sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Löffäilynurkka ja kutituspiste

Olen tainnut jo aiemmin kirjoittaakin kuinka rakastan kukkia. Pyrin siihen, että kotona olisi kukkia maljakossa, jos nyt ei aivan joka viikko, niin joka kuukausi kuitenkin. Myös talvella. Usein rakentelen ostamistani kukista vielä pienempiä kimppuja ja asetelmia, sillä on kiva kun kukkia on vähän joka huoneessa ja siihen riitää usein yksi kimppu, jonka sitten vain purkaa osiin. 

Jaoin Nasun syntymäpäiväkimpuista kukkia tänään useampiin maljakoihin, sillä halusin noita ihania liljoja joka huoneeseen tuoksumaan. Lempikukkani kun vielä kauneutensa ohella tuoksuukin niin hyvälle.

Nasun huoneeseen keltaisia ja olkkariin punainen.


Keittiöön laitoin sitten kumpaakin sorttia kun en osannut päättää.
 
Tänään rakensin naperolle ja minulle löffinurkan. Ei se vielä mikään maja ole, sen aika tulee myöhemmin, nyt tyydyttiin pelkkään pehmoiseen alustaan. Nassikkahan innostui löhöskelyalustasta vallan hurjasti ja kehitti eräänlaisen säntäilyleikin, joissa se syöksyili, pyöri ja heittäytyi ympäri täkkiä. 

Pahoitteluni muuten tuon videon sumeudesta ja epätarkkuudesta, harmittaa oikein itseänikin. Videokameramme kyllä kuvaa HD-laatua, mutta amatööriäiti ei vielä ole opetellut tarkentamisen jaloa taitoa. Blondi ei vaan osaa.

Nasu "löffäilee". 
Videolla vierailee myös yksi karvainen yllätysvieras.

Välillä tietenkin könyttiin alustalla lepäilevän äidin päällä, mutta varottiin silti joutumasta kutistuspisteelle, johon äidin kourat nassikan aina välillä nappasivat. Kutistuspiste on yksi meidän suosikkileikeistämme. Se on simppeli ja toimiva leikki, joka menee kaikessa pyhässä yksinkertaisuudessaan näin: 

1. otetaan lapsi syliin 
2. kutitetaan lasta sieltä mistä hän kutiaa 
3. nauraa höhötetään kumpikin katketakseen

Nasu kutiaa erityisesti kainaloista, masusta ja jalkapohjista. Yksi takuuvarma paikka on myös kaula ja leuan alus, jonne hyökkäämällä saa naperon tikahtumaan nauruun. Koitin näpsiä kutistuspisteeltä todistusmateriaalia, mutta kaiken sen touhun vuoksi tarkennus on välillä mitä on. Fiilis välittynee kuitenkin sumeistakin kuvista :)


Hihihi, äitiiii! Ku-tit-taa!

Koitan kieriä karkuun, iiiihahahaha!

 

Hassu äiti!


Iiik, kutituskoura lähestyy...
**********
Musta Led Zeppelin body videolla - Isin Amerikan reissun tuliaisia
Froteinen mekko - Pikku Onni

 Lisää, lisää, LISÄÄ!

6 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Mitvit?!Just kirjoitin kuin ruuneperi ja teksti katos!!!Tiivistän olennaiset: 1)miten saat tuplakuplan säilymään ehjänä?Ei uskalla edes kokeilla meillä..2)Pienen lapsen nauru on ehkä ihanin ääni maailmassa ja jestas kun Nasun kuvista välittyy riemu. 3)Invaasiolla on yhteensä noin 1/507 Nasun hiusmäärästä. Kateellisia ollaan. Ootko jo leikannut?

suvi kirjoitti...

Katsottiin yhdessä Lukaksen kanssa teidän hieno videopätkä ja poju rupesi heti laulamaan mukana rölliä ja taotaoa (ja tietenkin ihaili Nasun pyörintää). Tuli itsellekin nostalginen olo noista biiseistä joita itse lapsena kuuntelin. Joten mikäs levy soi löffäilyn taustalla? Lukas on niin innokas laulaja mutta multa uupuu lastenlevyjä...nykyään raukka laulelee lähinnä radion mukana niin britney spearsin kuin kari tapion tahdissa.. ;)
-suvi

ONIA kirjoitti...

Kutitusleikki on täälläkin ihan ykkönen! Näin kesäaikaan on myös napsittu lapsosen varpaisperunoita eli pottuvarpaita suuhun, se on takuuvarma kikatuksen aiheuttaja. Nasun kuvistakin voi kyllä melkein kuulla kikatuksen :)

Mä kommentoin jo tota edellistä postausta, mutta kommentti katosi jonnekin, buu. Mutta siis, yksivuotiaan miniuhmaa on havaittavissa täälläkin - jos lapsi ei saa painella stereon nappuloita tai sammuttaa valoja tsiljoona kertaa niin seurauksena on suorastaan huvittava parkukonsertto.

Pottailuissa puolestaan ootte ihan supereita, tosi siistiä (pun intended)! Me ollaan nyt viime päivinä saatu pyydystettyä kaikki kakat pottaan, ja saan siitä kyllä vähän pelottaviakin kiksejä :D Kuvamateriaaliakin ensimmäisestä pottapökäleestä on, onneksi vielä muistikortin uumenissa..

liiska kirjoitti...

nasuhan pyörii kuin breakdance-konkari, mahtavaa menoa! väkisinkin alkaa hymyilyttää, ilo tartttuu näistä kuvista :)

L-E kirjoitti...

Hihihihihekhekhekhekiiiiiih. Eipä mulla muuta :D.

Heli kirjoitti...

Kati: Oho, mulle on kans käynyt niin viime aikoina toistuvasti kja se kyllä syö naista! Eikä sitä ikinä jaksa sit alottaa alusta, kiitos et sä jaksoit silti kommenitn jättää. Eli: 1) Hyvällä tuurilla, hullunrohkeudella ja sormet ristissä elellen ;) 2) Aamen. Se on kyllä yksi maailman ihanimmista äänistä. Sekin on kuulemma, kun oma lapsi sanoo (tunnistettavasti ja selkeästi) "äiti" ja sitä yhä dottelen. 3) En muuten ole, pitäskin varmaan muotoilla hieman... Nasun tupee tosiaan otti jossain vaiheessa hirmuspurtin ja oon itsekin vielä ällikällä lyöty paljonko sitä karvaa jo on.

suvi: Katsopas Lukasta, hyvä maku pojalla! ;) Toi levyhän nimittäin ostettiin täysin sen takia, et se sisälsi niin monta MUN lempparilaulua. Levy on Kuopion Anttilasta (kokonaiset 4,99€) ja nimeltään "30 kaikkien aikojen lastenlaulua". Voisin tehdä levystä vaikka oman postauksensakin, kuvan kanssa), sen verran hitti toi levy on meilläkin ollut ostosta lähtien. Ja Suvi, tämä on Nasun ensimmäinen lastenlevy. Rokilla, hevillä ja golden oldieseilla täälläkin on menty tähän asti :)

ONIA: Eläköön kutitusleikit! Varpailla herkuttelu on meilläkin yksi lempileikeistä tämän kutittelun ohella. Siis sullakin katos kommentti, mitä ihmettä? Blogger perkele, ryhdistäydy!

Ja ihanaa että muillakin on uhmailua. Meillä ainakin on ja mä lohdutan itseäni sillä, et ainakaan nassukka ei ole mikään lapanen ;) Eikös ookin sikamahtavaa kun saa ne kakat potan kautta siististi pyttyyneikä tarvitse haistella tuotoksia vaipassa? Mä hei ymmärrän täysin sun kiksit, saan niitä itsekin :D Ja mähän olen se blogisti, joka on blogannutkin kakasta lattialla...

liiska: Tuntuu ettei sillä ole niveliä laisinkaan. kiitos ideasta, laitetaankin se breakdance-tunneille :)

L-E: Khihih, tsih! :D