Mäntän kuvataideviikot

Tänään teimme päiväreissun Mänttään, Mäntän XVI Kuvataideviikoille. Tarkoituksena oli käydä parissakin eri näyttelyssä, mutta koska lähtö nassikan päikkäreiden takia viivästyi pidemmälle kuin oli ajateltu, ehdimme lopulta vain Honkahovin "Haute couture" - näyttelyyn. Joka kyllä oli se kaikkein kiinnostavin näyttely, ainakin omasta mielestäni. Eli pääasia että ehdimme nähdä sen.

Johanna Havimäen apinat kutsuvat näyttelyyn

Taidenäyttelyyn pukeuduttiin selkeän graafisesti, olihan Honkahovin näyttelyn teemana taiteen suhde vaatemuotiin ja designiin. Ja kuinka ollakaan, sehän sopii vaatteista ja sisustuksesta innostuneelle amatööriäidille kun palovamma käteen. Eli musta-valkoista asua kehiin vaan, sainpahan taas syyn pukea Nasulle tuon ihanan pussihaalarin, hehe.

Nasu Bugaboissaan valmiina taidekierrokseen, kahvipaussi tosin maistuu aina ensiksi. 

Jaa niin joo, ja mullahan siis EI OLE hörökorvia, mutsi ei vaan osaa pukea tuota lätsää oikein.

No mutta, mikäs se tässä lattialla lepää? Löytäjä saa pitää...

... ja tuhota! Buahahhaha.

**********

Raitabody - Lindex

Raitasukkikset - Lundmyr of Sweden

Pussihaalari - Aarrekid

Froteelätsä - Metsola

Pikku-Adidakset - Joululahja sylikummeilta

Vihreä servietti - Taidekahvilan kuvausrekvisiittaa, jonka malli pisti minuutissa palasiksi

Itse näyttely oli sen verran kiinnostava ja oikeasti hieno, että loppuajat räiskinkin kuvia teoksista enkä niinkään mukana kiertäneistä ihmisistä. Olisihan se toki ollut kivaa saada kuvia sylikummeista, Nasusta ja meistä miehen kanssa, mutta ehei! Minä tyttö se kuvata nakutin taidetta. Joten siitä saatte tekin nyt nauttia, halusitte tai ette.

Kierroksen oppaamme selittää sormi tanassa taiteilijan tekniikasta.

Nämä Teemu Kankaan teokset oli tehty sormella ja esimerkiksi luodin hylsyllä töpötellen. Näissä kuvissa ei ehkä ihan nyt näy se, miten hienon kolmiulotteisen efektin ne saivat aikaan. Ikään kuin maalauksissa olisi ryijy karvoineen tai pulppuava vesi. Tosi mageita (kyllä, käytin tahallani kyseistä teinisanaa) ja ottaisin mielelläni yhden noista seinälleni. Jos vaan olisi siihen rahaa. 

Nämä Liisa Hietasen virkatut esineet, banaanit muovikasseineen ja kokonaiset ukonkäppänät, herättivät ihmetystä ja ennen kaikkea kateutta. Noin näppärähän sitä kuuluisi kotiäidin olla, vaan eipä ole! Ainakaan tämä yksilö täällä. Nasunkin äijä veti hiljaiseksi ja sitä ihmeteltiin yhdessä pitkä tovi.

Oona Tikkaojan langoista tehty sorsa vangitsi nasukan huomion heti huoneeseen astuttaessa. Niinpä sitä oli salaa kädellä hieman koitettava, toivottavasti taiteilija ei suutu, jos jostain kumman syystä sattuu lukemaan tätä :)

Nämä seuraavat Johanna Havimäen vanhosta nahkatakeista luomat otukset olivat kyllä näyttelyn ehdottomia suosikkejani, kuten ne lehtikirjoitusten perusteella ovat olleet monen muunkin katsojan ja taidekriitikon. Katsokaa nyt kuinka symppiksiä! Voi lutuset.

Hei, voidaanko me tulle teille asuun?

Nämä hauvat eivät pure.

Oi joi, mun vaan tekisi mieli halia noita, seinälle joutuneita olioita.

Paljastetaanpa tekstin tässä vaiheessa, että Nasun kummisetä Jaakko Himanen sattuu olemaan se kuvataiteilija, joka kuratoi tämän vuoden Honkahovin näyttelyn. Kätevää sinänsä, sillä saimme kummisedältä räätälöidyn ja sangen asiantuntevan opaskierroksen. 

Mä olen aina tykännyt Jaakon veistoksista niin paljon, etten voi obektiivisesti niitä varmaankaan arvoida. Tähän näyttelyyn oli syntynyt mm. kenkiä, jotka Sara Hildenin taidemuseo oli jo ehtinyt ostaa kokoelmiinsa.

On kengillä hassut muodot.

Tuohon ensimmäiseen olisi mennyt vuodentakainen raskausjalkanikin ja keskimmäisen rinnalla perinteinen anopinjakkarakin kalpenee, hihi.

Tykkään kovasti myös näistä Kirsti Tuokon värikkäistä, pleksille maalatuista teoksista. Myös näitä olen jo aiemmin katsonut sillä silmällä. Haluaisin nimittäin kovasti tällaisen seinälleni, mutta ainakaan vielä kukkaron nyörit eivät ole antaneet tarpeeksi periksi.  

Nasu ja isi ihmettelevät leijuvia telttakuutoita.

Kaiken kaikkiaan voin kyllä lämmöllä suositella tämänvuotisista Mäntän kuvataideviikoista ainakin tuota Honkahovin näyttelyä, muuallahan me emme nyt ehtineet käymään. Ja ei, en kehu sitä sen vuoksi, että kummisetä Jaakko on näyttelyn koonnut. Jos en olisi pitänyt näyttelystä, olisin joko a) vaiennut koko aiheesta tai b) salannut Jaakko-yhteyden. Nyt voin iloisesti tunnustaa sekä kuraattorisuhteemme että kehua näyttelyä.

Ainoa huono puoli tällaisissa koko päivän reissuissa on nuo Nasun rytmit ja rutiinit, jotka eivät vielä kauheasti kestäisi heiluttelua. Emme millään malttaneet lähteä Mäntästä ennen seitsemää, minkä seurauksena nasukka nukahti autoon ja nukkui koko kotimatkan. 

Muuten ihan kiva, mutta siitä virottuaan ylipirteää naperoa onkin sitten saanut nukutella aina tähän saakka. Mikä ei sitten ole ollut ollekaan niin kivaa.

Mennessä nauratti virkkuna, tullessa tummutti torkkuna.