torstai 22. syyskuuta 2011

Raitoja siellä ja raitoja täällä

Tänään puettiin päälle eilisiltapäivän vierailuasu. En tainnut mainitakaan, että kävimme eilen Nasun kanssa moikkaamassa ihanaa kuusikuukautista Siiriä ja hänen äitiään. Tämä oli itse asiassa niitä harvoja kertoja, kun vierailupaikassa on Nasua selkeästi pienempi vauveli. 

Useimmiten nasukka on nimittäin se porukan pienin, jonka pärjäämistä muut vahtivat. Melkein aina turhaan, sillä napero kyllä pitää puolensa eikä vähästä hätkähdä. Siinä saa tulla lelusta jos toisestakin päähän eikä haittaa mitään. Nyt homma menikin sitten niin päin, että minä sain katsella nasukan perään ettei se aivan villiinny senioriteetistään. Hienostihan se meni, vaikka välillä iski sylikateus kun äiti innostui halittelemaan Siiriä. Hassua, sillä sitäkään ei vielä juuri oltu koettu. No, nyt on.

Päälle puettiin ankeasta sadesäästä johtuen pirtsakkaa keltaista. Ja koska tosiaan tänään tuo ankeus ulkona näyttää jatkuvan, sai tästä asusta kummasti myös tänään energiaa. Eikä sitä ehditty eilen edes kuolata koppuraksikaan, joten ei muuta kuin aamulla päälle vaan. 

Tai aamulla ja aamulla, ihan aamulla näimme ex tempore-kaffejen merkeissä Invaasioiden Katia Tullintorilla, jonne ehdittiin pukea vain kotikalsariasu. Mutta kotiin palattuamme pukeuduttiin sitten päivää varten kunnolla, tähän asuun.

Nasu tulee kaapista.


 Pitkän tauon jälkeen nää naksutkin on taas aikas hyviä.
*********
Keltainen froteebody & sukkikset - Metsola
Raidallinen froteemekko - Pikku Onni
Kaapista esiin kaivetut naksut - Hävyttömän vanhoja

Olen myös vaiheeksi tehnyt joitain Huutislöytöjä, enpä olekaan taas hetkeen niistä kirjoitellut. Tai no, kirjoitinhan niistä syys- ja talviasuista, mutta naperon kasvaessa vinhaa vauhtia myös ihan näitä perusvaatteita on tullut osteltua. En enää muista mitä kaikkia olen teille esitellyt, mutta tässä nyt kuvia muutamista.

Ihan ensiksi pitää aloittaa Nasun eilen saamasta synttärilahjasta. Siirin äiti oli löytänyt naperolle aivan valtavan ihanan Finnwearin mekon, katsokaas. Ja iiik! Se on vielä mustakin :) Mekon vieruspaikan ansaitsee ehdottomasti viimeisin Huutislöytöni, joka aiheutti allekirjoittaneessa sellaista kunnon itsekehuista "teinpäs vallan hienon ja harvinaisen löydön" -hykertelyä.


Mekon malli on ihan mahtava, tulee hieman Batman mieleen.
Ja toppatakki yksinkertaisesti sanoinkuvaamattoman söpö.


Sitten sitä pakollista froteeta. Eli Metsolan raitakalsarit ja Myllymuksujen body.
Sekä Marimekon ihana Marianne-haalari ja Superfitin kengät hiekkikselle (kärjissä konttausnaarmuja).

Nyt täytyy alkaa miettimään hieman eri kaliiberin juttuja kuin vauva-arkea, joten aivojani kaivataan muualle. Oikein nastaa sadepäivää kaikille, me jäämme Nasun kanssa innoissamme odottelemaan ihanaa Matildaa, joka myöhemmin tänään sulostuttaa kotiamme läsnäolollaan. Sekä tietenkin Matildan mukavaa äitiä. Jotenkin aina me äidit unohdumme hehkutuksesta, vaikka äidithän ne vasta ihania ovatkin!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Tuli tässä mieleen kun aikaisemmin postailit värjääntyneestä haalarista. Itse innostuin tilaamaan samaa peruainetta kun käytät ja sain värjättyä aika monia vaatteita ensipesussa...missä lie vika!? Sain kuitenkin värit suht hyvin palautettua kun pesin vaatteet kerran perlanalla(musta nestemäinen pesuaine). Toimii siis! Kannaattaa kokeilla!
-I

Heli kirjoitti...

-l: Mitä ihmettä? Tuliko se siis sulla siitä Allegrosta? Mä taas olen käyttänyt pelkästään Allegroa nyt kaksi ja puoli vuotta ja tämä oli eka kerta kun näin kävi. Ihme homma, mistäs tähän nyt sais selvyyden?

Mä itse nyt epäilen että syynä oli pesussa ollut H&M:n musta body, joka tosin oli sitä ennen pesty kyllä jo useamman kerran, mut ilmeisesti päästi vielä väriä. Prkl! Ärsyttää, vain niin tyhmä ku mä pesee herkän kirkkaan keltaisen mustan kanssa... Toisaalta, eipä ne mitkään mukana olleet itse värjätyt kirkkaankeltaiset ja oranssit kledjut ottaneet mitään väriä, vain ainoastaan tuo Tutan velourinen. Hmm... go figure?

Äni kirjoitti...

Täällä toinen random kysymys:
Mistä ostat Nitor-väriaineet?

Oon kolunnut Prismoja, mutta ei vain löydy mitään kivoja värejä. Tylsää tummansinistä, -punaista ja -vihreetä vain perus mustan ja ruskeen kanssa. Mistä mä löytäisin turkoosia, violettia, kirkasta keltaista??

Anonyymi kirjoitti...

Hei taas!
Kysyin marimekolta ja allegrolta, mut en saanut mitään selvää vastausta. En sitten tiedä missä oli vika, mut onneks värit palas aika hyvin sen toisen pesuaineen kanssa kun pesi kerran. Muuten olen kyllä ollut tyytyväinen, enkä nytkään pois lähettänyt vaikka olisin saanut ;)
-I

Heli kirjoitti...

Äni: Mä ostan ne aina Citymarketista, siellä on ollut tosi hyvä valikoima. Ainakin mun mielestä. Muista kaupoista en ole edes katsellut eli sikäli en osaa verrata missä olis eniten. Ainakin miedän kirkkaankeltainen, oranssi, punainen ja sininen on sieltä.

-l: Ihme homma! Mulla itse aisassa värjäänty kans se Marimekon paita (se musta-valkoinen, jossa aaltoja, oli päällä esim. siellä Särkänniemessä), mut ystävä kertoi et sillä oli se sama värjääntynyt knassa. Ei siis pahasti, mut valkoinen ei ole enää puhtaan valkoista. Mut toi meidän Tutan norsuhaalari on kyllä törkeä ja todella värjääntynyt... Kai tämä sitten kuuluu samaan ihmetysten kategoriaan ku se, että sukilta häviää pesussa parit?

Äni kirjoitti...

Löysinkin Kuljun kartanosta jo turkoosia Nitoria. Violettia ei ollut sielläkään, joten ostin sen Dylonia. Huomenna värjäilemään! :D