torstai 29. syyskuuta 2011

Vauvan tuoksua

Tänään käytiin nuuskuttelemassa vauvaa. Ystäväni sai kuukausi sitten pienen vauvapojan ja sitä sitten Matildan & hänen äitinsä kanssa käytiin ihastelemassa. Tuliaisiksi haettiin Kuopuksesta Metsolan uutta tuotantoa, ne ihanat froteiset Moondrive-haalarit (ne kelta-mustat, joissa siili hurjastelee).

Päälle puettiin pirtsakan keltaista, jotenkin yleismaailmallinen olo oli tänään niin väsynyt, vetämätön ja ankea, että Nasu oli puettava energisoiviin väreihin. Itsehän mä olin taas mustassa neuleessa ja farkuissa, eipä löydy meikäläisen vaatekaapista keltaista. Pitäisiköhän korjata asia?

Nasu kiihdyttää paikalle.


Mutsi oli pihistänyt meitsin pallon, tänne näin nyt se!
Ehei, en kyllä anna tätä sulle takasin.
********
SunRay body - Metsola
Maailman ihanimmat pussihaaalarit - Aarrekid
Keltaiset sukkikset - Metsola
Kuvien ottohetki - Myöhään illalla, pimeässä

Matildalla oli onneksi yksi ekstraistuin jota nasukka sai lainata, yhdellä autolla kun kimpassa mentiin. Ja jo autossa odotti näin huvittava näky. Ei voi mitään, aiemmin mainitsemani kaksosfiilis senkun kasvoi noita tättähääriä katsoessani.

Mitä sä siinä naureskelet, joko mennään?

Herjointa koko hommassa oli kuitenkin se hetki, kun kuorimme Matildan ja Nasun ulkovaatteistaan. Jotkut äiskät sitä näköjään diggaavat lievästi ilmaistuna samankaltaisista vaatteista... hehe.

Mitä väliä vaatteista, tsekatkaa ny mitä täältä löytyy!

Ota sä Nasu tämä.

Mekö samiksia? No ei kai ny sentään...

Vieraspaikassa oli megahieno akvaario, jota Nasu ja Matilda yhdessä ihailivat. Harmittaa vaan tuon kännykameran surkea laatu, sitä tottui nokialaisten kanssa aina siihen että kuvatut kuvat olivat huippulaatua ja tämän iPhonen kanssa on saanut jatkuvasti tapella rakeisten, epäselvien ja tummien kuvien kanssa. Hmph!

Mitäs se Matilda pongaskaan?

Mahtava akvaario!

Nyt on takki melko tyhjä, taidankin painua ennätysajoissa pehkuihin. Mukavaa iltaa kaikille teille joilla vielä virtaa piisaa!

7 kommenttia:

L-E kirjoitti...

Hihi, tekstiilikaksoset :D.

Maria kirjoitti...

Ihanat samikset :)

Vauvan tuoksu on ihan parhautta <3

Mirtelo kirjoitti...

Oon varmaan ihan täysin hakoteillä, mutta oliko Nasun isästä tänään kuva White Trash Disease -blogissa? Oli mielestäni ihan näköinen!

Heli kirjoitti...

L-E: Kyllä, sanan varsinaisessa merkityksessä!

Maria: Vauvan tuoksu on kyllä ihan oma juttunsa. Ennen omaa vauvaa naureskelin aina niille, jotka sitä nuuskuttelivat. Nyt sitten, ähäkutti Heli vaan, olen näemmä liittynyt samaan nuuskuttelijoiden kerhoon. Niin se eletty elämä meitä muokkaa ;)

Mirtelo: Hienosti pongattu :D Nasun isi on tosiaan Natan pomo.

L-E kirjoitti...

Talvihaalarikriisi ratkaistu. Uudella (eli kalliilla ;)) mutta täydellisellä haalarilla. Käy blogissani kurkkimassa mihin päädyin pähkäilyissäni. Nyt saa talvi tulla meidänkin puolesta (no, ei ehkä ihan vielä).

Kati kirjoitti...

Appseista Camera plus-maksoi 1,56e. Tosin mä en muista koskaan sitä käyttää, mut ne jotka muistaa niin kehuvat. Ihanat tekstiilikaksoset teillä :D

Heli kirjoitti...

L-E: Hahaa! Pyxistä pukkas. Kyllä me nyt vannotaan Molon nimeen kumpikin, hihi. Ja samoin Tepsutellaan ihan samiksina :)

Kati: Njoo, aina mun se pitäis ostaa, mut hankkimatta on jäänyt tähänkin asti, kun joku pikkupirulainen mun mielessäni hinaa sitä vastaan, et puhelimessa olevaa kameraa pitäis rahalla parannella. Huoh.