No niin, minun ei siis pitänyt livahtaa näille aleille ollenkaan. Ei ollenkaan. Pyhästi olin päättänyt ja tunnetusti nämä pyhät päätökset ovat niitä, jotka sitten ensimmäisenä kaatuvat. Kuten vaikkapa kasvatusperiaatteet.
No, tänään kaatuivat rymisten meikäläisen säästöaikeet kun ensin livahdin iki-ihanaan Kuopukseen (sehän sijaitsee täällä Tampereella) ja sen jälkeen lähdimme parhaan ystäväni kanssa naisten kesken humputtelemaan. Ihan kaksin, alennusmyynteihin. Tietäähän sitä tyhmempikin mitä näistä yhtälöistä seuraa.
Kuopuksesta seurasi totaalisortuminen. Olen himistellyt kotimaisen Aarrekidin tiettyjä vaatteita jo hyvän aikaa, mutta niitä on to-del-la harvoin Huutiksessa ja vielä harvemmin kaupassa alessa. No nyt oli, kokonaiset -15%. Ei se kyllä mikään mieletön aleprosentti ole, mutta alennusta kumminkin. Ja kun vaate on lähtöhinnaltaan kallis (kuten mielestäni Aarrekid on), on alekin tietysti suurempi. Matemaattinen fakta, joka hieman pehmittää sitä nalkuttavaa puolta omastatunnosta, jos sellaisen omaa. Minähän en omaa, sillä mielestäni mikään kaunis ei ole turhaa, hihi.
Enkä minä olisi minä, ellei mukaan olisi tarttunut jotain muutakin...
Aaaajeeee, ihanan Avaruusmatka-kuosin body ja megasöpöt shortsit.
Kummatkin pitkäikäisiä, sillä ostin kokoa 80 ja lyön syksymmällä vaan pitkää hihaa ja sukkista alle.
Uutta Metsolaa syysmekoksi, mutta onneksi -30% alennuksella.
Samoin kuin tuo älyttömän hurmaava Geggamojan farkkumekko.
Loppuun se helmien helmi, jota lähdin hakemaankin: Aarrekidin iiiihana täyspellavaa oleva pussihaalari!
Tänne kans vaan alle lämmintä, niin menee syksyllä ja miksei talvellakin. Kallista ehkä, mutta samalla laadukasta, kotimaista ja pitkäikäistä. Puolensa kaikella.
Oma tarinansa olisikin se, mitä me ihanat naiset sitten shoppasimme itsellemme, mutta jätetään se tieto vain Visan laskuttajatätien silmille...
Tänään Nasun asuksi valittiin reteästi pelkkä body, hellettä kun piisaa. Puimme aluksi vahingossa nuo sukatkin kun kerran kuuluvat settinä bodyyn, mutta poishan ne sitten otettiin. Olivat kuumat ja liukkaat, mikä ei kävelemään pyrkivällä nassikalla ole se optimaalein ratkaisu.
Nasu keskellä ankean elämänsä synkeää arkea: menossa normileikki pesupussukan kanssa.
Nasua silti naurattaa.
**********
Barbapapa body & sukat - Lahja ystäviltä
5 kommenttia:
Taas kerran jouduin valvomaan näin myöhään kun kyttäilin koska päivität ;). No, oikeasti olin kyllä katselemassa meandi:n alesivuja :O.
Mieleeni tuli kysyä että paljonko Nasulla on pituutta nyt kun ajattelet 80 senttisen vaatteen menevän pitkään? Meillä kun neiti otti jonkun kasvupyrähdyksen, ollen vähän vajaa 8kk:n (tänään muuten 8kk tai siis eilen) iässä huimat 72cm pitkä ja tuntuu että taisimme hypätä yhden vaatekoon yli kokonaan :O.
Nyt on pakko vinkata sulle, et kurkkaappa facebookin lasten pikku-kammari kirpparille siellä teet varmasti ihania löytöja=) Sinne saa helposti rahat kulumaan, nytkin näkyi olevan retro tutta 74cm mekkoja yms=)
WOOT?! Mä olen päättänyt, että en enää osta 86 kokoa pienempiä. Joka kerta kauhistelen, että kylläpä näyttää isolta, mut sit kun vedetään bodyt päälle niin ovat sopivia. Eivät siis edes väljiä. No housut ja paidat ovat sentään kokona 80 sopivat...
Ja joo, myönnetään onhan toi puolivuotiaaks iso ja jykevät reidet vaatii 6-koon vaippaa, niin että senttejä tulee siitäkin. ;)
oi ihania! aarrekidiä määkin oon pitkään (no puoli vuotta eli koko lapsen elinikä, sehän on ikuisuus!) harkinnut mut ei vaan p y s t y... nuo shortsit on kyl lähes vastustamattomat!
L-E: Ou nou - Meandin alet! Sinne en taida uskaltautuakaan.... Mitähän se napero olis nyt pitkä, hmmm? Ei se kauheasti kait yli 70 ole, lyhyehkö kun on, olisko jotain 70-75 välillä. Pitääkin mitata. Vaatekoko 74-80 on käytössä, mutta osa 68-vaatteistakin mahtuu edelleen. Kaikki raajat ristissä ettei moista pyrähdystä tule, ainakaan tässä vaatekoossa :)
Anonyymi: Oi joi joi.... lisää alevinkkejä! Kortti itkee jo lompakossa. Taidanpa silti käydä vilasemassa, kiitos vinkistä!
Elisa: No mut hei, Nasua ja Ronia ei yksinkertaisesti voi verrata. Näin miehesi kanssa viime vauvatapaamisessa päätettiin :) nasun vaippakokokin on edelleen se 4... :D
liiska: Voi kiitos, mäkin oon edelleen ihan pähkinöinä noista. Just niin säälittävää ku se ehkä joistain onkin :) Aarrekidin hinnat on kyllä sellaiset, et en mäkään taida enää pitkään aikaan pystyä, siksi AION pukea noi vaatteet Nasulle vielä syksylläkin. Jos ei muuten, ni teen shortseista pipon ja bodysta paidan :)
Lähetä kommentti