Kun sain vauvan, sai vaatekriiseilyni myös huomasti uusia ulottuvuuksia. Vaatekriisit, tiedättehän? Ei mitään päälle pantavaa, kauhea kiire, myöhässä jo ollaan ja jokaikinen rääsy minkä hädissäsi vaatekaapista yllesi puet, näyttää kamalalta. Joko liian siistiltä, viralliselta, rennolta, likaiselta, epäistuvalta, paksulta, laihalta... no, liian joltakin. Tai sitten ylä- ja alaosat eivät sovi yhteen, ei sitten millään. Tuijotat surkeana alahuuli lerppuen peilikuvaasi ja ajattelet, että tosi kiva kun päivä on jo pilalla vaikkei sitä ole eletty vielä tuntiakaan.
Tai sitten tuo ei ole millään tavalla teille tuttua ja se on ainoastaan meikäläisen kausittaista arkituskaa. Ja mieheni, sillä voin paljastaa että vaatekriisit kuuluvat meidän taloudessa kummankin aikuisen arkeen. Oli miten oli, vauvan myötä myös tämä rakas vihakumppanini on saanut uusia kasvoja. Siinä missä ennen tuska kietoutui vain oman kropan ja asuvalintojen ympärille, on nyt tuska laajentunut tuon pienen, alati kasvavan ja mittasuhteiltaan uudelleenmuotoutuvan natiaisen ympärille.
Nasun vaatekriisit ovat hieman erilaisia. Joskus (harvoin) ne saattavat liittyä siihen, että jokin valittu asu ei vaan toimi. Usein kriisi ratkeaa sangen helposti, sen kun vain ottaa nassikan taikakaapeista jotain uutta vaihtoehdoksi. Siellä sitä valinnanvaraa meinaan piisaa, luulisin että eniten tässä taloudessa (vaikka vanhemmat vaatteita lähes harrastavatkin, toim.huom).
Mutta vaatekriisin uudet, piilossa olleet kasvot, ne vasta harmaita hiuksia amatööriäidille aiheuttavatkin. Nimittäin yhtälö: vauva + Suomen sää = ikuista arvuuttelua. Juuri kun opin pukemaan tuon pikku kaverin sinne paukkupakkasiin, pitäisikin nyt tajuta miten se puetaan porottavaan helteeseen. Ja eihän blondi amatööriäiti sellaista nopeasti tajua, ehei. Sitä mennään taas sellaista vauhtia yritysten ja erehdysten vuoristorataa, että oksat pois. Nasu on kohta hionnut tukkansa irti ennen kuin äiti löytää toimivan kombinaation.
Mutta tänään löytyi sellainen päiväuniasu, että luulisin onnistumisen olevan nurkan takana. Nimittäin luonnonmateriaaleja, silkkiä ja villaa, eikä mitään muuta. Asu on vielä hauskakin; näyttää kuin Nasu olisi matkalla P. Diddyn White partyihin kalsariasuun pukeutuneena.
Siis kalsarithan on niinku leggingsit. Ja eikös leggarit ole jo ikimuotia?
Minä sille Diddylle bilettämisen mallia näyttäisin! Eikä tulis ees hiki tässä asussa.
Toinen ongelma asun lisäksi muodostuu Nasun nukkupaikasta eli pohjoinen-itä-etelä-suuntaan olevasta parvekkeesta. Kuten arvata saattaa, sinne paistaa aurinko Nasun ensimmäisten päiväunien aikaan. Ei tosin kuin sen ensimmäisen tunnin, Nasu kun on pidentänyt ensimmäisten päikkäreidensä alkua ja nykyään se nukahtaa puoli yhdentoista, yhdentoista sijaan lähempänä kahtatoista. Mutta tuo tuntikin voi olla aikas infernaalinen, sen tietää jokainen syystä tai toisesta aurinkoon joskus nukahtanut (kröhöm).
Eipä hätää, äiti hoitaa! Rakensin nasukalle parveketeltan, joka suojaa paahtavalta auringonpaisteelta. Jo muinaiset beduiinit tiesivät, että musta väri itse asiassa viilentää ja varjossa on kiva olla. Niinpä ei muuta kuin päiväpeitto olalle ja Nasulle teltta pystyyn. Tesmin lopuksi teltan viilentävän vaikutuksen itse ja ryömin Nasun seuraksi paistetta pakoon. Hienosti toimii, oli vilpoista ja ihanaa.
Beduiinitkin olisivat kateita tästä teltasta.
Hyvin nukkuu!
Olispa joku rakentanut mullekin tällaisen kun kerran juhannuksena aurinkoon nukahdin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti