Tänään teimme retken Hämeenlinnaan. Tätä reissua ei sen suuremmin suunniteltu, mies vaan totesi yhtenä iltana ettei ole käynyt Hämeenlinnassa (siis siellä linnassa) sitten ala-asteen ja että olisi kiva mennä. Niinpä me tänään hyppäsimme Miniin ja otimme suunnaksi Hämeenlinnan, tuon pikku-vekkulin naapurikaupunkimme.
Ennen motarille kiihdyttämistä poikkesimme vielä ostamaan rakkaaseen Canoniimme uuden muistikortin sen muistikortinlukijan tuhoaman tilalle ja en voi sanoin kuvailla kuinka ihanaa oli taas räiskiä kuvia rakkaalla sydänkäpyselläni! Se vaan on niin hyvä. Tiedän, että on ehkä säälittävää rakastua näin palavasti esineeseen tai materiaan, mutta minä nyt vaan rakastan tuota kameraa. Ei voi mitään.
Päälle puettiin aurinkoista, olihan sääksikin luvattu taas aurinkoa taivaan täydeltä.
Nasu tutkii linnan lattiaa.
********
Pallobody - Marimekko
SunRay potkarit - Metsola
Lattialankut mallin alla - Hieman vanhemmat kuin kotona
Perillä saimme onneksi jättää Bugaboot linnan toimistoon henkilökunnan valvovien silmien alle, vaikka mies naureskelikin sen olevan hyvin epätodennäköistä, että joku hämeenlinnalainen tulisi linnaan saakka vaunuvarkaisiin. Koska rakastan myös noita vaunuja, pidin jästipäisesti pääni ja jätin vaunut vartioon. Onneksi saimme jättää ne, sillä linnassa ei tosiaan vaunuilla ole kovin järkevää liikkua. Manducan kanssa puolestaan oli.
Iiiiso linna ja pienen pienet perheenjäseneni.
Ensiksi livahdimme kuitenkin viereiseen tykkitorniin.
Tykkitornissa oli kahdessa kerroksessa tykinluukkuja ja se oli muodoltaan nerokkaan pyöreä. Vitsailimme miehen kanssa, että mahtaa olla ollut melkoinen pauke ja möykkä, kun tykkimiehet ovat yhtä tahtia ampua päästelleet 360 astetta ympäri horisontin. Kuinkahan moni tykkimies on lopulta ollut kuuro?
Nasu ja isi fiilistelevät tykinluukkuja.
Lippuja ostaessamme (2 x 6€) pongasin jostain lapusta, että opastetut kierrokset alkavat tasatunnein. Tykkitornissa kerroin asiasta miehelle ja yksissä tuumin päätimme käydä kyselemässä kierrosta, kello kun oli sopivasti kymmentä vaille kaksi. Ja kas, toimiston kiltti setähän se soitti meille saman tien oppaan, jonka kattavasta esittelykierroksesta saimme nauttia suht privaatisti erään toisen pariskunnan kanssa.
Kohta se kierros alkaa, jee jee!
Jo sisäpihalle astuessa oli vedettävä henkeä, on se vaan suuri tuo linna! Tällaisissa paikoissa mietin aina jossain vaiheessa niitä ihmisiä, jotka vuosisatoja sitten ovat rakentaneet kyseisen rakennuksen. Osasivatkohan he ikinä kuvitellakaan, että ihmiset vielä satojen, jopa tuhansien vuosien päästä katslevat ja ihailevat heidän kädenjälkiään?
Nasu ja isi, tiilitalon asukkaat, ihastelevat hieman suurempaa tiililinnaa.
Taidokkaita ja kauniita yksityiskohtia tehtiin ylempiin kerroksiin, paremmalle väelle.
Oppaalla riitti tarinoita ja yksityiskohtaista tietoa linnasta. Jos Hämeenlinnaan itse eksytte, suosittelen ehdottomasti opaskierrokselle menemistä. Se ei maksanut mitään, mutta se mitä kierroksesta sai irti avasi linnaa ainakin minulla moninkertaisesti. Olisin kyllä ollut valmis maksamaan kierroksesta ekstraakin, mutta en myöskään valita siitä, että se sisältyi näemmä sisäänpääsymaksuun, hehe.
Nasu ja äiti kuuntelevat tarkkaan, sen jälkeen Nasu halusi tutkia asiaa itse.
Hei mutsi, mä löysin vanhan uunin.
Mitä, joko te jatkatte kierrosta, mä vasta pääsin tuntumalle.
Nasu on kyllä söpönen ilmestys (vaikka itse sanonkin) painellessaan ympäriinsä konttauksen sijasta nyt pysyvästi pystyasennossa. Haiskoot omakehu, söpö se on. Ja siellä se vaappui myös linnan suurissa huoneissa kuin olisi punkannut siellä aina. En yhtään ihmettele miksi ohikulkeneet muut turistit naureskelivat sille, sen pienuus vaan jotenkin korostui mahtipontisen tiililinnan korkeissa huoneissa.
Mitähän tuolla edessäpäin on?
Mutsi hei, tsiigaa! TSIIGAA NY! Kato minkä mä täältä löysin!
Linnassa kulki tietenkin niitä Robin Hoodeista tuttuja kapeita ja jyrkkiä portaikkoja. Joitakin niistä pääsimme kiipeämäänkin, mutta valokuvaaminen herätti haasteita. Ne kun olivat vielä pimeitäkin kuin mitkä. Onneksi yökuva-asetuksilla ja kunnon salamalla sain näpsäistyä kuvan omista pikku linnanneidoistani.
Ensin kavutaan ylös ja kohta odotellaankin hidasta äitiä jo alhaalla.
Toiset ovat portaissa nopeampia kuin toiset, itse syytän korkkareitani.
Eräästä linnan huoneesta löytyi arkku täynnä simpukoita, joita sai kosketella ja kokeilla. Ja tokihan naperon oli päästävä simpukoiden tuntumaan, varsinkin kun siihen ensimmäiseen sukelluslomaan on ehkä vielä aikaa. Katselin kun nassikka räpelsi simpukoita intoon tukehtumaisillaan ja mietin taas jälleen kerran kuinka paljon outoa ja uutta tässä maailmassa tuolle ipanalle onkaan. Käytännössä ihan kaikki.
Kato mutsi, mitä ihmeitä nämä nyt sitten ovat?
Opaskierroksen päätyttyä kiersimme linnaa vielä hetken ihan vain kolmeen pekkaan. Piipahdimme sisäpihaa kiertävillä kulkusilloilla, kunnes nälkä kasvoi niin suureksi, että tuli aika ottaa suunta kohti Hämeenlinna-citya.
Nasu, äiti ja ne haaremihousut.
Hei hei linna, oli kivaa, nähdään taas!
Linnasta neuvoivat meidät mukavaan pitsapaikkaan Linnakadulla. Sinne ei kävellyt kuin vajaan vartin, mikä auringonpaisteessa oli pelkästään ihanaa. Pitseriassa söimme pitsaa salaattipöytineen hyvällä ruokahalulla kaikki kolme ja nassikalle mukaan otetut purkki-moussakat jäivät kassin pohjalle. Ruoka oli hyvää ja varsinkin jälkkärin suklaakastike sai kaikilta meiltä kolmelta täydet pisteet.
Hei porukat, saiskos lisää niitä pitsanpaloja, meitsi söi jo kaikki.
Mmmm... hyväksyn.
Ravintolasta lähdettyämme kiertelimme vielä hieman Hämeenlinnan keskustassa kunnes suuntasimme autolle. Ruoka mahassa alkoi painaa yhtä jos toistakin ja niinpä muutaman minuutin kärryttelyn jälkeen vaunuissa istui näin reipas turisti.
Ei saa häiritä, nassikka työssään.
Kylläpä oli kiva päivä. Eiliseen ulkomaanmatkoja hehkuttavaan postaukseeni voinkin nyt hyvällä syyllä lisätä sen, kuinka kotimaanmatkailu se vasta nastaa onkin! Kotimatkalla suunnittelimme miehen kanssa jo seuraavaa reissua huomiseksi, tällä kertaa tosin ihan tähän lähelle Tampereen naapurikuntiin. Lisää tällaisia päiviä!
3 kommenttia:
Iihana asu!!! Ja on Nasu söpö, ei sille vaan mitään voi :D
Kyllä noi kuvat tolla sun ykköskameralla ovat tosi hyvänlaatuisia. Et en ihmettele jos on ollut vähän ikävä kameraa...
Meillä täällä taistellaan nyt niin päivä- kuin yöunien kanssa... Oli pakko jopa ostaa Pantley. Muistin, että säkin olit siitä joskus blogissa kirjoitellut, mutta en millään onnistunut löytämään oikeaa hittiä. Mutta viikko (?) sitten oli taas maininta Aamulehden lukijapalstalla kirjailijasta kun oli julkaistu joku uniopas ja oikein isosti uutisoitiin että huudatus on ok. Kirvoitti kirjoituksen jos toisenkin lukijoilta...
Tähän mennessä hyviä ideoita, mutta ei sellaista kerralla pelastavaa, "aah, tässä teen väärin" -juttua. Eikä taida löytyäkään. Mut koitetaan jaksaa!!
Mäkin olen käynyt Hämeenlinnassa vain kerran, luokkaretkellä joskus ala-asteaikoina. Tämän postauksen myötä tuli kyllä vielä enemmän hinku lähteä maakuntamatkailemaan sinnepäin!
Nasu on kyllä söpö, ja tuo kuva pikkupikku-Nasusta iiiison oven (?) luona on ihan huippu :D
Elisa: Kyllä noi kuvat on niiiin selkeesti parempilaatusia, että rakkauttani ei tarvinne enää selitellä ;)
Voi teitä! Tiedän, toi valvominen on kamalaa ja siinä elämä ja arki ikään kuin kutistuu vaan sen nukkumisen ympärille. Ei oikein osaa enää ajatella ku sitä, et taaskaan ei saa nukkua. Mä ainakin aloin sit lopulta jännittään niitä öitä. Mut voin vakuuttaa, et se on vaan vaihe, tunneli, josta kyllä tullaan vielä ulos takaisin valoon!
Pantelysta sain itse jotain vinkkejä, mut en mäkään mitään suurta oivallusta sieltä saanut. Lähinnä vahvistusta omille tunteille ja ajatuksille. Ja mä vaan olen aina vastustanut sitä huudattamista, ottaa liikaa sydämeen, sanoo kuka ekspertti mitä tahansa. Mutta jokainen tietää itse parhaiten, mikä toimii ja mikä ei. Kun univelkaa on paljon, mikä vaan mikä auttaa kaikkia nukkumaan on ok. Ja muista, että vauvalle on silti aina parempi levännyt äiti kun kuolemaa uupumuksen takia tekevä -> eli muista ajatella myös itseäsi! Voi kunpa osaisin jotenkin auttaa teitä, mut oon tällänen tunari amatööriäiti... Jos koitan ehdotella? Tosin tarvin vähän taustatietoja ensteks eli, auttaako sylissä tyynnyttely? Mihin vauveli herää, miten ja kuinka usein? Kauanko valvoo herättyään? Kauanko nukahtaminen kestää ja mihin nukahtaa?
ONIA: No ihan sama homma meillä! Siksi me sinne innostuttiin lähtemäänkin. Eli ei muuta ku sinn evaan :) Ja toi ovi-kuva on munkin suosiki noista, just siinä se on vaan niin söpö ja pikkuruinen, äidin oma hyttynen ;)
Lähetä kommentti