torstai 30. kesäkuuta 2011

Kato äiti, ei käsiä!

Ai jai, nyt se on sitten jo totista arkea. Mainitsin tässä jonain päivänä, että nasukka seisoo jo usein ilman tukea, itsekseen. Niinhän tuo nassikka tosiaan tekee, yhä kiihtyvässä määrin. Nyt ipanan uusin taito on ponnistaa lattialta istuma- tai konttausasennosta seisomaan ihan pienen avun turvin ja seistä sitten siinä ilman tukea, mitään.

Hurjan näköistä! Eihän tuo nassikka vielä hetki sitten osannut edes istua itsekseen ja nyt se jo naama mielipuolisessa virneessä seistä jollottaa täysin omatoimisena. Seisoo ja nauraa, ilmeisesti ilosta. 

Ja ikään kuin kruunatakseen järjettömän vauhdikkaalta tuntuvan kehityksensä napero myös kävelee. Joko käsistä kiinni pidettynä tai sitten itsenäisesti pientä tukea vasten. Sanokaa mitä sanotte, kyllä tuosta kohta lähdetään lopullisesti liikkeelle eikä siitä sitten ole paluuta. Kävely, here Nasu comes!

Onnistuin napsaisemaan pikku kaverista muutaman kuvan sen seisoskellessa. Usein kuvausongelmia aiheuttaa se, kun äiti kiljahtelee yllättyneen riemuissaan nähdessään jälkikasvunsa seisovan. Ja hulluhan se on, jos ei sitä ääntä hieman pelästy. 


Suotta sä iskä väijyt mun takana, en mä aio kaatua.
Pois alta kävyt ja muut, täältä tulee seisova Nasu!

Hei hei vaan kaikille! Tämä on kuulkaas viimeisiä kuvia joita meikäläisestä näette näin selällään makoilevana. Aion lopettaa tässä asennossa poseerauksen kokonaan ja siirtyä seisoviin poseerauksiin. Sopivat arvolleni paremmin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa Nasu! :) On se kyllä hurjaa millaista vauhtia nuo lapsukaiset kehittyy. Meilläkin kiljahdeltiin tänään ilosta (tai no minä kiljahtelin ja mies.. korotti vähän ääntään?) kun poitsu kierähti ensimmäistä kertaa selältä vatsalleen lattialla. :D Että voikin tulla moisesta hyvä mieli ja voin vaan kuvitella millaisen riemun lattialta nouseminen saa aikaan. :D
Tsemppiä kävelytreeneihin Nasulle!

Eeva

Heli kirjoitti...

Eeva: Ai että, hienoja edistysaskelia teilläkin! Muistan itekin edelleen noi ensikierähdykset, ne vasta olikin huippuja... siis Nasun kierähdykset, omat ei oikein palaudu mieleen ;)

Huomenna haetaan taaperokärry postista ja sitten täällä alkaa sellaiset kävelytreenit, että oksat pois!