Miehellä on neljä päivää vapaata nyt helatorstain tienoilla, kuten varmaan monella muullakin, ja me olemme totisesti ottaneet siitä kaiken irti. Tänään saimme esimerkiksi haettua meille Verkkokaupasta vihdoin printterin, eipä tässä olla kuin useampi vuosi yritetty sitä hommata. Helpottuu arki kummmasti kun ei tarvitse aina lähteä siskon luokse printtamaan - kiitos vaan siskolle kärsivällisyydestä!
Tänään myös havahduin siihen tosiasiaan, että Nasu menee vielä jonakin päivänä hoitoon. Se päivä ei ole nyt eikä vielä syksylläkään, mutta näillä näkymin vuodenvaihteessa meikäläisen on palattava töihin ja nassikan mentävä hoitoon. Augh! Kamala myöntää, mutta tällä hetkellä on sellainen fiilis etten haluaisi kenenkään vieraan hoitavan Nasua kaikki päivät. En vain halua. Nyt ymmärrän kaikkia niitä maailman äitejä, jotka ovat tuskailleet lapsensa hoitoon laittamisen kanssa. Ennen en ymmärtänyt mikä siinä nyt on niin kamalaa, nyt ymmärrän.
No mutta, siinä kaikki mitä haluan asiasta tällä erää ajatella. On ihana pitkä viikonloppu, koko perhe koolla ja soittimessa leffa odottamassa. Siksipä nämä postauksetkin jäävät nyt hieman lyhyiksi, on niin paljon kaikenlaista puuhaa aamusta iltaan.
Päälle puettiin tänään jälleen puna-mustaa, se kun nyt on mun lempiväriyhdistelmiäni. Inspiraationa toimi kevään (vai pitäisikö alkaa puhua jo kesästä) kunniaksi leppäkerttu, tuo vesseli pikku öttiäinen.
Taidot ne vaan karttuvat, meikäläinen osaa jo istuskella pöydän reunalla.
Isi hassuttelee, Nasua naurattaa.
********
Musta-punaiset vakosamettihaalarit - Plastisock
Puna-mustat pilkkusukat - Lindex
Leppistakki - Lindex
Musta lierihattu - Villervalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti