Pallopää -eli kuinka amatööriäiti oli hiusmallina

Hei rakkaat lukijat! Eipä ole tällaista vajaan vuoden mittaisella blogiurallamme vielä käynytkään. Nimittäin sitä, että jäi päivä väliin. Tapanahan on ollut kirjoitella päivittäin, päiväkirjasta kun puhutaan, mutta eilen oli tosiaan niin järjettömän hoppu päivä, etten yksinkertaisesti ehtinyt missään välissä koneelle. Ja hassua kyllä, päivän aikana olitte mielessäni.

Tai no, päivässähän oli luppoaikaa vaikka kuinka, mutta se aika kului näytöspaikan takahuoneessa notkuen ja aikaa tappaen. Onneksi olin fiksuna naisena (ihan kuin olisin kokenutkin malli), ottanut mukaani kesken olevan dekkarin (Harjunpäätä mennään) jota sitten kunnon kirjatoukkana luin. 

Täytyisikin itse asiassa ladata kännykkään joku softa, jolla voisi bloggailla ns. tien päältä. Monia hauskoja fiiliksiä olisi jo nyt tullut jaettua vaikkapa hiekkikselta, mökeiltä tai sieltä Hämeenlinnasta, jos vaan tästä luuristani löytyi käyttökelpoinen softa siihen puuhaan. Osaisiko joku ystävällinen sielu suositella?

Mutta asiaan. Amatööriäidin päivä mallina alkoi vaatimattomasti jo puoli seitsemältä, jolloin oli herätys. Ehdin siinä väsyneenä ja silmät tirrillään tuskaisena vessassa miettiä, että jos mallin työ todella on tällaista (esimerkiksi nyt epäinhimillisen aikaisia aamuja) en todellakaan ole heille kade. Ehen. Eikä homma mitenkään päin olisi minua varten. 

No, kiltisti silti kampaajan tuolissa istuin tasan kello kahdeksalta ja katselin, kun lettiäni alettiin krepata, pöyhiä, tupeerata ja mömmöttää. Muuta verbiä en siihen puuhaan keksi, sen verran sekalainen määrä erilaisia kemikaaleja tukkaani tussauteltiin. Pari tuntia ja olin valmis, kiitos edellisenä päivänä suoritettujen esivalmisteluiden. Sitten vaan erityisluvalla kotiin nasukkaa hoitamaan.

Tästä se lähtee...

Ja joo, naurakaa vaan - se on pinkki!

Jo ajomatka kotiin oli melko haastava. Pallo osui Minin kattoon ja jouduin ajamaan lysyssä kuin kitukasvuinen mummo ratin takana. Kampaajani oli latonut minulle ukaasit siitä, kuinka pallolle ei saanut käydä mitään. No, Nasu tuijotteli palloa hetken ja viuh vaan kun pienet kädet syöksyivät kohti ihanan kiehtovaa pallukkaa. Eli joo, oli melkoinen haaste pitää pallo ojennuksessa ja arki naperon kanssa rullaamassa.

Sain sen kuitenkin kuin ihmeen kaupalla toimimaan ja muutaman tunnin päästä olikin jo aika suunnata takaisin kampaamoon. Mummi ja ukki tulivat onneksi pelastamaan lastenhoitopulaan joutuneen mallin, mallin mies kun joutui lauantaiksi töihin. Ja niinpä malli pakkasi laukkuunsa illan juhlatamineet (illalla tiedossa oli synttärijuhlien lisäksi Klubin Sirkus & Burleski bileet) ja suuntasi kohti näytöstä. 

No minkälainen siitä sitten tuli? Saan toivottavasti hieman ammattimaisempia kuvia itselleni jossain vaiheessa, kuvaaja kun paikalla oli, mutta tässä nyt miehen räpsimiä kuvia uupuneesta, mutta onnellisesta mallista yöllä kello kaksi. Pitkä päivä painaa jo jaloissa ja meikkikin on vaatimattomasti vain kaksitoista tuntia vanha, mutta kampaus senkun on ja pysyy.

Moro kaikille, on tuollainen alivuokralainen tuolla pään päällä.

Pallo oli yllättävän painava päässä ja tiellä oikeastaan kaikkialla, mutta oli se vaan hauska. Kun saavuimme Klubille yhdentoista jälkeen, juuri kesken Tullikamarinaukiolla oleen tulishown, totesi mies vierestä unohtaneensa täysin kampaukseni, kunnes ihmiset alkoivat sitä tuijottamaan. Niin kävi itsellenikin, unohdin koko hökötyksen, kunnes sain ohikulkijoilta hymyjä ja peukkuja. Taisi olla aikamoinen hyvän tuulen tukka tuo, sen verran iloa se ympärilleen loi.

Meikki on itse tehty, ripset ei todellakaan omat, hehe.

Olen huomannut, että parhaita kuvia meikäläisestä saa kunhan en vaan missään tapauksessa, ikinä, poseeraa. Tai siis yritä poseerata, enhän mä sitä hommaa osaa. Niinpä itsestäni ainakin nämä seuraavat, miehen salaa kesken tohinoiden näpsäisemät kuvat ovat ehkä luonnollisimmat (joo, melko huvittava sanavalinta tuon lookin kanssa) ja siten parhaat.

Mihis se mun kännykkä jäi?  Puhumattakaan hyvästä ryhdistä, hehe.

Mielestäni tukka on tosi onnistunut takaakin, vaikka perfektionismiin taipuvainen kampaajani Marjo ei banaaninutturaansa täysin tyytyväinen ollutkaan. Oli kuulemma yksi ylimääräinen skrubu, joka otti silmään. No, ei ottanut minulla.

 Pitsinen mekko on muuten oma, päällä nimenomaan niitä burleski-bileitä varten.

Näytöksessä esiteltiin kampausten ohella myös huonekaluja ja vaatteita. Meikäläiselle osui päälle aivan ihana Super Muka va:n musta graafinen mekko, tämä tässä näin. Mekko oli mahtavan geometrinen ja siinä oli tuollaiset häröt liehukkket sivulla, se päällä olo oli jotenkin turvallinen ja Pikku Myymäinen. Kerroinkin suunnittelija-Annalle, että voisin ostaa kyseisen mekon itselleni töihin, sitten kun sinne palaan.

Katsokaa nyt, näytän lähinnä laamalta, kun yritän poseerata.

No mitäs sanotte? Pidetäänkö tukka pinkkinä jatkossakin vai yritetäänkö takaisin blondiksi?