Siitä on nyt hieman yli kuukauden päivät, kun kirjoitin imetyksen lopettamisen välitilanteesta. Eli siitä, että imetyskerrat olivat vähentyneet ainoastaan yhteen kertaan päivässä, aamuihin. Tästä aamuimetyksestä olikin sitten yllättävän haikeaa luopua, haikeampaa kuin mistään muusta, vaikka olin etukäteen ennen lopettamista ajatellut että nimenomaan iltaimetys olisi se haikein lopetettava.
Olen luonteeltani tällainen vahvasti tunteva immeinen ja olenkin jo muutamaan kertaan ehtinyt miettiä, onko tämä imetyksen haikeus vain seurausta dramaattisuuteen taipuvaisesta luonteestani? Tiedättehän, suuria tunteita ja täyttä elämää? Miksi joillakin se menee kuin aamuvitamiinien ottaminen, toisille se lienee samalla lailla haikeaa kuin minulle? Hassu juttu, syytettäisiinkö kuitenkin niitä hormoneja?
Pikkuinen Nasu ja iso tisu.
Koko lopettamisprojekti alkoi jo elokuun alussa, kuten ehkä muistattekin. Silloin arvoin aivan tunarina, että kuinka tämä tällainen nyt sitten pitäisi hoitaa. Sain teiltä vinkkejä, luojan kiitos, ja niiden pohjalta sitten ponnistettiin. Pikku hiljaa imetyskertoja vähennettiin ja lehmänmaitoa lisättiin. Muistatte myös ehkä kuinka tuskailin, ettei nasukka oikein tykkää lehmänmaidosta? No, se on nykyään historiaa ja nassikkaan uppoaa helposti se suositeltu 5dl päivässä. No problem, sano.
Kaikki on siis mennyt hienosti, vähän liiankin hienosti. Nasu ei nimittäin sen suuremmin näytä tisuja kaipaavan, mikä tietenkin haikeuttaa (onkohan tuo edes sana?) meikäläistä entisestään. Tosin suurimmat hormonaaliset myrskyt tuntuvat nekin olevan jo takanapäin.
Ai niin, nyt kyllä hyppäsin hieman eteenpäin. Eli siis meillä ei nykyään enää imetetä, se on loppu nyt. Finito. The end. Se viimeinen mohikaanikin, aamuimetys, loppui aikas luontevasti meikäläisen sairastumiseen pari viikkoa sitten. Tohtorisetä kun määräsi sellaiset dropit, ettei tuntunut enää hyvältä idealta imettää niitä eteenpäin Nasulle. Joten hei-hei aamuinen äidinmaito, tervetuloa Mansikin aamumaito.
Eli urheilutermein: Miltä nyt tuntuu? No, valehtelisin jos väittäisin, ettei yhtään haikealta. Kyllä se tunne edelleenkin pikkuisen sielunpohjassa kaihertaa, mutta pääosin olo on yllättävänkin seesteinen ja hyvä. Jotenkin sellainen "se siitä sitten, aika aikaansa ja silleen". Ja onhan tässä imettämättömyydessä nimittäin paljon hyviäkin puolia, kuten esimerkiksi omassa rauhassa ronskin rantein nautitut punaviinilasilliset. Joita ehti meinaan parin vuoden aikana tulla hippasen ikävä.
Sitten niihin taisteluvammoihin. Rinnat ovat kestäneet muutoksen yllättävän hienosti. Olin valmistautunut kivistäviin ja pahkuraisiin tisuihin, mutta mitä vielä. Siinä ne ovat olleet kuin ei mitään. Mitä nyt kuppikoko on pienentynyt, mikä on ihan mukava asia näillä meikäläisen kokoluokilla. Iho on sen sijaan oireillut ärsyttävästi. Minulla, jolla ei oikeastaan koskaan ole näppyjä, on nyt sellaisia ärsyttäviä ihonvärisiä näppyjä. Ihan selvästi hormoninäppyjä. Milläs niistä pääsisi eroon, vinkkejä anyone?
*******************
Tänään aamulla oli pitkästä aikaa sitten sellainen fiilis, että voisi pukea bodyn ja housut. Nasullahan on tosi usein kaiken maailman haalareita, potkareita ja mekkoja, mutta melko harvoin sellainen perusasu kuin body & housut. Tänään päätettiin kokeilla sitä, uusien Huutislöytöjen innoittamana.
Tätä pallosalamaa ei niin vain filmille ikuistetakaan.
Catch me if you can!
Hirrrrmuinen Nasu hyökkää äidin kimppuun halittelemaan.
Aamupäivä mentiin siis pelkässä bodyssa, tuo meidän nudisti kun olisi edelleen kaikken mieluiten alasti. Ilman vaippoja, ilman vaatteita. Aistin, että tästä päästään vielä oikein kunnolla vääntämään kunhan syksy etenee ja ilmat kylmenevät, toistaiseksi annan nassikan painella niin vähissä vaatteissa kun vaan tarkenee.
Housujen pukemisesta syvästi loukkaantunut natiainen hylkää äidin olkkariin.
Sitkeiden maanittelujen jälkeen äidin seurakin taas kelpaa, kunhan vaan pointti tuli tyhmälle mutsille selväksi: ei housuja.
***********
Omenabody - Småfolk
Ruskeat velourbyysat - Metsola
Mallin tempperamentti - Sitä löytyy
6 kommenttia:
Voi että kun Nasu on vain niin söpö! :D
Ymmärrän niin hyvin sun haikeuden! Mä ehdin jo etukäteen haikeilemaan täysimetyksen mahdollista loppumista. Pohdittiin pitäisikö parempien yöunien toivossa alkaa jo nyt antaa Typylle iltaisin velliä - ja mulle tuli tippa linssiin kun jo ennakkoon surin etteikö mun oma tuotantoni riitäkään ja entäs meidän ihanat iltaimetykset ja nyyh! Kummasti unohtui kaikki pienetkin imetysahdistukset siitä, miten sitovaa tää imetys on! :D
Kunnes 3kk neuvolassa terkkari sanoi, että hyvin Typy kasvaa rintamaidolla ja totesi Typyn iltasyömiset kysyttyään, ettei vielä alkaisi antaa muuta ruokaa. Että turhaan edes haikeilin ennakkoon, mutta sainpahan esimakua siitä, miten haikeaa imetyksestä luopuminen sitten joskus saattaakaan olla.
PS. Sain sen meandin medaljonkimekon. Postia odotellessa. ;)
Meillähän imetys loppui vahingossa ja äskettäin kun lapsi täytti 10 kuukautta loppui rintamaidon lypsäminenkin. Ja jestas kuinkas mun olo onkaan nyt villi ja vapaa.
Imetyksen loppumista en ehtinyt haikeilla, ennen kuin nyt vasta jälkeen päin ja se että lapsi sai kuitenkin rintamaitoa 10 kuukauden ikään asti niin lasken kuitenkin hyväksi suoritukseksi. Kiva kuitenkin kun ei enää tarvitse käyttää aikaansa lypsämiseen vaikka mä hyvä lehmä olinkin :D.
Läheisyyden yritämme sitten hoitaa muuten halittelemalla ja hupsimalla yhdessä. Ja argh, mullakin on noita näppylöitä en vaan yhdistänyt niitä tuohon asiaan millään tavalla :/. Ehkä aika tekee tehtävänsä tuossakin.
Ihan tässä viime päivinä on ollut ilmassa sellainen ajatus että meillä ei ole enää vauvaa ja sekös on saanut herkän minäni melkein kyynelehtimään. Kiitän onneani että meillä oli helppo vauva-aika ja että ymmärsin sen ohikiitävyyden ja nuuhkuttelin vauvaa aina kun mahdollista. Silti on välillä sellainen olo että joko se meni, missä mun vauva on? Kuitenkin sanon: tervetulkoa meillekin taaperoaika.
voeee miten piskuinen nasu! itselläni oli kans melekoiset meijerit varsinkin imetyksen alkuaikoina ja oikeesti pelkäsin tukehduttavani vauvan sinne jonnekin tissin alle... :D itse koin kauheaa haikeutta kesällä kun siirryttiin täysimetyksestä kiinteisiin mutta se meni jotenkin huomaamatta ohi.. jännä nähdä miten meille (öh siis pojalle) tärkeimmän eli iltaimetyksen kanssa sitten käy, kun tulee se aika siitä luopumiseen. HUOOOOOOH & nyyyh! kauhia vauvakuume ja sellaisia maitohuuruisia hellyyskohtauksia iskee välillä päälle kun näen pienenpieniä vauvoja -> karseeta! :D huh ei vielä!
Äni: Eikös? Nasu on tuossa kuvassa 5kk vanha...snif! Niin pik-kui-nen. Hienoa, et te voitte jatkaa tyytyväisinä ja ressaamatta täysimetyksellä, sehän on vallan mahtava asia! Meillä mennään jo samailla eväillä ku isotkin ihmiset, kyllä se vaan lyhyt aika on mitä toi kaveri oli vauva ja vauvaruoalla, vaikka rontin vuoden olikin. Huoh. Ja onnea medaljonkimekosta! :)
L-E: Eli me ollaan sit samalla viivalla nyt, ei lypsyä, ei imetystä. Eli eiköhän nautita kumpikin lasilliset hyvää punaviiniä illalla asian kunniaksi ;) Mut joo, kyllähän siinä oma haikeutensa oli, mulla ainakin. Ei sitä käy kiistämään. Jotenkin siihen imetykseen kun kulminoituu se pikkku kaverin vauvamaisuus. Mitä tuo Nasu ei nyt enää ole.
liiska: Hahhaa, ihan samoja aatoksia täälläkin päässä. Näytin joskus miehellekin, et kato nyt miten tämä tisu vyöryy ton natiaisen päälle... Mutta Nasuapa ei (tietty) haitannut laisinkaan, oli vaan tyytyävinen kun meijeri pelas niin hyvin ;) Mut on kans yllättänyt samankaltainen vauvahellyys (minä, joka en todellakaan ennen Nasua ollut sellainen!), mut vauvakuumeeksi en sitä suostu nimittämään. Kutsun sitä...öh... vauvaherkkyydeksi :D
Kippis! :D Mulla on se viinipullo ollut odottamassa jo raskausajasta asti, hyvä kun muistutit, nythän sen voi avata (jos nyt kuitenkin odottaisi siihen iltaan ;)).
L-E: Oikein! Skål :)
Lähetä kommentti