Nasu arkijäynäilee

Tänään sitten tesmittiin noita ihan itte värjättyjä Metsolan haalareita, niitä jotka paremmin ruskeina tunnetaan. Meillähän ne on nyt sen innokkaan värinpoiston seurauksena oranssit. Mutta hei, olis niitä ankeampiakin värejä maailmassa kun oranssi, joten ei muuta kuin päälle vaan ja tuntumaa ottamaan.

Vihdoinkin kukka jota saa nyppiä!

Tsiigaa mutsi, ihan ku näissä mun pöksyissä.

********

Kukkahaalari - Metsolan ruskea Daisy, ihan itse värinpoistettu

Ruskea froteebody - Metsola

Ajattelin tänään kertoa hieman nasukan päiväpuuhista, niistä pikkujäynöistä ja kepposista joita täällä päivästä toiseen äidin kiusaksi harrastetaan. 

Ensiksikin tämä natiaisen kuvaaminen. Nyt tuo ipana on ihan selkeästi jo havahtunut siihen, että sitä todella kuvataan. Siis että mitä se tarkoittaa; kiinnostavaa mustaa laatikkoa vielä kiinnostavammalla linssinsuojuksella. Ja kun tuon äärimmilleen viritetyn mielenkiinnon yhdistää toiseen pinnalla olevaan asiaan eli purkkien vimmaiseen kansittamiseen, saadaan tulokseksi lähes mahdoton kuvattava.

Rauh! Muahan et mutsi kuvaa. Mä sut kansitan.

Hähä, sainpas tän! Ja nyt se vaan paikoilleen, tai-dat-tai...

Toinen, ilmeisesti ihan vakio lapsiperheiden hittituote, on tuo astianpesukone. Se jaksaa kiinnostaa, päivästä toiseen. Ja erityisesti tietenkin se pikkulusikoiden, haarukoiden ja veitsien astia, jonka sisältö on ihan pakko levitellä ympäri asuntoa heti, kun se vaan pikkunakkien varmaan otteeseen saadaan. Ja se otehan ei ole haasteen eikä minkään takana.

Ensin koneen ovi auki, sitten laskutason kautta haarukoita levittelemään.

Eikä tartte auttaa, ei.

Jääkaapin ja pakastimen oviin kiinnitetyt magneetit ovat nekin saaneet kyytiä jo kuukausien ajan. Ensiksi niitä vain syödä lussuteltiin, nykyään tihutyöt ovat edenneet jo sille asteelle, että magneetteja löytyy kodistamme mitä uskomattomimmista paikoista. Nimimerkki rintsikoistaan yhden valkoisen esiin kaivanut.

Naps, naps vaan! Ja meitsi poimii aarteet talteen. 

Mihinkähän näitä tänään piilottelis, hmmm...?

Aivan oma lukunsa ovat kaikki kaapit, ovet ja laatikot. Sen vessanpytyn kannen rummutuksen lisäksi Nasu arvostaa todella korkealle kuivaruokakaapin (pastat, jauhot, säilykkeet jne) ja DVD-kaapin tyhjentämistä. Tai no, kaappien räjäyttäminen olisi ehkä oikeampi sana. Yhtenä päivänä nassikka käveli minua vastaan täysin tyytyväisenä kokonaista valkosipulia rouskutellen. Hienosti upposi, kuorineen päivineen. Oli näemmä käynyt hieman evästä hakemassa.

No, kuten aiemmin kirjoitinkin, haettiin niitä Ikean oviensulkijoita. Jos vaikka toimisivat niitä megasupersurkeita kulmasuojia paremmin. Toistaiseksi ovat pitäneet Nasun vaatekaapit siistinä, mutta noita muita kaappeja ollaan tähän asti koitettu sulkea pelkällä maalarinteipillä.

Mutta katso, tuo natiainenhan on oppinut avaamaan nuo meidän huolella liimaamat salpamme. Niin se kävelee tyynen rauhallisesti teipin luo, äheltää hetken ja kas! Johan taas aukeaa se suljettukin kaappi (lue: kielletty). Täällä selkeästi kasvaa ja kypsyy seuraavan sukupolven Houdini.

Voi ei, säälittävää. Taasko ne porukat yrittää jotain ankeaa teippikikkaa.

Kas näin, ongelma ratkaistu!

Edellä mainittujen peruskaappien lisäksi on olemassa yksi erittäin sähköjohtoinen kaappi, johon Nasulle ei pitäisi olla mitään asiaa. Puhun nyt miehen toisesta vauvasta, parimetrisestä peliautomaatista, joka nököttää olohuoneen nurkassamme. Onneksi kaapista on nyt sähköt kytketty pois, mutta ei tuo johtojen sekoittelu nyt varmaankaan kauhean hyvää itse pelille tee.

Mitähän, jos työntäisin tämän kortin nyt tänne...

Jaa mitä mutsi? Tää on vaan tällainen muovikortti, älä hätäile.

Sitten välillä mennään äitiä pakoon. Varsinkin jos tiedossa on jotain ikävää. Jaa mikä sitten on ikävää? No, sehän vaihtelee mystisesti päivästä toiseen. Välillä ikävää on päälle pukeminen, välillä pelkkä vaipan laitto. Välillä risoo syöminen ja välillä, huoh, pelkkä äidin naamataulu.

Mä oonki täällä peilipöydän sisässä sua paossa, hihi.

Catch me if you can!

Ai et mahdu vai? Mä taas mahdun hienosti, jopa venyttelen. Tsiigaappas.