Voi jumankeuta! Nyt kuulkaas ärsyttää ja kunnolla! Saakeli! Sain äsken sinnikkään puhelun, soittaja koitti useampaan otteeseen saada minua kiinni. Jaahans, nyt on näköjään todella tärkeää asiaa kotiäidille. Ensin puhuin miehen kanssa puhelimessa ja toista soittoa en sitten edes kuullut, kun olin Nasua parvekkeelle viemässä. Kolmanteen vastasin. Virhe!
Lupsakasti murretta (tietenkin!) vääntävä, hieman tahallisesti sallaisella mummeli-äänellä puhuva naishenkilö tiedusteli melko kohteliaasti, josko hän soitti pahaan aikaan ja onko taloudessa lapsia. Koska lähestysmistapa oli korrekti ja ystävällinen (tunnustan, myös se mummeli-ääni murteella lässytettynä tehosi), myönsin aikaa hieman olevan ja kerroin naperomme olevan 10kk vanha. Tästä se vyörytys sitten lähti.
Sävy muuttui vaativaksi ja sillä tavalla ärsyttävän leperteleväksi. Minulle puhuttiin ikään kuin olisin itse ollut tuo kymmenkuukautinen ja siten myös rajallisella äly- ja ymmärryskapasiteetillä varustettu. Lässyttäjä lespasi jotain mahtavasta lastenkirjatarjouksesta, jonka kylkiäisinä tulisi kaikkea maan ja taivaan väliltä. Luttausammetta, leluja, mittatikku (mitä helkkaria sillä tehdään, mitataan pökäleiden pituutta vai?), äidille niskahieronta ja isille Porche.
Kuuntelin kerrankin ystävällisesti vyörytyksen loppuun, vaikka normaalisti lehdenmyyjien monologin pyrinkin aina katkaisemaan heti kärkeen. Ettei tehdä kumpikaan turhaa työtä. Hyvä keino on esimerkiksi se, että parahtaa johonkin väliin että "nyt tarvii kuules lähteä imettämään". Tai se, että sanoo hiljaisella äänellä juuri jääneensä työttömäksi. Tai että kertoo olevansa oksennustaudissa ja vihjaa äkillisestä, mutta välittömästä hotelli helpotuksen tarpeesta. Mutta nyt, nyt kuuntelin tunnollisesti mahtitarjouksen läpi ja kokeilin sitten yhtä vakiovastauksistani.
"Mä olen kuule jäänyt hoitovapaalle kotiin ja elellään täällä nyt vaan miehen palkalla, meillä ei yksinkertaisesti ole rahaa nyt mihinkään lehtipakettiin" pistelin pehmeällä äänellä menemään ja olin jo huikkaamassa hyvästejä, kun mummeli langan toisessa päässä keskeytti puheeni. "Ei tämä velvoita mihinkään, tilaat vaan tämän kaiken ja palautat sitten kahden viikon kuluessa ja peruutat tilauksen, niin saat pitää kaupanpäälliset", hän opasti minua.
Helvetti, eikö tästä takiaisesta pääse irti? Minä en halua mitään tavararoinaa meille enää yhtään enempää, juuri kirppiksellä yritetään päästä osasta kamaa eroon! kihisin mielessäni ja toistin mummelille ääneen ettei meillä ole varaa enkä tässä vauvanhoitokaaoksessa muista kuitenkaan perua ja palautella mitään, kokemusta on. No ei oikeasti ole, mutta ajattelin että se saa tyypin tajuamaan ettei täällä nyt yksinkertaisesti tilata mitään, kaikkien ilmaishärpäkkeidenkään riehaannuttamina.
"Oi joi, olisi lapsi saanut edes jotain kivaa siihen.... synkeyteen siellä. Ajattele nyt, edes jotain kivaa pientä yllätystä ja omaa pienelle" mummeli latasi painotetun murheellisella äänellä ja kerrankin jäin hetkeksi sanattomaksi. Synkeyteen? Edes kerran? WTF??? Kylläpä kauniisti mumppi kokeili syyllistämisen keinoja vihjaten samalla niin tahdittomasti kuin vaan voi, että meidän lapsemme lapsuus on synkeä, kamala ja leluton. "Juu, ja tämä puhelu loppui nyt tähän", sanoin ja laitoin luurin kiinni. Kihisin raivosta. Että on tyypeillä keinot myydä skeidaa.
Mutta mähän en mikään heikko tapaus ole, tervemenoa vaan muualle vikisemään, mokomakin eukko. Yhden kokonaisen päivän (se riitti) puhelinmyyntiä aikoinani tehneenä voin kertoa, että siinäkin työssä kannattaa kuitenkin pitää oman moraalinsa ja etiikkansa rajoista kiinni. Peiliin se on katottava työpäivän päätteeksikin, pullotti sitten ne taskut niitä lehtitilauksia tai ei.
Jumankeuta, vieläkin ärsyttää. Erityisesti riepoo murremummelin murheen kyllästämä ääni ja ne sanat "jotain kivaa siihen.... synkeyteen siellä". Herranjumala sentään, nopeastipa tuo arkianalyytikko piirsi perhehelvetistämme kuvan.
Juu, täällä kuule isi ja äiti vaan dokaa isin vähätkin palkanjämät ja lapsi istuu pimeässä pelkkä paita päällään ja leikkii orpona puisella paistinlastalla. Ikinä ei mitään omaa saa, yhtäkään lelua ei näe ja koko lapsuus on yhtä synkeyttä. Varsinkin nyt kun kitsas, laiska ja itsekäs äiti ei tilannut megalomaanista lelukirjahärpäke-tarjousta, joka olisi tuonut pikku piltille edes hetkellisen valonsäteen siihen julmaan synkeyteen, jota hänen elämäkseen kutsutaan. Aamen.
Voi mun synkeää elämääni.
7 kommenttia:
No nyt tuli jotain kivaa tähän mun arkisynkeyteen :D. Hekottelin täällä itsekseni. Pitäisikö pyytää anteeksi? Just tuollaisia ne on, siksi en vastaa yleensä tuntemattomiin numeroihin ollenkaan, jos on oikeasti asiaa niin jättäkää viesti, kiitos!
Olen muuten nyt totaalisesti jäänyt kiinni teidän touhujen seuraamiseen :O. Luulisi että riittäisi kun seuraisi tuon oman vauvan kasvua ja valitsisi sille niitä päivän asuja (meillä kyllä niitä on yleensä ainakin kolme kun tuo on huolimatta 7kk:n iästä edelleen pulautusautomaatti), mutta ei, mun on pakko päästä näkemään että mitä Nasulla oli tänään päällä :D.
Että tsemppiä vaan sinne synkeyteen ja muistakaa että paistinlasta on vallan mainio lelu, vaikka ei se kyllä kaukosäädintä voita :D.
Uskomaton tyyppi! Noi lehtimyyjät on kyllä lähes aina todella agresiivisia. Monesti lyö luurin korvaan tai ääni muuttuu vihaiseksi, jos et mitään ota.
Ettäs kehtaavat syyllistää viatonta kotiäitiä :-) ei vaan, tuollainen tyyli on kyllä superärsyttävää, mutta kait se joihinkin valitettavasti tehoaa. Lehtimyyjät on niiiiiin rasittavia, varsinkin sellaiset joista kuulee että teksti luetaan suoraan paperista ja sitten ollaan pöh, jos asiakas ei osta. Välillä onneksi on törmännyt sellaiseen niin asialliseen myyntityyliin, että on voinut jonkun lehdet jopa tilata. Oon myös siirtynyt tuohon samaan malliin kuin edellinen kommentoija, eli tuntemattomaan numeroon ei kannata vastata, viestin voi jättää jos asiaa on.
- mimmu
L-E: Kyllä mäkin tyypille jo hirnuin ku miehelle tapauksesta kerroin. Ei olis pitänyt vastata, mut mökkihöperö kotiäiti kaipasi tuskaisesti aikuista juttuseuraa - tosin ei kyllä noin tuskaisesti!
Teillähän on ihan mahtavaa kun on syy vaihdella asuja, tuleepahan vaatteita pidettyä :) Ja kaukosäädiun Nasulla on aina juhlapyhinä, muulloin se tikkunen lasta ;)
Maria: Näin on! Mutta että noin härski mummeli, se kyllä otti jo sydämestä. Mitä on tapahtunut söpöseltä kuulostaville mummoille, kysyn vaan??!
mimmu: Sitä mäkin rauhoituttuani ajattelin, et kamalinta hommassa on se, et kikka ilmeisestikin tepsii kun se sitä niin hanakasti meihinkin kokeili. Mutta iski kyllä peitsensä niin kovaan kiveen, ettei muusta väliä, hehe :)
Oi jösses, ja mä luulin että mä oon törmännyt ihan vihoviimeisiin tapauksiin, mutta toi oli jo kaiken huippu :D
Mä sanon yleensä Kiitos EI, aika painokkaasti, toisen kerran, ehkä kolmannenkin, ja sitten mä sanon, vielä painokkaammin, että MÄ OLEN SANONUT NYT JO KAUNIISTI KOLME KERTAA, ETTÄ KIITOS EI. Yleensä tepsii, vaan on niitä senkin perään änkyttäjiä, joille mä sitten totean, että olen jo sanonut useamman kerran että kiitos ei, ja aion nyt sulkea puhelimen. Jos ei tepsi, suljen sen hiivatin puhelimen.
Voi apua, aikamoinen myyntitykki! Mun hauskin muistoni on puhelinmyyjästä, joka soitti just kun olin valmistautumassa maistraattiin lähtöön. "Soitinko pahaan aikaan?" -kysymykseen kun oli pakko naurahtaa että "No ei muuten mut oon menossa tossa tunnin päästä naimisiin." Kerrankin myyjäkin häkeltyi, toivotti jopa onnea ja sanoi itse että kiitos hei :D
PS. Löysin vasta nyt blogisi, vääryys! Ihanan hauska!
Iitunen: Kyllä tää mumppi munkin top kolmoseen pääsi ja kaikenlaista hiihtelijää sitä on tähän ikään mennessä jo sattunut munkin kohdalle. Taidan ens kerralla kokeilla sun topakkaa EI:tä, silleen perheellemme ominaiseen SYNKEÄÄN tyyliin ;)
ONIA: Mikä ajoitus myyjällä, ihan mahtavaa! Miehelle taas soitti sinne Kalifornian reissulle puhelinmyyjä, joka löi kuulemma luurin korvaan kun mies kertoi olevansa parasta aikaa Kalifornian biitsillä kylmä kalja kädessään. Niin olisin tosin mäkin lyönyt ;)
ja tervetuloa seuroihin, hauska tavata!
Lähetä kommentti