Tänään oli vauvauinnin viimeinen kerta ja aiheena oli, ehkäpä hieman pahaenteisesti, elvytys. Toivon todella ettei moiseen tilanteeseen ikinä jouduta, mutta muistutetaanpa nyt kaikkia teitä rakkaita lukijoitammekin, että lapsen elvytys menee kaavalla: aluksi 5 puhallusta ja 30 painallusta, tämän jälkeen 2 puhallusta ja 30 painallusta. Tahti on sellaiset 100 krt / minuutti.
Ohjaaja kertoi, että hän on työnsä puolesta joutunut kaksi kertaa elvyttämään lasta ja kummallakin kerralla lapsi on elpynyt jo noihin ensimmäiseen viiteen puhallukseen. Eli ensipuhallukset ovat kuulemma lapsella erityisen tärkeitä. Kunhan vaan muistaa puhaltaa (ja painella) sopivalla voimalla.
Vauvauinnissa allas on lämmöltään sellaiset kolmekymmentä astetta ja ehkä rapiat päälle. Välillä jopa se on tuntunut kylmältä ja tänään olikin aikamoinen shokki, kun käytiin testaamassa normaalia 27-asteista allasta. Vauvat kuulemma tottuvat uuteen lämpötilaan parissa minuutissa, tärkeää tässä on vanhempien oma reaktio.
Justiinsa juu, tosi kiva. Mä en meinannut päästä koko altaaseen tahattomasti kiljumatta enkä ainakaan pystynyt dippaamaan itseäni kainaloita pidemmälle siihen hyiseen veteen. Hyiseltä se meinaan vauva-altaan jälkeen tuntui. Nasu oli ehkä hieman huuli suorana, ihmetteli että miksi tänne hileiden keskelle piti tunkea. Sitä ihmettelimme miehen kanssa mekin. No, jos Suomen järvivesi ikinä missään on 27-asteista, voinee piirtää ison rastin johonkin seinään. Eli ehkäpä vilpoisempaan veteen on vaan pakko tottua, ellemme sitten muuta Floridaan.
Pikkuinen Nasumme sukeltaa ihan itte.
Tähän aamuun loppui myös ne infernaalisen aikaiset aamuherätykset, josta koko meidän perhe on sanalla sanoen kärsinyt tammikuusta alkaen. Eli jotain hyvää kaikessa, kun vaan tarkkaan katsoo. Vaikka itse uiminen onkin ollut ihan sairaan kivaa, ovat nuo hermoja rassanneet kidutusheräämiset vieneet osan innosta pois. Ah, ollappa aamuvirkku perhe! Mutta kun emme ole. Sen sijaan olemme aikamoinen vesipetoperhe :)
Koko perhe pinnan alla.
Porukoita naurattaa, Nasu fiilistelee.
Kuten olen jo moneen kertaan todennut, uinnin jälkeen on saatava jotain pehmoista päälle. Mulle se tarkoittaa oikeastaan aina verkkareita, Nasulle useimmiten kalsariasuja. Tänään Nasusta kuitenkin kuoriutui pikku Panda, olkoonkin että pandat eivät ehkä ole niitä maailman taitavimpia uimareita. Nasu sen sijaan on, meidän mielestämme ainakin, tietenkin.
Pikku Panda tupatarkastuskierroksellaan.
Vaikka panda jo rohkeasti omin tassuin maailmaan tutustuukin, välillä pidetään silti äitiä lujasti kädestä.
Toivottavasti pidetään vielä jatkossakn, ainakin edes pikkuisen silloin tällöin. Toivoo äiti.
2 kommenttia:
Vau mikä perhepotretti!! :D
Meillä jäi kuvat ottamatta, kun Roni vetäs ihan yhtäkkiä ja tyhjästä juuri sillä kuvauskerralla oikein kunnon raivarit. Vartin verran raikasi (kuulemma) koko halli, vaikka pukkarissa yritin kaikenlaisia vippaskonsteja... Ja sit kun mä luovutin ja totesin, että "äidin on nyt pakko käydä nopeasti suihkussa" niin tadaa, lasku koppaan autto ja siihen jäi ynisemään itsekseen...
Me sitten jatketaan uudella innolla elokuussa vielä pari kuukautta. Ongelma on nimittäin ollut sama, eli ei istu toi kellonaika meidän kenenkään rytmiin. Kaikkein vähiten Ronin rytmiin... Sääli, sillä polskuttelu on sikakivaa ja vesileikit mihin tahansa järkevään kellonaikaan saa ns. moottorit vinhasti käyntiin. :) Siispä omaehtoista pulikointia kesällä ja ennen kaikkea niitä pitkiä aamu-unia. Ihanaa!
Elisa: Voi Roni! Olisiko miesmallillamme ollut huono aamu, mallien työt kun kuulemma usein venyvät yömyöhään? Hommaatte nyt vaan kato vesikameran ja otatte kuvia itte. Saatte enemmän ja kivempia ku mitä tuolla uimahallin liukuhihnakuvauksessa sai. Mäkin esim. toivoisin, et mulla olis silmät tossa kuvassa...
Lähetä kommentti