Lisätäänpä pökköä pesään. Jos niiden mustikoiden pakastamisen perusteella nimesin meidät Vuoden Vanhemmiksi, niin nyt kyllä kolkutellaan jo sellaisten arvonimien äärellä, että superlatiivit loppuvat kesken. Tänään olemme nähkääs pakastaneet vadelmia ja mansikoita niiden aiemmin pakastettujen mustikoiden kaveriksi. Nyt löytyy sitten joka sorttia pakasteesta, minkä seurauksena meidän vanha pakastimen rotkomme piiputtaa taakkansa alla kuin tekohengityksen tarpeessa oleva keuhkosairas.
Kaiken tämän itsekehun jälkeen kehdannen tunnustaa shoppailleeni Huutiksessa taas pikku tauon jälkeen. Aikas hyviä löytöjä onkin tarttunut haaviin, esimerkiksi Metsolan kukkahaalarit, joita olen jo jonkin aikaa metsästellyt. Sekä nuo Oikukkaan shortsit, merkkiä kun on harvoin Huutiksessa tarjolla. Mutta nyt nappasi, olivat vielä peijakkaat täysin uudet ja alle puolet ovh:sta - jeah!
Ticket to heavenin ihana kura-asu syksyn myyryilyihin.
Metsolan Clover -body ja Daisy-haalarit sekä Oikukkaan ihanat farkkushortsit.
Mies lähti tänään perinteiselle miesmökillleen, perinne joka tuolla kaveriporukalla on ollut jo vuosia. Eli me Nasun kanssa vietämme nyt viikonloppua kaksin, maailman parhaasta seurasta nauttien siis.
Päivän asu on ollut taas suurimmaksi oskasi sitä samaa sarjaa, mitä viime päivät muutenkin. Koko päivän napero pyöri jälleen siis alasti, kuuma kun on, mutta illaksi valittiin rento shortsiasu, kun lähdettiin Kaapoa moikkaamaan. Ja matka taittui - milläs muulla kuin sillä pyörälläpä tietenkin.
Nasu semi-luvattomissa puuhissaan, hiipii hiljaa kohti koristekiviä.
Ja kyllä, minä olen juuri sellainen ihminen, jolla on koristekiviä.
Hei äiti, jos ihan vaan pikkasen kokeilisin, jookos?
*********
Rento froteinen shortsihaalari - Metsola
Froteelätsä - Metsola
Niin, eli minä olen ihminen jolla on koristekiviä. Taidanpa tulla nyt ihan vauhdilla kaapista ulos ja todeta ääneen, että minä pidän niistä. Minulla on eri värisiä kiviä, erilaisissa astioissa, eri huoneissa. On itse matkoilta kerättyjä ja sisustusliikkeistä ostettuja, pieniä ja suuria, sileitä ja röpelöpintaisia. Kivet ovat mielestäni yksinkertaisesti kauniita ja niillä on jotenkin rauhoittava vaikutus. Ainakin mulle. Lisäksi moniin kiviin liittyy rakkaita muistoja elämän varrelta, eri matkoilta kun niitä on tullut rinkan pohjassa kotiin kiikutettua.
Kun sain lapsen, kirosin ensimmäistä kertaa vimmaani koristekiviin. Tai no, en nyt tietenkään ihan heti, mitä se vastasyntynyt natiainen nyt kivistä ymmärsi. Mutta auta armias kun napero alkoi liikkumaan! Se oli sitten menoa, niin minulle kuin kivillekin. Ja kuten aiemmin kirjoitinkin, taidan nykyään olla jo hieman luovuttanut noiden kivien syömisen kanssa. Kunhan nyt ei aivan niitä pienimpiä natustele. Laiska äiti on laiska.
Hei, mitäs näenkään! Tämä kivitarjotin onkin siirretty nyt tälle pöydälle, jee jee!
Ihmettelinkin mihin se aikoinaan katosi.
Hii-jaa ja kohti kiviä!
Mums mums mums.
3 kommenttia:
Niin, kaikkea hullua sitä alkaa lapsen myötä tekemään, hih, vaikka pakastamaan marjoja. Hienoa, hienoa, kyllä niitä kelpaa sitten makustella, kun pakkanen paukkuu ja tuoreista marjoista ei ole tietoakaan.
Itse oon marjojen suurkuluttaja, mutta onneksi äitini on taas himopakastaja eli hoitaa sen homman meidän puolesta. Tosin poitsun syntymän jälkeen tuntuu että mopo on mummilla vähän keulinut, sen verran paljon tuntuu satoa nyt olevan pakkasessa :-)
Ihan menopeli sinulle, kommenttina edelliseen postaukseen. Meillä muuten siellä Kreikan lomalla poitsu oli ensin ihan järkyttynyt rantsuelämästä, juuri tuon vähän karheamman hiekan osalta. Ja sitten kun kokeiltiin seuraavaa vaihtoehtoa niin poolin lämpötila ei ollenkaan vastannut vauvauinnin terapia-allasta, heh. Kaveri karjui kuin syötävä kun me dipattiin sitä sinne altaaseen, mietittiin jo siipan kanssa että great, tulipa kiva lomaviikko. Onneksi seuraavana päivänä järkytys oli kadonnut ja poolielämä maistui kakille :-)
Ja vielä pitää kommentoida, että taas olet tehnyt ihan huippulöytöjä. Ihania vaatteita :-)
Nyt on pakko taas tulla teitä anonyyminä kehumaan, varaudu poskien punotukseen! Ihan aidosti ja syvältä sydämeni sykkyröistä voin sanoa että tämä blogi voittaa kaikki tähän mennessä lukemani blogit ihan 6-1! Jos joskus epämääräinen nuori naishenkilö kävelee teitä kaupungilla vastaan ja hihitellen ja punastellen pyytää nimmaria, niin ei pelkoa, se olen vain minä. Vaikkakin taidetaan asua ihan eri puolilla tätä Suomea. Mutta terkkuja ihan hirvittävästi koko teidän perheelle ja jatka(han) samaan malliin! :)
AnnikA: Kiitos ja kumarrus! kävimme vastavierailulla Sinunkin luonasi ja kivoja kuvia oli sinullakin. Ai että kun itse pääsisi biitsille rantalenttistä pelaan... No ehkä 10 vuodne päästä ;)
mimmu: Just nimenomaan niin itsekin ajattelin. Mä syön kans himona marjoja talvisin, mut aiemmin äitini on tuonut marjat valmiina pakastettuina, nyt äidiksi tulon jälkeen oli itse otettava tuo pakastamisen askel.
Hihii, ehkä Nasukin tottuu tuohon hiekan tekstuuriin ajan kanssa. On vaan kokeiltava siedätystä, eihän tuosta muuten mitään tule. Ja toi pyörä on kans meikäläisen ehdoton sydänkäpynen *sydän tähän*
anonyymi: Nyt en kuule ainoastaan punastunut, nyt meinaisn jo tukehtua pitsaani! Voi kuinka megakauniisti sanottu, mitä mä tähän nyt osaan sanoa? Mehän ollana ihan mailmanmestaruustasoa :) *panikoi* Muuta kuin että pelastit rankan päivän iltani, ihananainen! Ja todellakin käyt kadulla kimppuun, jos vastaan kävelet, tämä on käsky! :)
Lähetä kommentti