, Traderaa. Olin siellä jo käynyt muutamia kertoja kurkistelemassa (lähinnä Swedish Hasbeensejä) ja luonut tunnaritkin, mutten sitten kertaakaan innostunut huutamaan sieltä mitään. Kunnes jokin aika sitten päätin lukijamme vinkistä innostuneena ennakkoluulottomasti kokeilla kuten tutkiva journalisti ikään. Niinpä loggauduin sivulle ja näpyttelin hakusanaksi "Plastisock". Voihan video, mitä ihanuuksia sieltä löytyikään!
Tältä se näyttää.
Myyntikohteiden tarkempi selaaminen paljasti, että vain osaa tuotteista voi huutaa Ruotsin ulkopuolinen huutaja. Näissä kohteissa on vaikkapa seuraava ilmaus "Internationella köpare accepteras." Ilmaisu voi olla myös tyyliin "Köpare i Norden accepteras". Myös Ruotsiin rajatut kohteet ovat melko selkeitä: "Endast köpare inom Sverige accepteras." Joten ei kun huutamaan!
Minun ruotsin kielen taitonihan rajoittuu lukion ruotsiin ja vaikka aineesta aikoinaan L:n kirjoitinkin, on kieli iloisesti kateissa ja käytön puutteesta ruostunut. Sen saa myynti-ilmoituksia lukiessaan huomata. Moni sana soittaa kyllä jotain pientä kelloa päässäni, mutta siihen helinään se sitten jääkin. En kuolemaksenikaan muista mitä sana tarkoittaa. Muttamutta, eipä lannistuta! Harjoitus tekee mestarin ja kielitaito on siinä mielessä vesseli asia, että se palautuu.
Pari iltaa Traderaan tutustuessa meni ja lopussa kiitos seisoi. Konkreettisesti. Alkukankeuksien ja muutamien virhepainallusten jälkeen olin onnellisesti voittanut kaksi ihanaa Molon haalaria (Suomessa niin törkeän hintaisia) ja yhden ihanan Plastisock-setin. Jopa maksaminen onnistui Paysonin kautta, toiset ostokset taas maksoin nettipankissa kansainvälisin tilitunnuksin.
Myös kommunikointi myyjien kanssa sujui ruotsiksi mailitellen, mistä olen äärettömän ylpeä. Jouduinhan pyytämään tilitunnuksia, sönkkäämään postimaksuista ja yhteispostareista ja kiittämään hienosti sujuneista kaupoista. Muunmuassa. Mutta sitä itsetuntobuustia, minkä noidenkin onnistumisten jälkeen sai! Oli ihan pakko taas pikkasen kehua itseään.
Hinnat ovat tietenkin kruunuissa, mutta helppo ja nopea tapa arvioida hintaa on siirtää pilkkua yhden pykälän vasemmalle. Eli jakaa kymmenellä. Eihän se aivan tasasumma ole, mutta kyllä sillä kartalle pääsee. Monet ruotsalaiset merkit ovat kyllä Huutista selkeästi halvemmalla tarjolla ja tarjontaa on välillä niin runsaasti, etten edes minä jaksanut kahlata kaikkea läpi. Esimerkiksi pelkkä haku "pop" tuottaa yli 5500 osumaa. Surkeinta on, kun löytää jonkun mega-ihanuuden ja sitten se on kaupan vain ruotsalaisille :(
Tämän tosin kiersin kerran: laitoin myyjälle suoraan mailia, josko voisin silti huutaa tuotetta vaikka finnjävel olenkin. No, tuotteeseeen oli jo tullut huutoja eli kohteen uudelleenjulkaisu kansainvälisenä ei enää tullut kysymykseen. Eipä hätää. Neiti Nokkelamme ei tästä luovuttanut, vaan tiedusteli myyjältä josko vaikkapa joku hänen ystävistään voisi huutaa tuotetta puolestani. Ja sehän sopi! Määritin vain maksimihinnan ja myyjän ystävä huusi asua puolestani (kyseessä oli se iiihana Plastisock-asu). Huudon sulkeuduttua sain ihana mailin: vi vann :)
Eli opetus: älä luovuta ensimmäiseen vastoinkäymiseen! Muuten aika lailla samat niksit tuntuvat toimivan Traderassakin kuin mitä aiemmin Huutiksesta postasin. Paitsi eräs erittäin mielenkiintoinen ja huomionarvoinen eroavaisuus näiden kahden nettihuutokaupan välillä: siinä missä Huutiksessa sulkeutumisaika aina pitenee jos huutoja tulee sulkeutumisaikana, sulkeutuu Traderassa kohde silloin kun sen aika on. Piste. Ja se onnekas, kenen huuto sillä hetkellä on korkein, voittaa.
Niinpä oman hintakattonsa määrittäminen on tärkeää, joissakin kohteissa (siis erityisesti niissä joissa joutuu huutamaan kilpaa viime sekunneille saakka) se voi ratkaista koko huudon voiton. Olen myös alkanut oppia muutamia niksejä, joilla jotkut huutajat tuotteita viime sekunneilla itselleen voittavat. Aion kokeilla niitä käytännössä ja jos ne osoittautuvat toimiviksi oivalluksiksi, voin palata asiaan.
Eli kyllä, suosittelen lämmöllä Traderaa. Käykää edes katsomassa ja vertailemassa hintoja. Valikoimat voivat myös erota, esimerkiksi niitä Molon haalareita en ole Suomessa edes nähnyt myynnissä. Toisaalta Metsolaa ei edes kannata etsiä, itse olen keskittynyt lähinnä ruotsalaisiin merkkeihin.
Lopetetaanpa tutusti päivän asuun eli mopsimaisiin fiiliksiin. Näihin kun vekaransa pukee ei voi olla hymyilemättä. Vaikkakin näillä silmäpusseilla näytän itse mopsilta hymyillessäni.
Lopetetaanpa tutusti päivän asuun eli mopsimaisiin fiiliksiin. Näihin kun vekaransa pukee ei voi olla hymyilemättä. Vaikkakin näillä silmäpusseilla näytän itse mopsilta hymyillessäni.
2 kommenttia:
Kävin juuri ihailemassa niitä halpoja hintoja traderassa. Oliko postimaksut suomeen kovat??
Kiitos muuten valloittavasta blogista... =)
-tiutau-
tiutau: Eikö solekin vaan houkuttavat hinnat. Ja harvassa on hintavarausta (toisin ku Huutiksessa) eikä läheskään kaikki niistä kohteitsa edes nouse kovin korkeiksi huudon sulkeutuessa.
Tarkistin noi ostosteni postarit: body oli 48 kruunua ja ne kaksi haalaria tuli 60 kruunun hintaan. Kummatkin tuli musta ykkösluokassa ja nopeesti. Eli ei kauhean pahat postarit, varsinkin jos tekee edullisen huutolöydön :)
*kumartaa lopuksi syvään kehun edessä*
Lähetä kommentti