Kaverit hei, se on nyt kuulkaas lokakuu! Tajutonta mitä vauhtia aika juoksee, nythän on sit syksy. Oikeesti. Ei siitä mihinkään pääse. Jotenkin kieroutuneesti teki mieli pukea Nasu tänään pikku amppariksi, vaikka oikean elämän ampparit taitavat kohta pökräillä jo kesken lentonsa. Jos niitä tuolla ulkona enää edes lentelee. Joka tapauksessa, viimeisin löytö Huutiksesta pääsi siis tänään päälle.
Mutsi hei, nää on aikas siistit nää meitsin uudet popot!
Mut nää mun uudet haalarit on kyllä vähän liian pitkät...
Ottaisin sen kengän takaisin, kiitos.
**********
Ruskea froteebody - Metsola
Ampparihaalarit - Metsola
Punaiset kengät - Kavat
Paljaat sääret peilissä - Nasun isin muotovaliojalat
Nyt ne vauvat ovat syntyneet! Eli oikeastaan kaikki ne ystäväpiirini vauvelit, joiden laskettu aika oli syyskuussa, ovat nyt syntyneet. Tuli kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, IHANAA! Niinpä sitä vauvelin tuoksua päästään tässä nuuskuttelemaan oikein urakalla lähiviikkoina, jeejee!
Olin varautunut vauveleiden tuloon jo hyvissä ajoin ja hommasin niille vaatteita syntymälahjoiksi, tottakai. Enempää en vaatteista viitsi nyt paljastaa, jos vaikka vauveleiden vanhemmat sattuisivat tätä lukemaan, mutta palataan niihin vaikka sitten kun lahjukset on perille toimitettu.
Tänään oli aivan mahtavan aurinkoinen päivä ja sen kunniaksi lähdettiin koko perheen kesken kävelylenkille. Lopuksi päädyttiin tietenkin Sorsapuistoon lintuja ja leikkihärveleitä ihmettelemään, joskin keikka sinne jäi melko lyhyeksi navakasti puhaltaneen tuulen takia.
Venaas mutsi ni mä poistan noi Rikin karvat tällä tarraharjalla ennen ku lähdetään.
Mutsiiii! Mennään jo, puisto odottaa!
*******
Norsutakki - Löytö Huutiksesta
Norsulakki - Punainen norsu
Edelleenkin mua naurattaa katsoa Nasun kävelyä. Ei siksi, että se olisi jotenkin epävarmaa käyntiä, vaan siksi että musta on yhä vaan edelleen niin hassua, että mun vauvani kävelee jo. Menee itse kaikkiin niihin paikkoihin, joihin haluaa. Kuten esimerkiksi autotallin luiskan reunalta suoraan alas (jälleen yksi vekki otsassa lisää).
Mä meen nyt tänne. Niitä lintuja katsomaan.
Tuolla on yks pörheä ja hassun näköinen.
Onpas se iso.
Täältä ylhäältä isin kainalosta näkee vielä paremmin.
5 kommenttia:
Voi jee, ihania norsuja. Mulle tuli koti-ikävä Tampereelle näitä kuvia katsellessa (taidan olla vähän väsynyt tai sitten raskaana kun niin liikutuin - no ei kai?).
L-E: Tampester on kyllä ehkä paras Suomen kaupunki, kyllä tänne saakin olla ikävä :) Ja liikuttuiminen on ainakin mulla jäänyt lapsen saamisen jälkeen jotenkin aiempaa herkemmäksi, enkä enää imetyksen loputtua voi syyttää hormonejakaan. Tuliko musta siis nyt tällänen liikkistelijä for good?
Huh, se onkin siis vain tuota lapsen saamisen jälkeistä liikkistelyä ;). Voi olla että se on tullut jäädäkseen, maailma kun on muutenkin muuttunut (ainakin siis oma). Mutta heiii, kyynelehditään yhdessä ja nuuhkutellaan liikuttuneina ystävien vauvoja :D.
Nyt juuri taidan olla muutenkin aika herkällä mielellä kun muistelen vuoden takaisia kun odotin naperomme syntymää hetkenä minä hyvänsä. No, se hetki tuli vasta 29. päivä ja synnytyksessäkään ei kaikki mennyt niin kuin Strömsössä... Ehkä se on tämä lokakuu joka saa aikaan myös akuutin Tampere-ikävän, onneksi siellä maailman parhaassa kaupungissa pääsee sentään käymään vaikkei asua nyt juuri voikaan (ehkä sitten joskus eläkkeellä, tulevaisuuden paluumuuttaja siis).
määkin tykkään tampereesta kovasti ja etenkin syksyisin tekee mieli käydä siellä! vähän sama juttu turun kanssa mut se murre on jotain kauheeta.. oonkin viettänyt koko viikonlopun feisbuukin puhu tampereen kiälellä-päivää, kyä maar on kotosaa! :D
voi ku tää mun kommentti nyt näkyis, ottaa kupoliin ku taas on edelliset näemmä hävinneet bitteinä avaruuteen nyyhkis :(
L-E: Niin mä olen asian räknäillyt. Tai siis, mä olen itse ainakin selkeesti herkempi lapsen saamisen jälkeen. Miksei siitä varotella äitiysoppaissa, hä? :) Ja teretulemast vaan kato vierailulle, nääsnääs
liiska: Juuri tänään mies nauroi mun puhuneen kamalaa tampereen murretta, kun tavattiin hänen työkaverinsa äkisti kadulla. Hassua, oikeasti en juuri väännä tampereen murretta, paitsi ehkä isäni kanssa puhuessani. Ja mikähän ihme siinä on, et meidän muidenkin lukijoiden kommentit on hävinneet jonnekin bittiavaruuteen...? Blogger prkl!
Lähetä kommentti