Nasu sai eilen postia ja jos multa kysytään, posti oli täysin järjetön. Se on nimittäin Tampereen kaupungilta ja kutsu hammaslääkärille. Siis mitä ihmettä? Hammaslekurille? Nassikalla on tasan tarkkaan neljä hammasta, ihanko se lekuri meinaa niistä jokaisen tarkistaa? Eikö tämä jos mikä nyt ole hieman ennenaikaista, etten sanoisi ylireagointia? Kai ne legot ehtii tarkistaa sitten kun niitä on edes sellainen määrä, että voi jo ujosti alkaa hammasrivistä puhumaan?
Tarkistaisivat ennemmin minun, raskaudessa ja imetyksessä purukalustonsa uhranneen äiti-paran hampaat. Mutta ehei, yrityskin varata kaupungille aikaa kosahtaa jonnekin alkusyksyyn. Nassikka ja sen neljä legoa sen sijaan, niillä on puolestaan kiire! Aikaa varata naperolle hammasaika on tasan kaksi viikkoa, sen jälkeen tulee varmaankin torut ja lisämaksut, kuvittelisin.
No, itsekkäästi kulutin kuitenkin tämän päivän oman hammasaikani varaamiseen (Nasulle tullut kutsu muistutti oivallisesti omasta hammastarkastuksen tarpeestani) ja ajattelin keskittyä nassikan hammasaikaan ehkä huomenna. Tai ensi viikolla.
Mutta hei oikeasti, olen käsittänyt että tässä kymmenkuisena kaikilla vekaroilla ei edes vielä ole hampaita. Siis ainuttakaan. Mitä ihmeen järkeä on tarkistella tuollaisten harvahampaiden, tai parhaassa tapauksessa pelkkien ienten, kuntoa? Amatööriäiti ei nyt todellakaan tajua. Ja koska äiti ei nyt tajuu, lähdettiin päivän asussakin ihan suosiolla pihalle. Eli maaseudulle.
Asento kuin asento luonnistuu Nasulta nykyään helposti. Mitä hassumpi, sen parempi.
Tässä lähdetään pikajuoksijan sukkeluudella.
Voi mutsi ku sä et taaskaan tajuu.
*********
Maatila body - Lindex
Maatila haalarit - Lindex
Nasusta on tullut nykyään todella nopea liikkeissään. Olen ehkä aiemminkin kirjoittanut tästä, mutta kun se ei vaan lakkaa ihmetyttämästä mua. Ei tarvita paria sekuntia kauempaa kun nassikka on jo tiputtanut eteisen kukan tai ryövännyt kaukosäätimen, vaikka se "äsken juuri oli tässä". Mitä tihutöitä vaan kulloinkin keksiikään.
Nyt se läppäri pois ja keskityt muhun.
Kato, mä oon jo tässä ennen ku ehdit henkäistäkään.
8 kommenttia:
Meillä eka hammaslääkäri oli lähinnä opastusta hampaiden huoltoon. Ei ne kuulemma ole kaikkien suuhun katsonutkaan. :)
Kiva blogi :D
Se ei kyllä oo oikea hammaslääkäri, vaan hammashoitaja, joka saattaa saada sut tunteen olos täysin epäonnistuneeksi... Ainakin kun vein esikoista aikoinaan sinne, niin sain semmosen haukkuvyöryn ihan kaikesta, että taisin itkeä tirauttaa kun pääsin pois. No nyt kun vein vauvan, niin oli valmistautunu ja en saanutkaan enää kun ihan vähän haukkuja.
No tässä ensikäden vinkit, millä selviät hammastädin nuolista: älä kerro sille tutin syömisestä, yöimetyksestä tai imunokkamukeista. Lisäksi xylitablettea olisi hyvä antaa tai ainakin juuri aloitella ja hampaiden harjaus aamuin illoin. Noi jos on toteutunut, niin selviät varmaan aika ehjin nahoin ja ilman itkua.
Meillä piti tuo pieni (joka nyt on 7,5kk vanha) viedä eka kerran hammashoitajalle kun ikää 6kk. No, en vienyt :D. Naperolla oli kyllä silloin jo 2 hammasta (nyt on 4).
Kummienoni kun on eläkkeellä oleva hammaslääkäri niin katsoi naperon suuhun ja sanoi että ihan normaalilta näyttää. Kysyi että pesemmekö hampaita ja kun vastasin kyllä se oli hyvä ja se siitä :D.
Niin ja kun minä tutin syömisestä kyselin niin hän sanoi että äh, se mitään hampaisiin vaikuta, anna syödä vaan! Henkiset traumat on paljon suuremmat liian aikaisesta tutista vieroittamisesta :D.
Että näin meillä, ehtii se sinne hammashoitolaan myöhemminkin.
Elli: Ahaa, hyvä tietää! Jos vaikka sit pitäis Nasun suun piilossa ja tarjois tilalle omaansa :D
Salla H: Apua! Amatööriäiti ei todellakaan kaipaa enää mitään asiantuntijaa kertomaan kuinka homman pitäis mennä. Kiitos vinkeistä, otan niistä jokaisen käyttööni. Salaisiksi aseiksi. Mitäänhän noista pointeista ei meillä täysin toteudu...
L-E: Onpas kätevää ku on lähipiirissä hamppulääkäri! Mun isäni tekee työkseen tekohampaita, mistä ei suoraan sanottuna tähän tilanteeseen juuri ole apua. Tosin noin harvahampainen suu taitaa iskukillekin olla tuttu näky :D
Meilläkin oli se joskus 7kk iässä. Siinä tarkistettiin myös, ettei kielenkannakkeet ole liian tiukalla. Itse asiassa meidän piti sitten mennä vielä erikseen hammaslääkärille, joka tarkisti asian kun ekan tarkastuksen tehnyt hammashoitaja ei ollut ihan varma. Ei onneksi tarvinnut sitten tehdä kannakkeille mitään, mutta hyvä kun tarkastettiin. Jos on liian tiukka kieli, puheenopettelu hankaloituu.
Kiki: Ahaa, hyvä tietää että siitä oikeasti olis jotain hyötyäkin. Tänään kiltisti sen ajan meinaan varasin. Toivottavasti Nasun kieli on tarpeeksi löysällä, hehe :)
Me oltiin juuri toissaviikolla tuossa 1-vee hammastarkastuksessa. Kai siinä on lähinnä tarkoituksena opastaa avuttomille amatööriäidelle sitä, miten päin pidetään hammasharjaa ja paljonko pistetään mitäkin tahnaa. Ja ehkä tehdä hammaslääkärilaitos lapselle tutuksi? Meidän käynti oli ihan kiva, paasaus jäi vähäiseksi vaikka yöimetykset erehdyinkin tunnustamaan. Ksylitol-pastillien antamista en olis varmaan tajunnutkaan ilman tota visiittiä. Hoitaja kyllä sanoikin, että tässä vaiheessa lapset on joko hampaattomia tai sitten purukalustoa on "karsea määrä" (:D) kuten meidän pojalla. Ihme kyllä hoitaja sai katsottua paremmin vauvan suuhun kuin me täällä kotona, ja paljastikin pari mulle tuntematonta hammasta...
Jos muu ei houkuttele menemään, niin käynniltä saa palkinnoksi hammasharjan!
ONIA: No jos amatööriäidin neuvominen on ton käynnin päätarkoitus, niin sittenhän se on ku tehty meille, hehe. Ei olla esim. vieläkään saatu aikaiseksi hommata sitä tahnaa, ihan vaan vedellä vedellään ;) Ja ei todellakaan ole tullut mieleen syöttää naperolle Ksylitolia, mikä ilmeisestikin on jälleen jotain mitä olis pitänyt tajuta. Onneksi kuulen etukäteen teiltä nämä pointit, ni voin päteä sit tuolla tarkastuksessa. Kiitos ihanat ja viisaat lukijamme :D
Lähetä kommentti