Kierrättäminen on ehdottomasti meidän taloudessamme pop, se lienee tullut jo selväksi. Sisustuksemme koostuu melko pitkälle menneiden vuosikymmenten huonekaluista ja jätteiden ohella olemme vaatteiden aktiivikierrättäjiä: laitamme miehen kanssa säännöllisesti useamman kerran vuodessa omia vaatteitamme kirpparille & hyväntekeväisyyteen ja ostamme melko paljon omia vaatteitamme second handina.
Perheemme tuoreimman jäsenen Nasun vaatekaappihan on 95-prosenttisesti Huutiksesta koottu. Ja kuten tiedättekin, kiertoon monet näistä ipanan vaatteista myös päätyvät sitten kun niistä on kasvettu eteenpäin, ellei sitten äiti hamstraa niitä sille tulevaisuuden mahdolliselle "pikku kakkoselleen" (olen edelleen sangen ihastunut tuohon ilmaukseen, tattista lukijallemme jälleen kerran).
Kierrättää voi ostamisen ja myymisen lisäksi myös vaihtamalla ja lahjoittamalla. Viime aikoina olen lahjoitellut naperon pieneksi jääneitä vaatteita ystävilleni ja olen myös itse saanut mahtavia vaatelahjoja, viimeksi ihanalta Invaasiolta. Nämä tulevat varmasti lähiaikoina olemaan naperon päällä, joten ei niistä sen enempää.
Päivän asu on puolestaan vaihtamalla saatu. Rakas lukijamme Eeva katseli hieman sillä silmällä myynnissä ollutta Katvigin shortsihaalariamme ja tuli samalla maininneeksi housuista, jotka olivat jääneet heillä käyttämättä. Housuista, joita itse olin sattumalta jo hetken aikaa Nasulle metsästellyt.
Niinpä tartuin härkää sarvista ja ehdotin vaihtokauppaa, minkä onnistuneena seurauksena nassikka sai omakseen nämä ihanan kirpeät pöksyt.
Rakas lukijamme toivoi postausta yöasuista jo jokin aika sitten ja mehän otamme lukijoidemme toiveet todella vakavasti. Niinpä ei kun asiaan. Toki heti alkuun on todettava, että viime aikojen helle on aiheuttanut sen, että nasukka on välillä nukkunut hyvinkin eri asuissa kuin mitä nämä vakkariyöasut ovat. Mutta esitellään nyt nämä tämän hetken lemppariyöpuvut olkoonkin, että kesä on hieman lykännyt niiden käyttöä.
Perheemme tuoreimman jäsenen Nasun vaatekaappihan on 95-prosenttisesti Huutiksesta koottu. Ja kuten tiedättekin, kiertoon monet näistä ipanan vaatteista myös päätyvät sitten kun niistä on kasvettu eteenpäin, ellei sitten äiti hamstraa niitä sille tulevaisuuden mahdolliselle "pikku kakkoselleen" (olen edelleen sangen ihastunut tuohon ilmaukseen, tattista lukijallemme jälleen kerran).
Kierrättää voi ostamisen ja myymisen lisäksi myös vaihtamalla ja lahjoittamalla. Viime aikoina olen lahjoitellut naperon pieneksi jääneitä vaatteita ystävilleni ja olen myös itse saanut mahtavia vaatelahjoja, viimeksi ihanalta Invaasiolta. Nämä tulevat varmasti lähiaikoina olemaan naperon päällä, joten ei niistä sen enempää.
Päivän asu on puolestaan vaihtamalla saatu. Rakas lukijamme Eeva katseli hieman sillä silmällä myynnissä ollutta Katvigin shortsihaalariamme ja tuli samalla maininneeksi housuista, jotka olivat jääneet heillä käyttämättä. Housuista, joita itse olin sattumalta jo hetken aikaa Nasulle metsästellyt.
Niinpä tartuin härkää sarvista ja ehdotin vaihtokauppaa, minkä onnistuneena seurauksena nassikka sai omakseen nämä ihanan kirpeät pöksyt.
Jeejee, lähdetään porukoiden kanssa kaupungille hummailemaan.
Mitäs sinne sit laittais päälle, tuuleekohan siellä?
Mutsi hei, takin lisäksi tarvitaan varmaan tämä hattu kans.
Valmis, mennään!
Iskä vielä kiristää kengännauhat ja sitten mennään!
*********
Sitrushousut - Plastisock
Kirsikkabody - Plastisock
Punainen vakosamettitakki - Plastisock
Itämaiset norsut myssy - Tutta 50v.
Punaiset kengät - Ostos Invaasioilta
Pidempään kanssamme viihtyneet lukijat ehkä muistavatkin, että tästä samaisesta aiheesta on postattu jo kerran aiemminkin. Nyt kuitenkin napero on kasvanut vaatekoon ellei kaksikin noista ajoista ja kuten varmaan jo arvaattekin, myös yöasuvarastot ovat ehtineet mennä kerran jos toisenkin uusiksi... hehe.
Tällä hetkellä Nasu siis käyttää vaatekokoa 74/80 ja yöppärit olen tupannut valitsemaan niin, että ovat tuolla koon suuremmassa päässä. On tilaa missä temuta öisin. En tiedä mitä mieltä napero on asiasta, mutta itse ainakin inhosin aikoinani tiukkoja tai niukkoja yöpukuja. Näin aikuisiällä olen jo vuosikaudet nukkunut alasti, kesät talvet, mutta silloin kun vielä yöppäriä käytin, oli se aina mukavan väljä ja pehmoinen pyjama.
Pukeudun edelleen pyjamiin sellaisina löffäilypäivinä, tiedättehän, kun ei koko päivänä huvita eikä ennen kaikkea tarvitse pukeutua. Näitä ihania päiviä oli ennen esimerkiksi krapulapäivät ja joulunpyhät, nykyään viihde-elämän vähyyden vuoksi lähinnä nuo joulunpyhät tai viikonloput. Tällöin flanellinen pyjama on edelleen ihan must.
Mutta nyt harhauduin Nasun yöppärien esittelystä itseeni ja omaan yöppärittömyyteeni, kuinkas tässä nyt näin kävi? Eli takaisin raiteille. Nassikalla on tapana potkia yön aikana kaikki peitot päältään, joten käytännön syistä käytämme ipanalla yleensä terällisiä yöppäreitä. Nyt kesällä mukaan on tarttunut myös muutama terätönkin asu.
Viimeisin hankinta yöasujen rintamalla on uusi nukkupussi ei unipussi, jonka hankimme edellisen jäätyä pieneksi viime Ikean reissultamme.
Viimeisin hankinta yöasujen rintamalla on uusi nukkupussi ei unipussi, jonka hankimme edellisen jäätyä pieneksi viime Ikean reissultamme.
Yksi ehdottomista lemppareista, paksua ja pehmeää puuvillaa oleva Urban Elkin symppis hirviasu.
Löytö Kuopion kirppikseltä: Tutan hauska leijona yöppis.
Kestosuosikki eli Tutan pingviinejä.
Marimekon palloyöppäri ja Snoffsin hauska jääkarhuasu, sekin kesän kunniaksi terätön.
Sekä asuperheen uusin jäsen, Ikean paksu unipussi. Talvea odotellessa...
8 kommenttia:
Olipa kolahtava postaus... Minä nimittäin tulin tunkeneeksi Naperon juuri Lindexin 74senttiseen yöhaalariin, joka taatusti kinnaa vähän sieltä sun täältä... Kummasti lahkeetkin olivat muuttuneet polvimittaisiksi :O. Venynyt se on, taas, lapsi, yöpuvut eivät ikävä kyllä veny samaan tahtiin.
On meillä jo isompiakin hankittuna, siis todella isoja, kokoa 86cm, ei taatusti purista, vielä. Mutta ne pyörivät juuri pesukoneessa.
Ja kun te kerran otatte lukijoiden toiveet noin vakavasti ja sydämellisesti vastaan niin minä ehdottomasti esitän toiveen! Nimittäin toivoisin että tekisit postauksen Nasun kengistä (jollet ole sellaista jo tehnyt ja se vaan on valunut ohi silmieni jättämättä muistijälkeä?). Viimeistään talvikenkävaiheessa tämä kiinnostaisi kovasti mutta toki myös aivan ne ensimmäiset kengät.
Yöppärit on lemppareita! Jopa niin mukavia, että meillä tirppa välillä viettää päivätkin haalarit päällä. On ne NIIN mukavia ja kätsyjä. Kun tuo tyttö vaan kasvaa ja kasvaa, niin nyt onkin varastot jo käytetty pieniksi ja olen yrittänyt hommailla uusia asuja, joista yksi on tuo samainen Tutan pingviinit! Se tosin on niin hyväkuntoinen, että saattaa joutua ihan päiväkäyttöön :D Hih, ja samanlainen Marimekon pallopuku tirpalla oli silloin muinoin minikoossa. Tällä hetkellä pallokuosia pitää yllä RM Ratian yöppäri, ja siinä jos missä on väljyyttä potkiutua!
Tulipa oman pesueen napaa, mutta innostuin niin kovin, kun meillä oli jotain samaa Nasukan kanssa - melkein sukua julkkikselle :D
MEillä myös tykätään terällisistä, koska sukat eivät pysy jalassa eikä peitto päällä. Kesällä toimii myös terättömät. Terälliset pitäisi olla myös vanhemmalla nassikalla samasta syystä kuin nuoremmalla.
Ennen ostin paljon uutena, nykyään TODELLA vähän. Etenkin siis lastenvaatteita. Ne ostan pääasiassa käytettyinä, milloin mistäkin. Lelutkin ovat valtaosin käytettynä ostettuja (rakastan vintage-leluja:D). Ja myyn, annan ja lahjoitan eteen päin valtaosan. Muutamia ihanuuksia aion säilyttää, enkä todellakaan "pikku kolmoselle" :D Eli ihan vaan muistoiksi. Sisustus on kyllä valtaosin uutena ostettua.
Meille postipoika toi samalla Urban Elkin kuosilla tänään paidat, ja tutan kaikki samat kuosit löytyy myös :) Unipussista sanoisin, että meillä ei todellakaan toiminut pystyssä pysyvällä lapsella, mutta toivottavasti Nasu osaa paremmin suhtautua k.o vaatteeseen kuin meidän hunnit..Tää on samassa sarjassa kuin ne kulmasuojat, eli nou can do anymore :D
Voi mahtavuutta miten hienosti noi byysat sopii Nasulle! Ja teiltä löytyi niihin sopiva yläosakin, ihana! :)
Samoilla linjoilla yöppäreiden suhteen, niiden pitää olla reiluja ja rentoja. Täytyisikin taas ratsata tuo käyttövaatteiden kaappi pienistä vaatteista, huoh.. Inhottavaa hommaa, en kestä kun tuo poika kasvaa niin nopeasti.
Eeva
Ah noi limehousut!! Odotan pakettia any day now jossa on saman kuosinen body. Nyt odotan sitten vielä malttamattomampana (jösses mikä sana!) =D
L-E: hohoo, teillä on siis vaihtoehtona piukeat shordet tai kunnon lakana :) me todella otamme lukijoiden toiveet vakavasti ja pyrimme niihin vastaamaan, vaikka aikaa vcoi joksus vierähtää hieman pidemmältkin (yksi toive roikkuu edelleen maaliskuulta, sori Vadelmia, vastaan kyllä siihen vielä). Eli toive rekisteröity ja otetaan työn alle. Eikä asiasta olla ennen puhua pukahdettu. Eikä sillä ole mitään väliä, vaikka olisin asiasta jo aiemmin kirjoittanutkin, nämä hommathan menevät tuon kasvavan ipanan kanssa tasaisesti uusiksi. Ja itse asiassa samoista aisoista on kiva kirjoittaa hetken päästä ja vertailla, miten on hommat muuttuneet. Jos laisinkaan :)
Juuri meinaan hommasin ipanalle parit popot, joten nyt on matskuakin mistä kirjoittaa. Kuukausi sitten en olis voinut puhua ku sukista :D
Tiina: No mutta, kukas se niistä omista puhuisi ellei itse? Mähän höpötän omastani blogin verran, hehe. Eli juuri oikea meininki sulla kommentissas! Ja Tutan pingviinit on pelottavankin söpöjä, hamstrasin niitä yöppärin lisäksi bodeina ja housuinakin, jotka tosin nyt odottaa pääsyä Huutikseen. Pallokuosia pitää meilläkin olla joka koossa, nyt on Marimekkoa ja tuota samaista Ratiaa meilläkin. Eli samiksia olaan, jee! :)
Maria: Joo, ei pysy sukat eikä peitto täälläkään. Mutta niin on ku isänsä, ei pysy silläkään. Joskus oon ajatellut sulloa miehen pussilakanaan yöksi - kätevä aikuisen miehen unipussi, haha :D Mistä muuten pongailet vintage-leluja, itsekin oon heikkona niihin, mut Treella valikoimat on aikas suppeita (tai sitten etsin vääristä paikoista)?
Kati: Eläköön hirvet! Ja hei, meidän tuurilla käy juurikin kuten niiden kulmasuojien kanssa. Joista muuten vois tehdä sellaisen varottavan postauksenkin...
Eeva: Hieman nauratti, ku nappasin bodyn kaapista ja totesin riemulla, et tämähän on ihan samaa vihreää. Sit vasta tajusin tsekata, et Plastisockiahan ne kummatkin. Todellista luovuutta äidiltä... ;) Mut byysat on megaihanat ja Nasu ihastui niiden pirteyteen heti.
Ira: Kirjotettiin just samaan aikana ja siksi jäi vastaamatta sulle. Vautsi mikä sync :) Voi jee, me tarvittais kans nyt sit tietenkin noihin body knas. Tai sit se appelsiinikin vois sopia, kirsikat kun on jo, hehe. Ja hei, hienosti vedit sanan kuiteskin oikein, itellä tulee usein sanahirviöitä tuollaisten taivutusten kans ;)
Lähetä kommentti