Matkustan ympäri maailmaa

Lentomatkat ja napero - mahdoton yhtälö? Tätä mieltä olin peloissani vielä jokin aika sitten ja mielipide perustui kyllä puhtaasti kokemukseen. Lapsettoman ihmisen kokemukseen. Tähän ikään mennessä on nähkääs tullut jo reissattua, sekä työn puolesta että vapaa-ajalla. Kuten olen joskus varmaan maininnutkin, ennen lasta harrastimme miehen kanssa rinkkamatkailua "kerran vuodessa pitkälle" -mentaliteetillä.

Niistä ennakkoluuloista. Eli kun on istua kärvistellyt vaikkapa suoran lennon Helsinki - Shaghai välillä tarpeeksi lähellä pikkuihmisiä, syntyy helposti vankka kuva siitä kuinka lentokone ei vain ole naperon paikka. Sitä vieraan lapsen yhtämittaista huutoa ei edes ne lukuisat pikkuruiset punkkupullot meinaan helpota. Ja keskustellessa kun olisi ihan toivottavaa kuulla sen vieressä istuvan kumppanin vastauksetkin. 

Eli siis, olin jopa liikuttavan vakuuttunut siitä ettei lasten pitäisi olla lentokoneessa. Ikinä. Paitsi ehkä jossain Finnairin "tule lentsikkaan sisälle ja tutustu" -päivillä. Tosin niillä päivillä ei sitten matkatakaan minnekään, paitsi ehkä mielikuvituksessa. Mutta tämä lapsen saaminen, ai että! Sepä vasta muhevasti pistää syömään sanojaan, välillä suorastaan liukuhihnalta, kuten jatkossa tulette huomaamaan. 

Tämä jähmeä ja lähes uskonnollinen vakaumukseni oli siis lievästi ilmaistuna lomasuunnitelmiemme tiellä. Minä kun en ollut lainkaan varma että nassikan voisi kaukaiseen lomakohteeseen jotenkin, maailmanrauhan säilyttäen, kärrätä. Tarvittiin muutama ankean pimeä syyspäivä ja johan olin nämäkin vakaat sanani syönyt.  

"Perkele, kokeillaan" on kerrassaan hieno elämän slogan!

Tahtoo tänne!

Jotta ei muuta kun nassikka pahaa-aavistavien vanhempiensa kanssa Turkin koneeseen ja sukellus suorin vartaloin neljän tunnin piinaan. Olihan meillä edessä päivä, joka lähti liikkeelle Nasun pakkoherätyksellä klo 06.00. Siitä sitten pari tuntia ensin autolla Helsinkiin ja lopulta klo 10.00 yläilmoihin. Olimme suunnitelleet (ihan kun tällaiset suunitelmat nyt ikinä toteutuisivatkaan) että siinä lennollahan se napero nukkuu hienosti päikkärinsä, kellonaikakin kun on otollinen.

Tota öööö, yllättääkö ketään kun sanon että niinpä ei vaan käynytkään? Sitä minäkin. Mutta kuvitelkaa, meitä se yllätti. Voiko näin sinisilmäisen naiveja vanhempia enää olla kuin me? 

Nasu ei siis nukkunut lainkaan, vaan se jätti ensimmäistä kertaa elämässään päiväunensa väliin. Jos ei lasketa sitä 15min torkahtamista kantoreppuun kun matkasimme viimeiset kaksi tuntia bussilla määränpäähämme. Meidän lomakohdehan kun ei vaan voi sijaita lentokentän lähellä.

Oliko tuo neljän tunnin lento ja kahden tunnin bussimatka sitten infernaalinen? Tuliko joku hulluksi, kuuroutuiko kukaan? Vastaus kaikkeen on ei, uskomatonta kyllä. Koneessa ei tietenkään ollut mitään lapsitasoa, kehtoa tai muutakaan paikkaa jossa lomamatkoille suuntaavat pikkuihmiset olisi huomioitu. Vaan eipä hätää, Nasu istui tyytyväisenä meidän sylissämme ja viihtyi. Iso rasti seinään.

Tänne myös tultiin! Ja kaikki edelleen vielä järjissäänkin, mahtavaa!

Menomatkasta korskeentuneina olimmekin sitten jo yliluottavaisia paluumatkan suhteen. Eli ääripäästä toiseen, kiitos. Yliluottavaisia sikäli, että käsikirjoitus sille oli seuraavanlainen: herätys klo 02, bussimatka lentokentälle 2h, kentällä klo 04, lähtö klo 06. 

Siis haloo, jopa meille aikuisille moinen olisi tuskaisaa! Kuka noita suunnittelee, joku sadistinen elämäänsä ja ennen kaikkea työhönsä kyllästynyt Mauno Matkaopasko?

Kato mutsi miten nätisti siivooja on nämä meille asetellut, ai että!

 Aaah, mä en halua lähteä täältä koskaan!

Mutta mitä vielä, lapsemme yllätti jälleen. Ensin se nukahti bussiin, sitten lentokentälle (kiitos äidin maagisen hytkytysliikkeen, joika varmaankin kannattaisi jo pantentoida) ja lopulta myös koneeseen. Oli itse asiassa pienen työn takana saada sitä heräämään kun kone oli jo rullannut parkkiin Helsinki-Vantaalla. Ja vielä kun kuvioon lisättiin Hki-Tre ajomatkan mittaiset lisäunet, ei voi valittaa.

Tämän näköinen matkaseuralainen.

Mitä tästä nyt sanoisi? Siitäs sai Heli, tunge ne ennakkoluulot syvemmälle sinne ahteeriisi? Hähää, olit väärässä (jälleen)? Ihan oikein sulle, senkin pessimisti! 

Tjaa, varmaankin kaikkea tuota. Mutta voi tästä todeta myös sen, että kyllä ne lapset siellä lentokoneessa pärjäävät. Muun muassa siellä. Ja suurimmat esteet ovat usein päämme sisällä, halusimme tai emme. 

 Ei mulla ainakaan ole mitään pään sisäistä estettä tutkia tätä hiekkaa.

Joten ei muuta kuin legendaarista ysäribiisiä lainaten: Free your mind and the rest will follow!

************

PS. Lisäsin muutaman vaatteen Huutikseen myyntiin, tulossa mahdollisesti vielä Albababyn vakosamettihaalarit yms. kivaa kunhan saan taas raivattua tuota nassikan kaappia. Stay tuned!