Flash from the past: Nasun ensipäiviä

Meitä jo pidemmän aikaa seuranneet lukijat muistavatkin tämän "Flash from the past" -juttusarjan. Sarjan sisällähän olen aloitellut kertomaan raskausajastani sekä kertonut tarkemmin Nasun syntymästä. Tuon raskaussarjan kaksi puuttuvaa osaa olisi tarkoitus kirjoitella tässä lähiaikoina, mutta nyt viime päivinä mieleni on askarrellut nasukan elämän ensipäivissä.

Jaa niin miksikö? Ei, kyse ei ole vauvakuumeesta. Luulisin, että muistelointini taustalla on usempikin ystäväni, joiden laskettu aika osuu juuri näihin päiviin. Eli syntyvät pikkuruiset vauvelit ovat mielessä, miksei siis sen omankin maagiset ensiviikot.

Lisäksi on tullut muisteltua omaa raskausaikaani ja täytyy kyllä sanoa, että harmittaa etten aloittanut blogiani jo raskausaikana, kuten vakaa aikomus oli. Olisi ihania fiilksiä, tuntemuksia ja tunnelmia talteen kirjattuna. Mutta ehei, minähän kuvittelin vauva-arjen olevan suurin piirtein ydinsodasta seuraavaa, minkä vuoksi olin varma ettei kirjoittamisesta tulisi mitään. Kuinka väärässä olinkaan! 

No, nyt ei sitten noista peloista johtuen ole autenttisia merkintöjä niistä ajoista ja on tyydyttävä muistin antimiin. Ja koska muistillahan on tapana kullata asioita, ovat tämän kirjoituksen asiat nyt sellaisia, jollaisina ne & tuon ajan muistan. Mutta näillä reunaehdoilla, mennäänpä katselemaan Nasun elämän ensipäiviä.

**************

Nasu oli siis kuusi päivää vanha, kun pääsimme sairaalasta kotiin. Se päivä oli sunnuntai ja muistan sen edelleen kuumana ja onnellisena elokuun alun päivänä. Ajoimme Minillä kotiin, löimme Nasun vuokrattuun Vaavi-sänkyynsä ja katselimme jotta tuossa se nyt on. Yhdeksän kuukautta odotettu ja masussa kypsytelty vauvelimme. Niin pikkuruisena ja niin täydellisenä. Itkettää nytkin kun muistelen kuinka onnellisia olimme ja kuinka ihana pikku-Nasu mielestämme oli.

 Nasu ja tuore isi.

Lähiperhe tuli onnittelemaan ja ihastelemaan vauvelia heti kun siihen annettiin lupa. Eli parin päivän sisään kotiutumisestamme. Toisin kun olin etukäteen ajatellut, olinkin onnellinen kaikista vierailijoista.

Olin nimittäin kuvitellut olevani aivan naatti, shokissa ja väsynyt vastaanottamaan vieraita, mutta päinvastoin. Pursusin energiaa, olin niin onnellinen ja iloinen ja halusin vain esitellä pikku tuhisijaamme kaikille.

Tuore mummi ja tasan viikon vanha nasukka.

Tässä on vielä parempi olla!

Mummilla ja ukilla on itsellään kolme poikaa, joten pikkuruisen prinsessan saaminen sukuun oli uutta ja jännittävää. Ja ennen kaikkea kuulemma tietenkin ihanaa. Kokeneista otteista näki, että niinhän tuo vauvanhoito on kuin pyörällä ajaisi. Ei ne taidot mihinkään unohdu.

Nasulla ja ukilla on raitateema. 

Pikkuruinen haukotus naurattaa tuoretta ukkia.

Isomummikin tuli heti ihastelemaan Nasua. Ja millaisten kantamusten kanssa mummi, ukki ja isomummi saapuivatkaan! Niin oli kaikkea leivottua, että hyvähän siinä oli meikäläisen vain keittää kahvit ja nauttia leivoksista. 

Niille oli jokin oma nimityksensäkin, noille tarjottaville joita kuulemma tuoreille vanhemmille tuodaan, mutta en nyt muista sitä. Vanhempien ei sitten tarvitse muuta kuin olla ja syödä. Mikä ihana perinne!

Isomummi ihmettelee kuinka pieni mutta täydellinen nasukka onkaan.

Kummivanhemmat puolestaan ihmettelivät, oliko heidänkin Kaaponsa rontti vuosi sitten todella näin pikkuruinen. Vaikka Kaapo oli itse asiassa syntyessään oikeasti vielä pienempi kuin Nasu. Varmoin ja tottunein ottein se nasukan sylittely kuitenkin sujui, itse asiassa jopa niin hyvin, että siitä oli tuoreiden vanhempienkin hyvä ottaa oppia.

Elokuun helteessä toisiaan lämmittämässä pikkuruinen nasukka ja kummitäti.

Myös minun äitini säntäsi paikalle heti kun vaan ovi avattiin. Rehellisyyden nimissä voin paljastaa, että huolimatta vierailukiellosta, joka Taysissa kesällä oli, äitini ilmestyi myös sinne. Tuomaan ihanan kukkakimpun, tarkistamaan tyttärensä vointia ja näkemään uuden tyttärentyttärensä. Nykyäänhän kait isovanhemmatkin ovat tiettyyn aikaan sallittuja, mutta kesällä 2010 osastolle ei saanut tulla kuin oma perhe.

Mutta sehän ei äitiäni estänyt (tiedän, kuulostaa tutulta - like mum, like daughter). Teimme salatreffit osaston ovelle ja kärräsimme nasukan sinne sovittuun aikaan. Hieman saimme hoitajilta semitoruvaa katsetta, mutta kuitenkin sillä tavalla lempeän ymmärtäväisesti. Ja minulle, no, minulle oli niin kovin tärkeää tavata oma äitini. Varsinkin kun se synnytys meni niin kuin se meni.

Nasu hurmasi mummun nukkuvanakin.

Tässä kuiskailtuja salaisuuksia ei äitikään kuullut.

Vierailujen ohella alkoi perheemme Uusi Arki, joka alkuviikot koostui oikeastaan pelkästään Nasun hoitamisesta ja ihastelusta. Ensimmäinen suihkukin kokeiltiin heti nasukan ollessa viikon vanha. Meillähän ei mitään kylpyammetta ollut valmiina, tietenkään, joten pehmoiseen sadesuihkuun sukelsivat niin isi kuin Nasukin. 

Hurjaa katsella nyt jälkikäteen kuinka miniatyyrimäisen pieni Nasu tuolloin oli. Kuinka oikein uskalsimme suihkutellakin sitä kuin olisimme tehneet sitä aina? Puhumattakaan rennoista kantoasennoista ja käsittelyistä hoitopöydällä. 

Nasun elämän ensimmäinen suihku.

 Joo-o, on niissä samaa näköä. Ilmeissäkin.

Arki lähti yllättävän leppoisesti käyntiin. Sitä paljon mainostettua je ennalta peloteltua ensimmäisen yön paniikkia ei tullut ja muutenkin vauvelin hoito osoittautui aikas simppeliksi puuhaksi. Sitten kuitenkin. Maitoa aina kun on hereillä, nukkumaan todella usein ja vaipanvaihtoa tarvittaessa. Sen tarpeen kyllä huomaa. 

Myös yöt alkoivat rullata heti ensimmäisestä alkaen, olimmehan niitäkin harjoitelleet jo useampia sairaalassa. Perhepeti hieman ennalta jännitti, mutta turhaa sekin jännitys. Ei sen pikku kaverin päälle vaan kierähdä ja hienosti sitä kyllä herää siihen vaativaan maitoöninään, sikeästäkin unesta. Jopa niin hyvin, ettei mies aina herännyt laisinkaan. Enkä ajan kuluessa sitten enää minäkään, mitä nyt pöppöröisenä havahduin sen verran että tissin sain suuhun.

Isi 1670 vkoa ja Nasu 3 vkoa chillaavat sohvalla.

Ollaan vaan hissukseen ja ihmetellään uutta elämää.

 Nasulla punertaa tukka, isillä parta.

Kotimme oli niin kovin kaunis Nasun syntymän jälkeen. Joka paikassa oli niin ihania kortteja, kukkakimppuja, lahjoja ja läheistemme rakkautta, että välillä melkein henkeä salpasi. Ja toisin kun yleensä, kukkakimputkin kestivät harvinaisen pitkään. Ehkä nekin nautiskelivat kodin vallanneesta uudesta vauvantuoksusta, siitä ihan tietynlaisesta tuoksusta, jota vauvat ympäristöönsä säteilevät.

Siis mikä toi on?

Nasu ihmettelee mummulta sairaalaan saamaansa kimppua, äiti kameran takana ihmettelee Nasua.

Näiden Nasun ensiviikkojen aikana meillä ei vielä ollut uutta kameraamme emmekä myöskään kuvanneet niin ahkerasti kuin nykyään. Se on sääli, onhan tuo natiainen käsittämättömän suloinen ja moni tuolle ajalle tyypillinen ilme ja hetki on nyt jäänyt ainoastaan verkkokalvoillemme talteen. 

Nasu pari päivää vajaa 4 vkoa valmiina hoidettavaksi.

Moi, mä oon Nasu.

**************

PS. Illalla saamani ihanan viestin jälkeen omistan tämän kirjoituksen ystävilleni Tiinalle ja Jussille sekä heidän tänään syntyneelle tummatukkaiselle perheenjäsenelleen. Oih!