sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Back to black

Eilisistä tropiikkifiiliksistä olikin tänään sitten mukava sukeltaa pakkastunnelmiin. Olin nimittäin ajatellut, että nasukka selviäisi tämän talven niiden kahden haalarin kanssa, jotka sille jo jokin aika sitten hommasin. Eli sen 74cm Minymon ja 80cm Molon. Onneksi kummatkin koot ovat melko väljiä, sillä naperohan on nyt jo 78cm pitkä, mutta silti tuossa Minymossa on vielä kasvuvaraakin.

Se, mitä en tullut ajatelleeksi, oli toppatakki. Tajusin tässä eräänä päivänä, että eihän sitä kaikkialle voi tai jaksa pukea sitä haalaria, vaan oikeasti Nasu tarvitsee kauppareissuille ja automatkoille myös toppatakin. Ja varmaan muillekin lyhyemmille vierailuille, haalari kun on ulkoiluhetkiä varten. Joten eipä muuta kuin metsälle.

Kauan ei tarvinut katsella, kun IlonAiheiden ihana Maria ilmoitteli myytävänä olevasta Småfolkin toppiksesta. Olemme jo useamman kerran Marian kanssa naureskelleet kuinka samanlainen lastenvaatemaku meillä on ja siten myös ihan kiitettävästi kauppaakin jo yhdessä tehneet. No, tällä kertaa ostin Marialta myös asuun kuuluvan kypärähatun ja perjantaina nuo ihanuudet sitten saapuivat. Ai että, ovat täysin uusia ja aivan megaihania!


 Jaa kauppaan vai? Oukke, mut missä se isi nyt on?


Jaa se väijyi mua täällä nenäliinan kanssa... trööt, selvä, mennään! 
*********
Toppis ja kypärämyssy - Småfolk
Talvikengät - Tepsut
Pupuhaalarit - Me&I

Koska ulkona oli suorastaan luotaantyöntävän kylmä ilma (Tampereella oli lähes -10 astetta, ainakin meidän uskollisen mittarimme mukaan) ja meikäläisellä tulostaan ilmoittava inha lenssu, päätimme notkua tämän sunnuntain kotona, takkatulen lämmittämässä pesässämme. Mitä nyt ipana heitti perinteiset parvekepäikkärinsä.

Kotoilusta innostuneina päätin väräjätä satsin vaatteita, jotka ovat odottaneet värjäystä jo hyvän aikaa. Kasassa oli niin pesussa värjääntynyt harso & sukat kuin Huutiksesta tätä varten parilla eurolla ostamani Metsolan keltainen froteebodykin, jonka rintamuksessa oli tumma tahra. Tällä kertaa värjäysvärinä oli musta, joten moinen tahra ei paljoa huolettanut.


Oi joi mutsi, nämä vaatteet kyllä todella kaipaa väriä pintaansa.


Ai että mustaa tällä kertaa? 
Venaas mä mietin... joo, se kyllä sopii mulle ku oon tällänen blondi.
********
Farkkuhaalarit - Bangbang Copenhagen
Body - Småfolk

Onneksi maltoin mieleni enkä värjännyt kuin sen suositellun 400 grammaa, tuli meinaan niin syvän mustaa että suorastaan hihkuin onnistumisen iloa kun nostelin vaatteet pesukoneesta ulos. Joskus aiemmin vaatteet ovat jääneet ikävän haljun mustiksi, mutta nyt tuli kyllä juuri oikean pikimustaa.


Sukkiin jäi hauskasti nuo liukuesteet valkoiseksi (sukat H&M) ja 
tuosta Invaasiolta saamastani neuletakista vasta suloinen tulikin!

Aa jee, onneksi en ostanut Metsolalta mustaa froteebodya kalliilla, vaan ostin käytetyn ja tein sen itse. 
Myös harso on mielestäni melko reteä, todellinen hevimutsin must have-tuote.

Onnistuneiden värjäyssessioiden päälle nautittiin nasukan kanssa kupilliset juotavaa. Nasukka on kaikessa hiljaisuudessa näköjään opetellut juomaan tavallisesta mukista itse. Tämä selvisi minulle tässä eräänä päivänä, kun mummi kertoi nasukan juoneen koko maitolasillisensa itse. Seuraavalla aterialla löin mukin naperon odotaviin käsiin ja katso! Maito hävisi parempiin suihin sen suuremmin sotkematta. 

Nii-in, kyllä mä jo osaan. Vähän luottoa mutsi!


Mitä, pohja näkyy? 
Tarjoilijaaa! Toinen samanmoinen.

5 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Aivan IHANA tuo takki Nausun päällä! Todella magee :)

Ja haalaritkin :)

ONIA kirjoitti...

Eih! Ensin mustat Metsola-villalegginsit ja sitten itsevärjätty musta Metsola-body. Muutun kohta kateudesta...mustaksi! :D Hitsi kun meidän poju on teidän Nasua isompi, jos olis toisinpäin niin kärkkyisin huutiksessa kaiket illat..

Anonyymi kirjoitti...

Ooooo mitä ihanuuksia täällä taas, tuo toppis on kyllä aivan hurmaava ja mustahan toimii aina ihan yhtä varmasti kuin se kuuluisa junan vessa. Löysin eilen poitsulle mustan kypärämyssyn Stadiumista ja ahhhh, yönmusta ninjapinja näyttää hyvältä! :D

Eeva

liiska kirjoitti...

vau mikä toppatakki, niin makee värikin! mietin kans just että tarviskohan tolle meidän ei-kävelevälle nassikalle kans toppista kunnes tajusin olevani taas ajatusvankilassa: mitä se kävely yläruumiin pukemiseen liittyy?! :D

Heli kirjoitti...

Maria: Voi, kiitos kaunis kuuluu Sinulle! Ja Nasu tykkäs takista ihan kamalasti, käveli pitkään se päällä kotona eikä sitä saanut lainkaan riisua :D

ONIA: All heavy metal-mums unite! Voi vitsit ku menee näin päin, mielelläni Intolle jotain myisin, pitäisköhän sitä malttaa luopua noista tulevaisuuden vaatekoon varauksistakin hieman... ;)

Eeva: Oi joi, musta kypärämyssy on ihan ykkönen! Mäkin onnistuin pingaan selliasen Tutalta ja voi video ku nassikka onkin cool se päässään! Musta rules! ja junan vessa tietty kans :)

liiska: Hahhaa, hienosti pongattu ajatusvankila! Ihan totta, miten ihmeessä noi asiat muka tosiaan toisiinsa liittyy? Onhan se yläruumis olemassa ja palelemassa, liikuttaa sitä stten jalat tai vaunut :D