Ah mikä päivä! Tampereella on ollut ihanan helteinen ja juuri sopivasti tuulinen päivä, jota Nasun kanssa lähdettiin serkkulaan viettämään. Siellä kun oli tarjolla uima-allas, leluarsenaalit ja seuraa. Heti ensimmäisten päikkäreiden jälkeen pakkasin Nasun autoon ja huristimme serkkulaan. Siellä odotti Nasun elämän ensimmäinen luttailuallas, johon Nasu pujahti heti pakollisen aurinkorasvauksen jälkeen.
Ensi tunnustellaan rauhassa.
Sitten läiskytellään!
Hei mutsi, täällä on kivaa! Tuu mukaan!
Päivän asuksi puettiin iloista oranssia sekä uusin Huutis-löytöni Metsolan ihana lierihattu, jonka sain alle puoleen hintaan. Jes! Ja hyvin suojaa paisteelta. En meinaa millään uskoa, että se kesä nyt on oikeasti täällä. Vitsit kuinka ihanaa! Mä olen puhtaasti kesän lapsi, niin synttäreiden kuin fiilistenkin mukaan.
Tässä sitä vaan ravistellaan kesärytmejä ihan maailman naisena,
vaikka ekaa kertaa kesäviltillä istuskellaankin.
Nasu fiilistelee auringossa.
Kelta-oranssi mekkobody - Mika Piirainen for Marimekko
Keltainen lierihattu - Metsola
Mallin ja kuvaajan olotila - Onnellisen laiskanpulskea
Saavuimme Nasun kanssa kotiin melko myöhään, mutta päätin silti kokeilla yhtä ideaa, jota olen kypsytellyt tässä hetken aikaa. Lähtötilannehan meillä oli siis se, että Nasulla oli aurinkorasvaa ihollaan eikä meillä ole kylpyammetta. Älkää suotta pelästykö, kyllä nasukka peseytyy. Napero käy meidän kanssamme suihkussa ja saunassa. Mutta ammeessa Nasu ei ole ennen tätä päivää kylpenyt. Niinpä päätin jatkaa hauskalta vaikuttanutta kylpemistä ja tein naperolle tiskialtaaseen ammeen. Täytyihän ne rasvat ennen nukkumaanmenoa pestä.
Tiedän tiedän, pienelle vauvalle tämä varmasti toimii paremmin, mutta hienosti se menee näköjään vielä kymppikuisellakin. Nyt se oli itse asiassa ehkä hauskempaakin, kun Nasu pysyi itsekseen istumassa, läiskytteli innolla vettä ja minä pystyin kädet vapaina leikkimään sen kanssa leluilla ja läiskyttelemään vettä takaisin. Kivaa oli!
Suosittelen tiskiallasta kaikille!
Aurinkoista helatorstaita toverit!
3 kommenttia:
Ihana pikkuinen polskuttelija :) Johan teillä on ollut komea allas serkkulassa, ihan huippu!
Nasulla on todella suloinen kesäasu päällä! Meiltä löytyy samainen lierihattu ruskeana, ja huutiksesta sekin =D Tuo keltainen on kyllä paljon pirteämpi. Onkos tuo Marimekon mekkobody tämän kesän mallistoa? (Miettii lähteäkkö Marimekon liikkeeseen ostoksille... ;)
Onpas aurinkoinen asu! Oispa kätevä tuollainen valtava aurinkohattu.
Meillä muuten ei toimisi tuollainen lavuaarikylpeminen. Tyttö ei enää tavallisessa ammeessakaan suostu istumaan, vaan seisoo pitäen laidasta kiinni. Selvästi tekisi kovin mieli läiskyttää vettä, mutta kun sitä varten pitäisi istua, niin kurottelee sieltä laidalta ja sormenpäällä vähän hipsuttelee vedenpintaa... Höpsö. Lavuaarista tulisi siis tiskipöydälle konttamaan alta aikayksikön.
HannaL: Ekö soekan magee allas, siskon mies löysi sen ulkomailta ja pakkohan se oli kuulemma kotiuttaa.
Toi lierihattu on ihan älyttömän hyvä, tykkään siitä tosi paljon. Ja se on just silleen sopivasti vähän väljä, et menee varmasti koko kesän. Mun mielestä tuo Piiraisen asu on vuoden 2010-mallistoa, mut ihan varma en ole. Huutiksesta sen löysin, tietenkin ;)
Vadelmia: Toi kieltämättä on ihan sairaan kötevä tuo iso lierihattu ja kun leuan alle solmitaan, pysyy pienen väkkäränkin kyydissä ;)
Meilläkään Nasu ei normaalisti paikallaan istumassa juuri pysy (ainakaan ilman valjaita), mut tuossa lavuaarikylvyssä oli ilmeisesti sen verran uutuusmomenttia, että nassikka pysyi aloillaan. Mutta läiskyttely oli kyllä sen verran infernaalista, että sain kuivailla seiniä vielä pitkään naperon mentyä nukkumaan...
Lähetä kommentti