Syksyn puuhapetet

Tänään kävimme elämysmatkalla Lielahdessa Tampereen naapurikuntien sijaan, kuten eilen vielä suunniteltiin. Ohjelmassa oli kirppiksiä ja ulkona syömistä, minkä vuoksi Nasullekin puettiin päälle tuo Dunsin ihana kesähaalari. Aurinko nimittäin paistoi ainakin täällä Tampereella ja oli sellainen ihanan viipyilevä olo. Tiedättehän: kesäinen aurinko lämmittää vielä ja kun kääntää kasvonsa kohti sitä, voisi hetkeen unohtua kokonaan.

Nasusta on tullut suoranainen vakivieras vessassamme. Kaikki siellä oleva kiinnostaa aina vessapaperista pyykinpesukoneeseen ja tietenkin siihen vessanpyttyyn. Kohta en enää muista miltä tuntui istua pissalla yksin, nykyään kun on aina tuo pikkuassistentti tarkkailemassa toimitusta. Erityisesti vessan vetäminen on se hetki, kun Nasu ilmestyy sukkana paikalle.  

Hei mutsi, olit sä tulossa pisulle vai? Kato ku mä vedin sulle jo paperit valmiiksi.

Vessa vedetty, samoin paperit. My job here is done.

********

Voikukkahaalari - Duns

Nyt olen kuulkaas yllättänyt itseni. Ja luultavasti Nasunkin. Aion nimittäin ensi syksynä olla Äiti Puuhakas ja olen ilmoittanut meidät nasukan kanssa muskariin ja taaperosirkukseen. Viime keväänähän me kävimme flamencomuskarissa ja tänä syksynä olisi tarkoitus kokeilla yhtä toista, hieman lähempänä meitä olevaa muskaria. Erityisen innoissani olen kuitenkin siitä taaperosirkuksesta, kiitos vaan lukijallemme Elisalle vinkistä!

Etukäteen, ennen vauvan syntymää, en todellakaan ajatellut olevani näin puuhakas äiti. Päätin sisukkaasti, että minähän en sitten missään iltapäiväkerhoissa, muskareissa tai muissa touhusirkuksissa vauvelin kanssa pyöri. No enpä! Eli lisätäänpä taas tämäkin siihen pitkään listaan syödyistä sanoista...

Mutta, selityksiä minulla piisaa, kuten aina. Homma nyt vaan on mennyt niin, että napero tämän tahdin määrää, en minä. Ipana on nimittäin nyt kävelykykynsä myötä käynyt niin puuhakkaaksi ja meneväksi, että se silmin nähden yksinkertaisesti pitkästyy kotona. Täällä on aina ne samat nurkat ja tutut esineet, ei mitään tarpeeksi jänskää joka pitäisi nassikan tyytyväisenä viikosta toiseen. 

Ja nyt ei tarvitse vielä vetää henkeä kauhusta, kyllä me naperon kanssa käymme eri paikoissa ja ulkoilemmekin. En ole maalailemassa elämästämme kuvaa, jossa ipana istuu neljän seinän sisällä kuin mikäkin elinkautisvanki. Ehei, kyllä me kämpästä poistumme. Näemme ystäviä, vierailemme, käymme leikkimässä ulkona. Mutta se ei välttämättä ole aina niin säännöllistä ja nojaa suoraan sanottuna liikaa minun viitseliäisyyteeni. 

Nythän on niin, että minä tässä tarvitsen rutiineja. Ihan kuten oman kuntoilunikin kanssa, tarvitsen selkeät ajat ja puuhat, joihin tulee mennä. Ikään kuin lukujärjestyksen. Kyllähän minä voisin Nasun kanssa mitään olla harrastamatta, mutta sitten syksyn ankeiden kelien saapuessa laiska äiti minussa haluaa kuitenkin jumittaa päivät sisällä eikä pakkautua ulos Suomen syksyssä herttaisesti vihmovan sateen armoille. 

Ja kun tarpeeksi sisällä vaan köllitään, alkaa äidin nassu käydä ipanan hermoille. Jonka jälkeen ipana käy äidin hermoille. Ei hyvä.

Lyhyestä virsi kaunis. Sain nyt siis varattua meille harrastuspuuhia, jonka ansiosta meidän tulee nyt joka viikko lähdettyä pois kotoa. Uusissa puuhissamme ipana näkee muita lapsia ja me saamme yhdessä puuhata jotain erilaista. Koko pitkän syksyn ajan syyskuusta jouluun (en tiedä miksi, mutta minusta syksy on ehdottomasti pisin vuodenaika). Näin nassikalla ei mene hermo minuun eikä minulla siihen. Ainakaan ihan joka päivä, hehe.