Karmea aamu. Sanalla sanoen aivan hirveä. Normaalistihan meillä aamuisin herää mies ja minä jään vielä hetkeksi nukkumaan. Eilen menin sitten lupaamaan, että tänään voisin herätä vuorostani minä ja siitähän se lähti koko homma sitten menemään pieleen.
Sain alkusoiton alkavasta tuskasta aamulla kello puoli seitsemän. Puo-li seit-se-män! Napero, joka arjessa aina nukkuu ainakin sinne puoli kahdeksaan - kahdeksaan, päätti sitten juuri sinä meikäläisen aamuna herätä kello puoli seitsemän. Tietenkin. Kuka käski valvomaan eilen kahteen, soimasin itseäni kun raahustin nassikan huoneeseen.
Nasupa ei kiduttanut minua pelkästään varhaisella herätyksellä, ehei. Pikku naskalilla oli paljon järeämpiäkin ässiä hihassaan ja tuo varhainen herätys tuntuu aamun tässä vaiheessa siltä kesyimmältä kikalta. Nimittäin, kun nassikka heräsi, se heräsi kaiken kukkuraksi vielä vihaisena. Muuta en keksi, se oli yksinkertaisesti vain vihainen ja pahantuulinen.
No hei, niinpä olin minäkin. Mutta ei, äidin ei sovi olla vihainen ja pahantuulinen, vaan ainoastaan pohjattoman hoitovalmis ja riemuissaan nassikkansa heräämisestä. Tätä Nasu ainakin ilmeillään tuntui viestittävän näyttäen samaan aikaan ärtyneeltä menninkäiseltä sängynpohjalla istuessaan. Tosi kiva, minun on siis oltava nöyrän aurinkoinen samaan aikaan kun pikku despootti ärripurrisoi. Nice.
Aamumaidon jälkeen vein ipanan potalle ja siitähän se sitten alkoi. Nimittäin turkmenialainen kidutushuuto. Vihainen ja ilmeisen väsynyt napero aloitti sellaisen pikkunätin kolmetuntisen serenadin, jotta ei toista. Tiivistän tuo oopperan seuraavasti: Nasu huusi, itki ja känisi seuraten minua kuin varjo. Välillä se heittäytyi lattialle, katsoi minua syyttävästi ja itki. Välillä itkettiin sylissä. Välillä vessassa. Paikalla ei ollut niin väliä kunhan vaan saatiin itkeä.
Nassikka on yleensä hyvällä päällä eikä niin kauheasti huutele. Huudolle on aina jokin selkeä syy, useimmiten nälkä tai väsy. Niin ilmeisesti oli nytkin; ipana vaikutti pohjattoman väsyneeltä. No hei, kuka käski heräämään noin julmetun aikaisin? En ainakaan minä. Kyllä tässä olisi meikäläisellekin uni maittanut vielä useamman tunnin, sen sijaan piti herätä rääkyvän kersan äärelle. Silti ipana huusi väsymyksestä vihaisena, tuijotti minua ikään se olisi minun syyni ja minä tuijotin kiukusta väsynein silmin takaisin.
Siinäpä meidän ihana aamumme. Kliimaksi koettiin aamupuuron lämmittämisen yhteydessä. Meillä mikro on keittiön kaapissa (minä kun en liiemmin pidä siitä esillä) ja niinpä tämä normaalisti niin kätevä seikka sai monikertaistettua aamun tuskani. Sillä tottakai puuroa mikroon työntäessäni onnistuin jotenkin räpeltämään sen ympäri kaappia räiskyvin seurauksin.
Erityisesti mieltä lämmittää tuo Xboxin kitara tuossa nurkassa.
Nyt olen sitten veitsellä sorkkinut hitaasti mutta varmasti tuota jähmettyvää riisipuuroa rakkaasta kitarastani. On se kumma kuinka moneen pikku koloseen ja uomaan sitä onnistuinkin päräyttämään. Bändimme on juuri maailmankiertueella (minä kitarassa, mies rummuissa) enkä oikein tiedä kuinka soolokitaristin puurosta jähmeä soitto selitetään faneille.
Aamun ollessa näin infernaalinen, lähinnä hermoilleni ja minimissään olleelle kärsivällisyydelleni, otin järeät aseet käyttöön. Aiemmin listaamistani tuskahetkien piristyskikoista valitsin tänään naperon nätiksi pukemisen. Huutiksesta huudettu Kik Kidin froteehaalari on kyllä niin reteä, että kun nassikka aamupuuronjämiensä (tietenkin ne olivat viimeiset puuroputukin vielä) jälkeen kirmasi asussaan ympäri huushollia, en voinut huulennurkkaan ilmestyneelle hymynkareelle mitään.
Aamun pikku peto työn touhussa työhaalareissaan.
Hei mutsi, tarviitko sä tätä linssinsuojaa johonkin? No, et saa.
********
Froteehaalari - Kik Kid
Mallin fiilis kuvissa - Harhaanjohtavan hyvä
Ei tämä päivä kait enää kamalammaksi voi muuttua, eikös me olla jo menossa kohti parempaa? Joohan? Nassikkakin on leikkinyt tyytyväisenä nyt viimeisen vartin. Ja minulla kohta tiedossa pikkuisen omaa aikaa...
Voi kuules mutsi raukka, tämä aamu oli vasta alkusoittoa...
5 kommenttia:
meilläkin lapset heräs tänään 6.28 :) Tosin eilen aamulla kun mies joutu lähteen 4.30(?) työmatkalle ne heräs just kun kello soi eli 7.30. Meilläkin mies usein herää (kun oon kanssa kova kukkuja), mutta mulla on yleensä huipputuuri, kun mun aamuina lapset jostain syystä nukkuu paremmin.
Mehän ollaan tietty kehitetty tähän aamulorvailuun vähän epäeettisiä konsteja, eli aamupikkukakkonen vaan päälle ja itelle unta kuulaan. Oon tässä just miettinyt, että viimeistään jouluna vauvakin jaksaa kiinnostua telkkariohjelmista ja sitte aikuiset vaan torkuttaa, kun lapset tekee omiaan ;) (meillä on siis yläkerta, jossa nukutaan ja siellä ei oo mitään kovin hasardia tavaraa, kunhan varmistaa, että vessan ovi on kiinni, että ei ala kamat lentään pönttöön).
Toisaalta, eikö oo ihmeellistä, mitä kaikkee ehtii tekeen vaikka klo 9 mennessä, jos on puoliseittemän ponkassu ylös ;)
Meilläkin on välillä tuollaista että nassikka herää selkeästi liian aikaisin, siis ihan kesken omienkin uniensa ja sitten kiukuttaa niin että sen kuulee naapuritkin. Väitän että meillä on aina ollut kyse uusista hampaista (joita on juuri tällä viikolla tehty numeroita 9. ja 10., kyllä olemme nopeita tälläkin saralla).
Niin että villi veikkaus, Nasu tekee hampaita (?).
Mutta juu, ei puoli seitsemän ole ihmisen aika herätä, varsinkaan meidän aamu-uniselle sakille, joka missasi eilen jo toisen perhekerhon tältä syksyltä (siis kuka niiden käskee alkaa JO yhdeksältä?).
Salla H: Hohoo, teidän lapsilla on sama tauti tänään ku Nasullakin. Mistähän me ollaan tuo kamala tartunta saatu? ;) Voi että mä odotan aikaa, ku Nasu laittaa itse telkun päälle ja isi&äiti jatkaa tursailuaan... huoh, ei siihen kait mene enää kauaa? Mutta tosiaan, paljon ehtii ku aamull aiakasin herää, se on totta!
L-E: Hyvä pointti, todellakin! Kaveri kuolaa ja itkee selkeästi kurjana ja herää itselleenkin ihan liian aikaisin. Pakko olla ne hampaat! Ja kun äsken tarkistin suun tilanteen, niin siellähän ne alakulmahampaat lupaavasti valkoisina pullottaa... Kiitos siis muistutuksesta!
Meillä herätään aina 6.30. Olen siitä jopa iloinen, koska esikoinen ja muut isommat tuppasi heräämään klo 5, nää on myöhäisiä nukkujia..Meillä Mini huusi ja kitisi 3pv, ja kahta hammasta esitteli tänään. Varmana hampaat teilläkin?Ihana toi Kik Kid-haalari. Muistelen et oli aina niukkaa mitoitusta?Meitsi suuntaa huomenna Hämeenlinnaan- tosin linnalinna nähty jo, nyt museokierros ja tyttöjen ilta. Josko ens vkolla puistoiltais?
Kati: Jumatsuikka! Respect! Mä en tiedä pystyisinkö heräämään tuohon aikaan! Sanovat, että viimeistään lapset tekevät aamuvirkuksi, mutta meille ei niin ainakaan ole käynyt. Yhtä tuskaa aikaiset aamuherätykset, aina.
Toi haalari on megaihana, meillä on niitä kaksin kappalein, tuo ja sininen. Ja niukahkoa on, erityisesti leveydessä. Ton haalarin koko on 80, mut on jo muuten sopiva, ainoastaan lahkeita tarvii kääntää.
Ens vkolla vois repästä, alkuviikolla on jo kahdet trehvit (meitsi on aktivoitunut), mut mites olis loppuvkosta? Olettaen/toivoen ettei sada?
Lähetä kommentti