Iloa Niilolta

Hei, ajattelin tänään kirjoittaa iloisesta asiasta. Nimittäin hyvästä asiakaskokemuksesta ja siitä kumpuavasta tyytyväisyydestä. Kuten meitä jo kauemmin lukeneet tietävätkin, vedin herneen nestuukiin jokin aika sitten siitä korruptiovitsauksesta ja rehellisyyden puutteesta, joka blogimaailmassa tuntuu valitettavasti yleistyvän. No, minä tyttöhän siitä innostuneena yritin olla parempi ihminen ja kirjoittaa rehellisesti asioista, jotka eivät vaan toimi. 

Samaan syssyyn tuli todettua, että pitäisi kyllä kirjoittaa myös asiosta jotka toimivat ja tämä kirjoitukseni käsittelee tänään nyt sellaista. Ja heti kärkeen pitää ehdottomasti todeta, että kirjoituksellani ei ole minkäänlaista sidosta kehumaani tahoon. En ole saanut tästä kirjoituksesta yhtikäs mitään enkä tule saamaankaan. Kysessä on siis rehellinen "Heli testaa ja suosittelee" -raapustus, joka pohjaa ihan normaaliin asiakaskokemukseen vailla kytkykauppojen velvoitteita. Var så god.

Oli siis synkkä ja myrskyisä maanantai. Siis oikeasti oli, ainakin täällä Tampereella. Synkkä oli myös mieleni, sillä päivä oli suoraan sanottuna täysin paska, oikein syvältä hanurista joka suhteessa. Hetki, johon nyt zoomaan on tilanne, johon huipentui ihan kaikki. Tämän hetken hahmottamien on olennaista myös myöhemmän tarinani kannalta, joten malttakaahan hetki.

Istun siis työpisteelläni ja meneillään on varsinainen työpäivän piristäjä, lounaan jälkeinen rupattelutuokio siellä kuuluisalla Sydänpyllyt -palstalla. Näppäilen parhaani mukaan asiallista kirjelmää tapahtumasta, johon itse suhtaudun hyvin vakavasti. Mielestäni tilanne on hyvin selkeä ja yksiselitteinenkin, mutta itsensä ilmaiseminen muutamalla sanalla täysin vieraille ihmisille ei ole helppoa. Kieli keskellä suuta siis mennään.

Samaan aikaan mielessä tykyttää vielä pari muutakin ahdistusta aiheuttavaa seikkaa, joihin en nyt aio mennä sen tarkemmin, toteanpahan vaan että silloin ahdisti ja kunnolla. Tähän kaikkeen saan vielä kuin kirsikkana kakkuun mailia nettikaupasta, josta olin perjantaina tilannut satsin Albababya alennettuun hintaan. Mikä puolestaan oli kyllä varsinainen perjantain piristäjä, Albababya kun ei käytännössä koskaan ole alennuksessa.

No mutta takaisin tuskakohtaukseen. Mailissa pahoitellaan varastosaldovirhettä ja kerrotaan erittäin asiallisesti ja pahoitellen, että hupparia jonka tietyn hameen kanssa tilasin, ei olekaan. Yritän kaikkeni ja pinnistän vastausta mailiin kirjoittaessani, mutta pelkään silti olevani sanavalintoineni hieman tyly. Harmittaa hupparin puuttuminen, harmittaahan se. Varsinkin kun tapahtuma pläjähtää keskelle sellaista ketutuskaaosta, ettei toisesta väliä. Mikä ei tietenkään ole kyseisen nettikaupan syy.

Vaihdamme maileja pitkin päivää ja pohdimme mitä tehdä. Saan niin hyvää asiakaspalvelua, ehdotuksia ja käsittämätöntä kyllä tukea, etten päivän päätteeksi enää tiedä miten päin olisin. En ole törmännyt näin hyvään asiakaspalveluun vuosiin, ainakaan ei tule mitään vastaavaa kokemusta mieleen. 

Viestittelymme lopputulemana saan puuttuvan hupparin tilalle toisenlaisen ihanuuden ja sellaisen hyvän mielen, etten sitä näillä latteilla sanoilla osaa edes kuvata. 

Entäs mutsi tämä mun asiakaspalveluni? 

Tässä juuri parasta aikaa puran ostoksia.

 Voin sanoo, ettei oo mitään kevyttää puuhaa tämä.

Mut multahan tämä sujuu. Ole hyvä isi, litra maitoo.

*********

Pinkki body - Albababy

Pinkit villaleggarit - Metsola

Pahoittelen mailissani myös mahdollista töykeyttäni ja kerron, ettei se mieliala nettikaupasta johtunut. Selitän tilanteen vain olevan nyt muista syistä johtuen ärsyttävä ja mieli paha. Mutta mitä saankaaan vastaukseksi? Myyjä selittää varastovirheen olevan kuitenkin heidän vikansa ja ymmärtävän siitä kumpuavan harmistuksen. Lisäksi saan kaupan päälle annoksen tukea, ymmärrystä ja tsemppiä. Eihän tällaista voi ollakaan.

Tänään hain postista kaupasta tilaamani ihanuudet, jotka saapuivat kauniisti pakattuina nopeasti ja pienen yllätyksen kera. Myyjä oli viestinsä mukaan ajatellut, että tämä pieni yllätyslahja piristäisi mieltäni kaiken tapahtuneen jälkeen.

Sopiiko et mä puran nämä kaikki nyt pusseistaan?

Hei, nämä villasukathan sopis tämän hupparin kanssa. Eikös?

Kaiken kruunasi vielä tilauslistaan piirretty sympaattinen hymynaama, joka kiitteli tilauksesta. Nasukin oli erityisen otettu pakkausmuoveista, vaatteiden väreistä ja pehmoisista materiaaleista.

 Ai että mutsi, mitä ihanuuksia! Pitsibodya mulla ei vielä ollutkaan.

 Koko setti. Kuten kuvasta näkyy, joulu tulee. Punainen on taas pop.

Mikä kauppa siis on kyseessä? Se on NiiloIlo, todellinen iloa tuova hyvän mielen kauppa. Minä en voi kuin suositella ja antaa nettikaupalle prässissä mankeloituneen äidin vilpittömän kiitoksen ja papukaijamerkin. 

Lisää tällaista palvelua, inhimillisyyttä ja vastuunkantoa. Kiitos.     

Ahdistuksen anatomia

Voi te! 

Rikon nyt rutiinejani ja jätän ensimmäistä kertaa yksitellen vastaamatta kommentteihinne. Vastaan sen sijaan teille kaikille tällä tekstilläni, samasta aiheesta kun tänään on edelleen pakko jatkaa. Henkinen pakko, jos ei muuta. 

Tämä asia kun nyt melko kestona mielessä pyörii, aina eri puolia itsestään paljastaen. Sillä jos asia olisi yksioikoisen selkeä, olisi homma sillä sitten selväkin. Vaan niinhän elämässä harvoin käy, ainakaan meille harmaannäkijöille.

 Mutsi hei, tää on hankala asia. Mut onneks meillä on niin huiput tukijoukot!

Terkkuja kaikille teille! Toivoo Nasu, mutsi ja mutsin silmäpussit

Olen saanut teiltä aivan ihanaa palautetta niin kommenttiboksiin kuin mailiinkin. En voi kylliksi kiittää siitä, joka kerta kun olen saanut uuden viestin on tuntunut siltä kun olisin saanut voimahalin ja ämpärillisen auringonpaistetta. Voi, voi teitä!

En usko hätiköintiin, vaan intuitioon ja asioiden rauhalliseen selvittämiseen. Tämä voi tulla yllätyksenä monelle minut tuntevalle, minua kun yleisesti kait pidetään temperamentisena, nopeana ja sähäkkänä. Mitä kyllä olenkin. 

Mutta se mitä pinnalle ei näy, on se, että prosessoin asiat kyllä aina huolella pääni sisällä. Se, mikä voi ulospäin näyttää salamannopealta reagoinnilta, on usein pitkähkönkin päänsisäisen ajatus- ja tunneketjun tulosta. Ehkäpä mun synapsit vaan liikkuvat tuplanopeudella normiin verrattuna, hehe.

Sillä aikaa ku sä mutsi pähkit siinä niiden aivojesi kanssa, mä ähkin tänne pytyn päälle.

Mä oonkin puolestani normia nopeampi kiipijä.

Voin nyt heti päästää teidät jännityksestä toteamalla, etten tiedä vielä mitä asian suhteen teen. Ainoa, mitä tiedän, on se etten toimi hätiköiden. Yksi parhaista äidiltäni saamistani elämänohjeista kuuluu seuraavasti: "Kun et tiedä mitä teet, älä vaan tee mitään". Sitä olen elämässäni pyrkinyt noudattamaan ja suuremmilta katastrofeilta on säästytty. 

Mikä tässä asiassa siis eniten ahdistaa? Tätä olen tänään pureskellut pienempiin osiin. Ahdistavinta ei ole, yllättävää kyllä, se että joku voi käyttää kuviani esimerkiksi omiin myynti-ilmoituksiinsa luvatta. Tai edes se aina käytetty esimerkki salakavalasta Pertti Pedofiilista, ei sillä etteikö sekin kaameaa olisi. Mutta kun ei Nasusta sellaista materiaalia blogissa edes ole. 

Ja moiseen tarkoitukseen voi kuvan kännykameralla napsaista vaikka puistossa tai uimarannalla, joten täysi kontrolli tässäkin suhteessa on lievää illusiota ja itsensä pettämistä. 

Tässä sulle Pertti vihaista naamaa.

Eniten mua ahdistaa vaan se tosiasia, että mun nasukastani on netissä satoja kuvia. Se. Se tosiasia vaan ahdistaa enkä oikein ymmärrä edes miksi. Olen jotenkin hassusti mustasukkainen - siellä ne ovat kaikille avoinna, ihanat kuvat nasukastani. Kuvat, joita voi nyt ihailla muutkin kuin lukijamme. Sillä tokihan lukijamme saavat kanssani Nasun kuvia ihailla, sehän on selvä.

Eli näin pitkälle olen asian kanssa edennyt. Ja koska tämä on se asia, joka mua häiritsee eniten, ei se hyvä ehdotus kuvien vesileimaamisesta sitten välttämättä auta. Hö. Blogin piilottaminen salasanan taakse oli sekin hyvä ehdotus, mutta myöskään se ei poista tuota kuvaongelmaa. Siellä ne ovat netissä nähkääs salaistenkin blogien kuvat. 

Sitä paitsi tottahan se tosiaan on (mitä useampi teistä kommentoikin), että ei teistä lukijoista suurin osa mukaan siihen salatun blogin 100 lukijan joukkoon mahtuisi. Ja kavereita ei jätetä! Tosin Äni vinkkasi siitä kirjoittaja-profiililla kikkailusta, joten sitä kautta asia olisi ehkä mahdollista järjestää. Mutta ahdistustani se ei poistaisi.

Mua täällä pöntön päällä ei kyllä ahdista sitten yhtään. Vaikka ekaa kertaa täällä oonkin.

Vetipä vakavaksi noi mutsin jutut. Turvaudun kieleeni. 

*********

Aurinkoinen body - Metsola

Raitahaalarit - Metsola

Eikä myöskään kiinnosta yhtään jossain salattuna lymyillä. Haluan, että blogiamme voi lukea täysin anonyymina ja salassa, jos niin haluaa. Jos sulkisin blogin, pitäisi lukuoikat lähettää jokaiselle mailiosoitteeseen ja siinähän sitten joutuisitte ne minulle antamaan. Mikä oikeus minulla niitä on tietää? Ei mielestäni mikään.

Juuri siksi en ole liittänyt blogin sivuun mitään ärsyttävää Lukijat-banneriakaan. Se on minusta täysin turhaa, mitä tarvetta minulla on julistaa sitä yksityistietoa kuka tekstejämme lukee? Tai lukijoidemme määrää? Saatte kaikki lukea juuri niin salassa tai avoimesti kuin haluatte, mutta pakko ei ole sitä missään julistaa. 

Paitsi jos haluatte sen bannerin, sitten toki se voidaan lisätä, Tuli meinaan juuri mieleen, että jos siitä on jotain käytännön hyötyä? Mä en suoraan sanottuna tiedä. Mutta meille siis riittää nasukan kanssa tilastotiedot siitä että teitä siellä on. Ja yllättävän paljonkin vielä :)

 

Toteutan siis äitini elämänviisautta enkä toistaiseksi tee mitään. Mietin, kypsyttelen ja selvittelen asiaa. Ennen kuin tiedän mitä teen, jatkamme Nasun kanssa ainakin toistaiseksi vanhaan malliin. Sillä toisaalta uskon vankasti myös siihen, ettei elämäänsä vaan voi elää aina pahinta peläten. Tippahan se tulee linssiin jo pelkästä ajatuksestakin lopettaa tämä rakas harrastus. 

Täällä sitä edelleen ollaan, innokkaina ja piirun verran liian lähellä kameraa.

Tuun teidän iholle.

Oma on syysi

Tänään on mieli raskas ja fiilis surkea. Painiskelen asian kanssa, jonka kanssa olen jo jonkin aikaa paininut. Oikeastaan säännöllisesti aina siitä saakka kun tätä blogia edes aloin suunnittelemaan. Nimittäin näistä Nasun kuvista, anonymiteetistä ja ennen kaikkea internetin ihmeellisestä maailmasta. 

Sysäyksen asian pohtimiselle antoi huomio siitä, kuinka joku täysin tuntematon ihminen oli blogistani nappaamallaan Nasun kuvalla myynyt Facebookin Sydänpyllyt-palstalla Mopsi-liinaa. No, ihan yks hailee mitä oli myynyt, mutta joka tapauksessa käyttänyt nassikkani kuvaa luvatta oman taloudellisen hyötynsä saamiseen. Ja se on, hyvin yksiselitteisesti, rikos.

Otan nämä tällaiset tekijänoikeusasiat hyvin vakavasti, jo pelkästään työni puolesta, enkä itse käytä luvatta toisten kuvia. Oletan myös muiden noudattavan lakia tässä asiassa. Ja jos kerran myy omaa tuotettaan, luulisi että siitä jaksaa myös napsaista kuvan? Eri asia on tietenkin se, meneekö tuote kenties paremmin kaupaksi Nasun naamalla kuin ehkä jossain sohvalla lojuessaan.

No, mitä minä tein? Kirjoitin sekä Sydänpyllyjen seinälle että kyseiselle myyjälle seuraavanlaisen viestin. Mikä asiasta tekee mielenkiintoista on tästä virinnyt keskustelu esimerkiksi sivuston ylläpitäjän kanssa. Alla viestiini syntynyt keskustelu tällä hetkellä:

Ja koska viestit eivät mahdu näkymään konaisuudessaan, seuraavassa koko keskustelu lyhentämättömänä:

********************

• Heli  -> Sydänpyllyt

  "Hei Kati XXXX, myit täällä eilen tuotetta lapseni kuvaa lupaa kysymättä myynti-ilmoituksessasi käyttäen (Mopsi-huivi). Kuva oli otettu blogistani, jossa nimenomaan kiellän kuvieni luvattoman käytön!
  
  Otan asian todella vakavasti enkä halua että lastani käytetään toisten ihmisten kaupanteon edistämiseen, toivoisitko itsekään moista oman lapsesi kyseessä ollessa? Tiedäthän että tuollainen kuvan luvaton käyttö kaupallisessa toiminnassa on rikos? Odotan sinulta vähintäänkin vastausta, pahoittelua ja lupausta ettei tule toistumaan. Kiitos."

  Anni   

  Ylläpito tässä; ymmärrän harmistumisesi, mutta asian voisi hoitaa suoraan ykistyisviestillä. Kuvia on toki luvatonta ottaa käyttöön (tekijänoikeus kuvaajalla), mutta netissä asiaa on hankala valvoa ja päättäessään laittaa lapsensa kuvan nettiin hyväksyy sen tosiasian, että kuva voi eksyä toisten käyttöön.
  
• Heli 
  

  Juu, mutta se on edelleen rikos ja asiaan tulee mielestäni AINA puuttua. Muuten ongelma ei ikinä katoa. Jos nimenomaan kiellän kuvieni käytön ei se kyllä sitä tarkoita, että hiljaa hyväksyisin sen kun kieltoa rikotaan ja syyttäisin asiasta itseäni. Varsinkaan kun on kyse kaupan tekemisestä. En odota ylläpidon asiaa mitenkään valvovan ja laitan asiasta siis käyttäjälle yksityisviestin. Haluan myös korostaa muille kauppaa tekeville (itse teen täällä myös paljon) että käyttäkää vain kuvia joihin teillä on lupa. kiitos.

  
  
• 
  

  Anni 
  

  Olen kannasi samaa mietlä. Asia kannattaisi korostaa tässä seinällä ihan mainitsematta nimiä. On tosiaan ajattelematonta ottaa erityisesti MYYNTI ilmoitukseen kuvaa, jossa on toisen lapsi. Myytävästä tuotteesta kun voi ottaa kuvan jokainen ihan itse! En todella puolustele luvatonta kuvien käyttöä, mutta avoimesta blogista se kuva voi valua vaikka minne, jollekin joka ei edes suomea ymmärrä ja jonka tarkoitusperät eivät ole niin harmittomat kuin yhden huivin myyminen :0/

  
  
• 
  

  Heli 
  

  Omalla nimellänihän myös minä tätä kritiikkiä annan eli aika tasavertaiseksi koen tämän lähestymistavan. Ja halusin laittaa tämän kommentin seinälle juurikin muistuttaakseni ihan kaikkia, että käyttävät vain kuvia joihin heillä on oikeus! Se, mitä mieltä kukin henkilökohtaisesti on lapsiblogeista ja niihin kuvien laittamisesta ei muuta sitä tosiasiaa, ettei kuvia saa luvatta muuhun käyttää. Piste. Mutta tarkoitukseni ei ole nyt vääntää tätä asiaa ylläpidon kanssa, vaan kyseisen henkilön :) Jään siis odottamaan vastausta yksityisviestiini.

  
  
• 
  

  Juuli  

  Hei jos et halua kuviasi käytettävän älä lataa ikinä mitään nettiin....kamalaa toisen ajojahtia ihan harmittomasta asiasta.
  

 ********************

Eli tuolla logiikalla "omapahan on syysi, mitäs laitat nettiin" rikoskin on ok? Kuulostaa yököttävästi samanlaiselta logiikalta kuin se, että on naisen syy jos hänet raiskataan pimeässä puistossa, mitäs käyttää minihametta ja ylipäätään on siellä puistossa. Väliäkö sillä että se on LAITONTA. Että mua riepoo tämä uhrin syyllistäminen.

Riepoo nyt sen verran, että olen tänään vakavissani harkinnut tämän bloggaamisen lopettamista ja blogin sulkemista. Tämä ei siis missään nimessä yksistään johdu vain tästä tapauksesta, vaan olen asiaa kypsytellyt jo jonkin aikaa. Minua kun oikeasti huolettaa minne nasukan kuvat saattavat joutua tietämättäni...

Toisaalta harmittaa ihan vietävästi, sillä tämä on meidän yhteinen päiväkirjamme kuvineen kaikkineen ja sellaisena sen haluaisin jatkossakin pitää. Kun kirjoitan blogia Bloggerin kautta, saan varmuuskopiot ikään kuin samaan hintaan. Yksin omalle koneelle kirjoittaminen ei vain ole sama juttu. Lisäksi kommenttinne, huomionne ja viestinne piristävät elämäämme ja antavat minulle todella paljon. Mitä siis tehdä?

Ja ei, tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole ruikuttaa mitään "älä lopeta" -kommentteja, vaan ihan aikuisten oikeasti avoimesti pohtia mitä asian suhteen pitäisi tehdä. 

Blogin sulkeminen ratkaisisi kuvaongelman, mutta mustaisi blogistin mielen. Blogin jatkaminen pitäisi päiväkirjan elossa, mutta huoli kuvien mahdollisesta jatkokäytöstä saattaisi sekin pilata päivän jos toisenkin.

 Mitä siis tehdä? 

***************

Edit klo 21.21: Kyseinen myyjä otti minuun reilusti yhteyttä, myönsi erheensä ja tietämättömyytensä sekä pahoitteli asiaa. Koko se soppa siis hänen kanssaan nyt selvitetty, oma juttunsa on sitten nuo muutamat ihanat sydänpyllyläiset kommentteineen, joille toivotan ongelmatonta ja empatiantäyteistä loppuelämää. 

Kiitos myös kaikille tsempistä, pitää paikkansa että te (monta sataa lukijaa päivässä) ette kyllä salattuun blogiin mahdu :( Ja kavereitahan ei rannalle jätetä! Jatkamme asian pähkimistä ja lisää hyviä vinkkejä & ratkaisuehdotuksia otetaan ilolla vastaan. Ja hei, te lukijat _oikeasti_ pelastitte mun iltani. Kiitos korvaamattomasta vertaistuestanne! *rutistaa lujaa*

Päivä Nasun kanssa

Millaista se arki tuollaisen viittä vajaa puolitoistavuotiaan taaperon kanssa on? No, se on rutiineja ja yllätyksiä samassa suhteessa, ainakin oman kokemukseni mukaan. Nyt töihin palattuani huomaan palaavani päivisin ajatuksissani aina välillä päiviin Nasun kanssa, tuohon ihanaan arkeen joka näillä näkymin ei enää palaa. Kuten on niin monen, voi aivan liian monen muunkin asian kanssa. 

Mutta sitähän tämä lapsen kasvaminen ja kasvattaminen on, luopumista. Jatkuvaa luopumista. Ja luopuessaan saa aina tilalle jotain uutta, joten älkää käsittäkö väärin. En ole surullinen, ehkä hitusen haikea vain. Ja miehellä on kaikki tämä ihanuus vielä edessäpäin. Eli kyllä, pikkuruisen kateellinenkin olen. Sillä lailla terveellisesti, hehe.

Päätin tehdä tämän sateisen sunnuntain kunniaksi kirjoituksen päivistämme, mutta tekstin sijaan siitä kuuluu mielestäni kertoa kuvin. Tämä on nähkääs niitä kertoja, kun sanat eivät mitenkään kerro niin pajon kuin ne kuuluisat tuhat sanaa. Joten seuraavassa kuvakollaasia siitä, mitä arki Nasun kanssa on. Muun muassa. Olkaa hyvät.

***********

Yksi olennaisin puuha Nasun päivissä on äitiä pakoon juokseminen. Oli se sitten kameransa kanssa väijymässä, nelinkontin koiraa leikkimässä tai päikkärivaatteet käsissään venaamassa - pakoon mennään ja lujaa.

Ehei, älä kuule luulekaan.

 Ja tota sun kuvaasi varten en ainakaan pysy paikoillani.

Tärkeintähän päivässä on tietenkin leikit. Lapsi on terve kun se leikkii ja tällä määreellä napero on hyvinkin terve. Usein leikistä voi käydä pelkästään se, että kaveri pyörii itsekseen ympyrää ja hihkuu. 

Muistelen kuinka Olivia-lehti jokin aika sitten julkaisi lehdessään 100 pientä arkista asiaa, jotka piristävät mieltä, kunhan ne vain arjessaan pysähtyy huomaamaan. Yksi näistä oli lapsi, joka leikkii itsekseen ilman leluja. Allekirjoitan tuon täysin. Toki lelujen kanssa leikkivä naperokin on suloinen, katsokaa nyt.

Nämä tiskit on lajiteltava, kuuluu kuulkaas tähän leikkiin.

Ja sienitalossa vasta asuukin vilkasta väkeä...

Sitten kukista mä pidän aivan erityisesti, ei haittaa onko eläviä vai muovisia. 

Kaikki menee, mä en ole sillä tavalla nirso.

Uusimpia jekkuja nassikan arjessa on kiipeily, se on tällä hetkellä hitti numero yksi. Ei ole tasoa, tuolia tai paikkaa jonne Nasu ei yrittäisi myyrytä. Ja onnistumisprosentti alkaa hipoa sataa, valitettavasti. Nykyään ne rappukäytävän portaatkin pitää saada itse kavuta.

Tää menis nyt tänne sohvalle näiden ukkeleiden kanssa.

Lähesty mutsi kunnioittaen, päiviesi kuningatar puhuttelee sinua nyt valtaistuimeltaan.

Hnnngghh! Ääärghh! Äh! Öh! Hmphh!

Ei tartte auttaa.

Yksi olennainen juttu on myös koristautuminen ja itse itsensä pukeminen. Nassikka on jo pitkään kietonut kaulansa ympärille ihan kaikkea aina puukoruista meikäläisen stringeihin ja läppärin hiireen johtoineen. Kaikki menee, myös omat vaatteet. Pakko on jo miettiä, josko tuo koristautuminen on tytöillä vaan geeneissä, mummin ja ukin mukaan kun heidän poikansa eivät sitä aikoinaan harrastaneet.

Pistetään mutsi tänään nämä tumput. 

Ja eikös nämä pinkit leggarit menekin tän bodyn kanssa ihanasti yhteen? Leggaripuuhka.

Nyt tarttis saada jotain tähän kaulaan, on niin paljas olo ilman koruja.

Mutsi ei taas pukiessaan tajunnu, yllätys!

Arkipuuhiin kuuluu myös taloudenpito, jossa nasukka on kunnostautunut tosissaan. Siinä saavat kuulkaa huonekalut, tavarat ja järjestys kyytiä kun nassikka hoitaa taloutta.

Miltäs meidän vessapaperitilanteemme näyttää?

Hyvin on, ei tartte ostaa. Tarviitko sä mutsi palasen, sun nenäsi vuotaa.

Arkeen kuuluu myös syöminen ja juominen, kumpikin puuhia joita nykyään pitää saada harrastaa itse. Sotku ei onneksi enää ole ihan yhtä infernaalista, mutta kyllä se rätti vielä ruokailun päätteeksi kyytiä saa. Erityisen sotkevien ruokien (kuten vaikkapa pinaattikeiton) kanssa muistutan itseäni, että mitenkäs se nassikka nyt syömään oppisi muuten kuin harjoittelemalla? Ei kai se nyt eräänä aamuna vaan herää ja maagisesti osaa sitä puuhaa?

Kato mutsi, kaiken join. Ja siististikin vielä.

Porkkana ja mandariini on musta tosi hyviä välipaloja, suosittelen.

Syömisen jälkeen tulee luonnollisesti ne pottatouhut. Aika lailla vakiona homma jo sujuu, välillä tuntuu että nasukalta voisi jopa kokeilla jättää vaipan pois. Ja sitten välillä taas ei.

Eiköhän heitetä tavarat tänne pottaan. Nyt olis ehkä sen aika. 

Work in process. 

Ruoan ja pottailun jälkeen onkin nastaa taas hieman häröillä ja leikkiä. Kuola vaan roiskuu ja lelut saavat kyytiä kun nassikka painaa menemään. Kyytiä saavat usein myös huonekalut. 

Kukkuu! Mä oon täällä, täällä lasipöydän sisällä.

Slurpsis vaan, tää on kuulkaa meikäläisen duunia tämä leikkiminen.

Äidin pikku apulainen on myös erittäin liikuttavalla tavalla alkanut imitoimaan äitiään. Kun palaan töistä, asetan usein kassini eteisen tuolille odottamaan seuraavaa päivää. Siitä se nassikka sen sitten poimii ja kantaa tärkeänä ympäriinsä. Ei väliä kuinka suuri laukku minulla on, napero raahaa sitä perässään. Ja kannetaan kasseja joskus kaulassa kaulakoruinakin, kas näin.

  

Tää on aikas painava... oonko mä mutsi nyt niinku sä? 

Myös korut siis kiinnostavat. Nasu on löytänyt esimerkiksi äidin rintakorurasian ja sen päivittäinen tutkiminen menee jo rutiineista. Samoin kun keittiön kaappien inventointi, viime aikoina lisätyötä on aiheuttanut kaapista löytynyt täysinäinen pumpulipuikkorasia, joka on tietenkin aina purettava tarkastelua ja jokaisen puikon huolellista imeskelyä varten.

Hei, täällä on kyllä nyt isinkin koruja.

Tämä pääskynen on mun ehdoton lempparini.

Koruinventaariota edelsi pumpulipuikko-savotta, jota edelsi suodatinpussioperaatio. 

Kiirettä pitää.

Lelulaatikko on lelujen säilyttämisen ohella yksi nassikan lempipaikoista. Sinne on ilmeisen kiva kavuta lelujen keskelle fiilistelemään ja leikkimään. Suunnitelmissa on myös roudata tuo hoitopöytä varastoon ja laittaa sen tilalle jokin kiva lymypaikka Nasulle. 

Tänään taidan valmistaa herkullista lelukeittoa...

Mutta ettei tosiasiat pääsisi unohtumaan, myös tämä mutsin rakentama löffinurkka on ihan ykkösmesta!

 Tässä on hyvä pienen ihmisen kölliä.

Välillä istuskellaan mutsin kanssa sylikkäin ja hassutellaan. Tai tehdään ihmiskasa. Tai kieritään, lennetään, hypitään ja konttaillaan. Itse asiassa me touhuamme Nasun kanssa mitä hölmömpiä juttuja, ei niitä kaikkia voi tänne internettin paljastaa, tsih.

 Välillä me vaan toljotetaan dorkina. Ja sit annetaan tipulle kyytiä.

Välillä naperolla menee hermot ihan kaikkeen, varsinkin kun asiat eivät suju oman tahdon mukaan. Olen koittanut järkevöittää niitä asioita, joita Nasulta kielletään, sillä liian ahkerasta kieltämisestä ei hyödy eikä kyllä nauti kukaan. Ja koska niitä kiellettäviä asioita joka tapauksessa siis on, menee Nasulla välillä hermot. Ja se ei jää keneltäkään epäselväksi, sen verran tehokas performanssitaiteilija tuo nassikkamme on.

Makaan tässä kunnes tajuat että loukkaannuin.

 Kyllä, mä myös itken tässä samalla.

 Vedän itteni kippuraan ku kotilo.

Tajuatko jo kuinka paljon mua harmittaa?

Olemme ottaneet tavaksi yhdessä ihastella päivän asuja. Jo siinä pukiessa juttelen Nasulle mitä päälle olen laittamassa ja kehun kuinka suloinen / värikäs / ihana / lutuinen vaate on kyseessä. Tämä on johtanut siihen, että nassikka itsekin huokailee ihastuksesta ja usein pukemisen valmistuttua kiiruhtaa lähimmän peilaavan pinnan luokse ihastelemaan lopputulosta.

Eilen värikästä, tänään ruskea-valkoista.  Kaikki värit kelpaa.

Kylvyttely on yksi Nasun vakiorutiineista iltaisin ja erityisen hauskaksi se kävi synttäreiden jälkeen, jolloin Nasu sai serkuilta ihkaoman pinkin kylpyammeen lahjaksi. Erityisen hauskoja ovat vaahtokylvyt, joita aina silloin tällöin harrastetaan.

Viiksekäs kylpijä. 

Jes, nyt se isi tajus suihkia vielä lisää vettä!

Riki-kissa on viime aikoina tullut sekin kovin läheiseksi. Meillä on aina miehen kanssa ollut tapana laskea päämme Rikin kyljelle, jolloin kissa autuaan onnellisena toimii karvatyynynä kehräten syvään ja hartaasti. Usein tuo karvainen kaveri alkaa samalla myös pestä hiuksiamme nuollen ja joskus tassullaan hellästi kiinni pitäen.

Nyt nasukka on jo tarpeeksi vanha kokeilemaan samaa. Ja siitähän on tullut varsinainen suosikki-juttu! Nasu painaa päänsä Rikin pehmoista kylkeä vasten ja kuulostelee hipihiljaa & haltioituneena kuinka kissa kehrää. 

Niin pehmoinen! Ja hellä, taas tulee samaan kauppaan hiustenpesukin.

Tässä on ihana olla.

Kuuletko sä isi kun Riki kehrää?

Niin, ihania nuo päivät Nasun kanssa ovat. Onneksi saan niistä edelleen nauttia viikonloppuisin ja loma-aikoina. Ja kun liian suuri ikävä päivän aikana iskee, voin luikahtaa tänne blogiin katselemaan vaikka näitä kuvia.