Ne ihan pienet asiat

Tänään nukkua tursastelimme myöhään ja vien nasuliinin hoitoon vasta kympin tienoilla. Uni teki kummallekin hyvää, etten jopa sanoisi gutaa. Ja tämän sanon silläkin uhalla, että mies vihaa tuota sanontaa. Hassua muuten miten jotkut totaalisen pikkuasiat voivat ottaa korvaan niin että nyppii. Tai silmään. 

 Hä? Älä nyt vaan sano, et sua ottaa tämä näky silmään?

Itse vihaan yhdyssanavirheitä ja possessiivisuffiksin puutetta. Siis sitä loppupäätettä, jolla substantiivi suomen kielessä taivutetaan omistusmuotoonsa. Sanokoot ketkä mitä hyvänsä, kyllä edelleen kuuluu sanoa "meidän bileemme" eikä "meidän bileet". Hitto, että ottaa moinen korvaan, argh! Ja meinaan ihan joka kerta yhtä pahasti, en totu moiseen rumuuteen ja kielen raiskaukseen ikinä. Niin että voitte arvata mitä tuskaa Big Brotherin seuraaminen välillä on, hehe.

Vääntelin kerran ruokakaupan tex mex -hyllyllä äänensävyäni ja narisin miehelle josko otettaisiin "tsanki salsaa". Siis tiedättehän kyseisen tuotteen, salsakastikkeen, jonka purkin kyljessä mainostetaan sen olevan vallan "chunky salsa" eli mötäkkää kamaa. No niin, siitä ilmauksestakos mies riemastui, kuulosti kuulemma kammottavalta. Jatkoin 'tsankin' maistelua koko kauppareissun ajan, kuten aina sen jälkeenkin. Meillähän ei tacoja syödä ilman tssshanki salsaa.

Itse inhoan sanaa 'kuukautiset', en tiedä miksi. Kaikki sanat aina mooniksista hilloviikkoihin kelpaa, muttei tapahtuman lääketieteellinen sana. No, lääketieteellinen taitaa itse asiassa olla 'menstruaatio' ja sekin kyllä passaa, 'kuukautiset' taas ei. Ei millään. Jotenkin se pitkä i-kirjain yhdistettynä au-äänteeseen saa koko sanan mankumaan suussa niin että korviin sattuu ja hermosäikeet kiljuvat armoa. Voitte vaan kuvitella kuinka vaikeaa raskausaikanakin oli, kun kaikki terveydenalan ihmiset tivasivat multa niistä... *tisista. Huoh. 

Paras ystäväni ällöää sanaa 'miellyttävä'. Sanan iell-äänne siinä keskivaiheilla on kuulemma se ekstra ärsyttävä kohta. Niinpä tapanani on aina välillä kiusata häntä ja tivata milloin minkäkin asian miiieeeelllyttävyyden perään. Jolloin hän vastavuoroisesti palkitsee minut tiedustelemalla kainosti kuukautisistani.

Kuten huomaatte, ajatus lentää taas hieman villimmin kun viime päivinä. Olo on parempi ja huomenna ollaan Nasun kanssa kotosalla kaksistaan. Kolme päivää hoidossa ekalla viikolla saa riittää, mäkin olen jo sen verran paremmassa kunnossa, että kyllä tässä aina yhden natiaisen hoitelee. Varsinkin kun takana on rontti vuosi kokemusta siitä kuinka tarvittaessa vaikka autopilotilla mennään, oli oma olo mikä tahansa.

Päivän asun kohdalla haluttiin pitää hoitopäivien vaatevakio ja kiskaistiin kaapista jälleen Metsolaa. Mitä sitä kuparista rikkomaan. Nyt on kuitenkin kyseessä tämä vaatekaappimme uniikki yksilö, amatööriäidin ihan itte valkaisema Daisy-haalari. Ettei nyt liikaa näytetä Metsolan kuvastosta repäistyltä (ja ei, kukaan ei vieläkään tajua sponssata meitä).

- Nasu, mitä sä siellä olkkarissa oikein puuhaat?

- Kotitöitä, mutsi, kotitöitä.

- Nää pitää mutsi kato laittaa täältä sohvalta tonne koriinsa.

- Öööö, miten ne likaset aterimet on edes joutuneet sinne sohvalle??

Noin, tämä lusikka menee tonne ja...

Hetkonen, siihenhän on jäänyt vielä puuroa, njam njam.

- Sen päivittelyn sijaan voisit ennemmin olla avuksi. Pidä sä vaikka sitä koria siinä.

- Käskystä.

***********

Raidallinen froteebody - Metsola

Oranssit kukkahaalarit - Metsolan Daisyt, uskokaa tai älkää

Nasu oppi tänään uuden taidon. Voih, niin pieneltä tuntuvan, mutta kätevän. Taidon harjoittelua seuratessani tulin miettineeksi kuinka valtavasti naperolla on asioita opittavanaan, siis myös tälläisiä meille aikuisille lähes itsestäänselvyyksiä. Kikkoja, joita vaan yksinkertaisesti kannattaa tehdä, koska elämä on niiden avulla helpompaa. 

Kaikki oppiminen ei siis todellakaan ole suurten asioiden, kuten kävelemisen tai puhumisen oppimista, vaan elämäntaidothan koostuvat lukuisista pikku jutuista. Eli mikä se uusi pikkuinen taito siis on?

Tuolta minä tyttö kouraisen, tam-di-tam!

Sitten suukkuun ja slurpsis vaan!

Sinne hävis. Kiitos ja lisää.

Spagetin imeminen. Voi kuinka kätevä taito! Huomasin kuinka nasukka tarkkaili minun syömistäni herkeämättä hetken, tunki sen jälkeen pikku nyrkillään lieronpään suuhunsa ja alkoi imeä maiskuttamaan. Ja sinnehän se hävisi koko spagetti alta aikayksikön. 

Epäilin tämän olleen puhdasta sattumaa, mutta reilun kymmenen imeskellyn luirun jälkeen oli todettava, että niin se pikku kaveri taisi matkia emoltaan tämänkin taidon. Mallioppiminen - it really works.